Visiitti Helsingissä: P-Korean kuulumiset ja Kansallismuseon näyttely

Saavuin eilen Helsingistä kotiin ja olen normaaliin tapaan suht uupunut. En ole kovin sosiaalinen ihminen, joten pitkät ja tapahtumarikkaat järjestötapaamiset – vaikkakin myös antavat paljon – kuluttavat tällaisen introvertin voimia. Nukuin tänään päiväunet kahteen otteeseen. Reissaaminen Suomen sisällä on jotenkin todella uuvuttavaa. Esimerkiksi bussi- ja junamatkat tuntuvat kestävän ikuisuuden, vaikka niihin menee oikeasti vain nelisen tuntia.

Helsingissä tapaamisiin kuului muun muassa nettisivujen esittelyä Pohjois-Korean viisihenkisen yhteiskuntatieteellisen delegaation väelle ja lounastamista heidän kanssaan. Mitään velvollisuuttahan meillä ei ole hyväksyttää sivujemme materiaalia kenelläkään, mutta korealaiset olivat silti kiinnostuneita näkemään, millaiset sivut meillä on. Sivut tuntuivat miellyttävän heitä, kuten myös aiemmin julkaistu Opas Koreaan -matkaopaskin. Huomasin, että jokainen heistä katsoi todella pitkään matkaläppäriäni, joka on verhoiltu mm. Banksyn, Frida Kahlon, zapatistien yms. tarroilla 😀

Olin muuten tavannut osan porukasta jo aiemmin Mongoliassa. Lounaan jälkeen kävimme eräässä ostoskeskuksessa pyörimässä, sillä yksi vieraista oli talvitakkia vailla. Juttelimme matkalla Suomen luonnonvaroista, sääolosuhteista ja energiantuotannosta. Sain myös uusimpia lehtiä ja matkaesitteitä. Niitä on aina mukava lueskella, sillä tuollaiseen materiaaliin ei muuten pääse kovin helposti käsiksi.

Jutustelua ruuan äärellä

Toisen tapaamispäivän iltana menimme ravintola Pekingiin syömään ja meitä olikin paikalla 16 henkeä. Ruoka oli erinomaista ja palvelu pelasi loistavasti. Oli kyllä ehdottomasti parhaimpia kiinalaisia ruokia, mitä olen missään ravintoloissa syönyt. Ilta soljui eteenpäin jutustelun merkeissä. Korealaiset olivat hyvin kiinnostuneita kuulemaan, millä alustalla rakennan nettisivuja, joutuuko kuvia optimoimaan yms. He tuntuivat olevan yllättyneitä, kun kerroin, ettei optimointia ole pakollista tehdä, koska Suomessa melkein kaikilla on rajaton supernopea nettiyhteys. Optimoin kuvat kyllä siitä huolimatta, sillä haluan säästää palvelintilaa.

He kysyivät mielipidettäni myös heidän omista sivuistaan. Kerroin, että on ensisijaisen tärkeää, että sivuista on myös englanninkielinen versio saatavilla, koska muualta ei ole mahdollista saada relevanttia tietoa maan asioista. Tämä kielitoiminto onkin kunnossa monella pohjoiskorealaisella sivustolla. Myös sivun responsiivisuus on tärkeää nykypäivänä, sillä ihmiset käyttävät nettiä paljon kännyköillä.

Korealaiset halusivat kuulla myös suomalaisista traditioista, asumisen kustannuksista, perhesuhteista ja muusta yleismaailmallisesta. Mitä olen aasialaisten kanssa keskustellut, on heillä hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä, eikä vastaukseksi yleensä kelpaa mikään ympäripyöreä. Esimerkiksi viime kesänä juttelin eräässä seminaarissa yhden japanilaisen kanssa, ja hän halusi kuulla yksityiskohtaisesti Suomen ydinvoimaloiden tilanteesta.

Mallima-hevosen laukka kiihtyy

Saahan noista tapaamisista myös itsekin paljon uutta tietoa. Juttelimme korealaisten kanssa muun muassa maan pakotteista ja miten ne ovat vaikuttaneet yhteiskuntaan. Kuten tyypillistä, olivat korealaiset sitä mieltä, ettei pakotteilla ole ollut mitään merkitystä. Joissain määrin se varmasti pitääkin paikkansa, vaikka esim. ruokaturvaan pakotteet ovat kyllä vaikuttaneet. Kertoohan siitä esimerkiksi Fidan maaohjelman päättyminen pakon edessä. Sato oli kuulemma ollut hyvä, mutta sitten iski vuosikymmenten suurin kuivuus, mikä heikensi ruokatuotantoa. Tämän vuoksi he pyysivät aiemmin tänä vuonna myös kansainvälistä apua ruokaturvaan liittyen.

Infran rakentamiseen pakotteet eivät ole purreet, ja Pohjois-Korea onkin pikanopealla tiellä mitä tulee rakennuskannan ja yhteiskunnan päivittämiseen. Mainitsin heille, että he ovat rakentaneet todella nopeasti esimerkiksi atominmuotoisen tiedekompleksin Ssuk islet -saarelle sekä Mirae-kadun uudet tornitalot. Eräs korealaisista kertoi sen olevan Mallima-liikkeen ansiota.

Korean historiaa tuntevat ovat saattaneet kuulla aiemmin Chollima-termin, joka kuvaa supernopeaa myyttistä hevoshahmoa. Korean sodan jälkeen pohjoiskorealaiset jälleenrakensivat maan talouden Chollima-liikkeen ansiosta, ja ratsun mukaan on nimetty myös maan suurin teollisuuslaitos, Chollima Steel Complex. Pari vuotta sitten maan johto antoi käskyn, että Cholliman tahti ei riitä, vaan maan pitää uudistua kymmenkertaisen nopeasti, Malliman vauhdilla. Myös Mallima on myyttinen siivekäs hevoshahmo. Korealainen delegaatti painotti, että pelkkä nopeus ei riitä, vaan työn tulee olla laadukasta. Ei ole mitään järkeä tehdä ja rakentaa hutiloiden, vaan kerralla kunnolla. Pidän tästä suunnasta, sillä se ei ole mikään itsestäänselvyys ulkomailla.

Pjongjangin modernia kaupunginosaa. (Kuva: Suomi-Korea-seura)


Eräs seuramme jäsenistä kyseli metsien ennallistamisprojektista, ja saimme kuulla, että puita on istutettu kiitettävällä vauhdilla. Pohjois-Korea on perustanut erityisen biologian laitoksen, missä kasvatetaan puuntaimia. Rinteet on hakattu aiemmin paljaiksi, mutta viime vuosina tuhoa on pyritty korjaamaan.

Yksi delegaation jäsenistä selaili 10-sivuista raporttia, joka käsittelee maan tilannetta ja suunnitelmia. Pyysin saada ottaa kuvia raportista, koska haluan suomentaa sen myöhemmin. En ole vielä ehtinyt katsomaan tekstiä kunnolla, mutta päällisin puolin se näytti mielenkiintoiselta. Tämä on yksi esimerkki, miksi pidän tärkeänä suhteiden ylläpitämistä maidemme välillä. Voimme saada ensikäden tietoa maan oloista, mikä ei juurikaan onnistu lehtiä lukemalla.

Tähtäimessä turismin lisääminen

Yhteiskunnan muutoksesta kertoo myös Pohjois-Korean halu avata maata entisestään turismille. Vielä joitain vuosia sitten oli Pjongjang ainoa paikka, missä turistien sallittiin vierailevan. Nykyään on mahdollista tehdä useampien päivien mittaisia matkoja Myohyangsan- ja Paektu-vuorille maan pohjoisosaan. Yleisempi kohde turisteille on kuitenkin Wonsan, joka laajenee entisestään palvelemaan paremmin turismia.

Wonsanin länsipuolella sijaitsee myös uudehko talviurheilukeskus Masikryong, joka tarjoaa modernit puitteet lumiaktiviteetteihin. Wonsanista etelään sijaitsee Kumgangsan-vuori, jonka ympärillä käy tällä hetkellä kova vilske. Maan johtaja on antanut määräyksen purkaa vanhat eteläkorealaiset rakennukset alueelta, ja sinne ollaan rakentamassa upouutta turistikeskusta lähitulevaisuudessa. Juttukumppani epäili, että rakennustyöt olisivat valmiina jo ensi vuonna. Sain jälleen kutsun vierailla heidän maassaan – tilaisuuksia ja kutsuja on tullut jo useampia, mutta en ole saanut lähdettyä. Jos pääsen sinne nyt ensi vuonna, olisi mielenkiintoista nähdä, missä vaiheessa rakennustyöt silloin ovat. Delegaation johtajan mielipide olikin, että yksi omakohtainen kokemus on parempi, kuin sata kuultua tarinaa.

Matkaopas Pohjois-Koreaan

Katsoimme vuonna 2015 suurlähetystön vierailulla esittelyvideon juuri valmistuneesta Masikryongin talviurheilukeskuksesta.


MAAILMA, JOTA EI OLLUT -NÄYTTELY

Kolmantena päivänä ei ollut enää mitään virallista ohjelmaa, joten jättäydyin omiin oloihini ja suuntasin Kansallismuseoon. Ilahduin suuresti, kun luin Meriharakan Pirkon blogista, että museossa aukeaa esikolumbiaanisia intiaanikulttuureita käsittelevä näyttely. Tuo ei ole kovin yleinen teema suomalaisissa museoissa, joten tiesin heti, että tulen menemään sinne – kaiken lisäksi näyttely on ensimmäistä kertaa Italian ulkopuolella. Tajusin samalla, etten ole koskaan aiemmin tainnut edes käydä Kansallismuseossa, vaikka menen ohi joka kerta Helsingissä käydessäni. Ateneumissa ja Kiasmassa olen kyllä käynyt useasti, joten nyt oli aika suunnata myös kauniiseen Kansallismuseoon.

Kannattaa ehdottomasti lukea myös tuo Pirkon kuvaus näyttelystä ja esineistä. Heillä oli mahdollisuus kiertää näyttely läpi esineiden toisen omistajan kanssa, joten he saivat todella paljon ylimääräistä tietoa aiheesta!

Audiovisuaalinen kokonaisuus herkistää tunnelmaan

Näyttely on kattava kokonaisuus lähes viisituhatvuotisesta historiasta, sillä se esittelee mm. mayojen, asteekkien ja inkojen lisäksi myös muita yleensä hieman tuntemattomampia kulttuureita. Esillepano on todella hyvin ja kauniisti toteutettu, jopa paremmin kuin mitä olen Meksikossa nähnyt. Tunnelma on oikein miellyttävä ja mukaansatempaava. Patsaiden, keramiikan, käyttöesineiden ja rituaalivälineiden lomaan on tuotu myös audiovisuaalista materiaalia, mikä täydentää näyttelyä erinomaisesti. Esimerkiksi Meksiko-huoneessa on koko seinänlevyinen screen, missä pyörii video muinaisesta temppelialueesta. Aivan kuin olisi itse paikan päällä. Huoneissa kuuluu myös huilun soittoa ja rakenteista roikkuu kasvillisuutta.

Videon muodossa pystyi seuraamaan myös mesoamerikkalaista pallopeliä, jonka nimitys vaihtelee alueen mukaan. Näyttelyssä oli käytössä näemmä englanninkielinen, pok-a-tok, mutta alunperin yucatecinkielinen nimi on ollut mayoilla pokolpok ja asteekeilla nahuatliksi ōllamaliztli. Olen seurannut tätä peliä muutaman kerran Meksikossa, missä sitä pelattiin mexikoiden uudenvuodenjuhlassa, sekä kadulla, missä paikalliset nuoret olivat harjoittelemassa kyseistä pallopeliä keskenään. Peli oli tunnettu koko Mesoamerikassa ja sen tiimellyksessä lepyteltiin jumalia, tehtiin politiikkaa, tuomittiin vihollisia ja vietettiin aikaa.

Kumipallolla pelaamista Mexico Cityssä.


Kun katselin esineitä ja luin näyttelyn infotauluja, tunsin syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta siitä, että olin päässyt itse käymään esimerkiksi muinaisten kansojen Teotihuacánissa, sapoteekkien Monte Albánissa, asteekkien Templo Mayorissa ja mayojen Tikalissa. Tunsin myös iloa, että nämä kauniit esineet on säilytetty ja niistä pidetään edelleen hyvää huolta. Alkuperäiskansoja on kohdeltu julmasti ajan saatossa, ja on tärkeää, ettei heitä ole unohdettu. Näyttelyn lähes 200 esinettä on peräisin Giancarlo Ligabue -säätiön kokoelmasta. 1970-luvulla perustetun säätiön tavoitteena on kulttuurin ja tutkimuksen edistäminen erityisesti arkeologian, antropologian, paleontologian, luonnontieteiden ja kuvataiteen saralla.

Mielestäni näyttelyn kauneimmat esineet oli myöhemmin alempana näkyvä kullattu hautausnaamio sekä tämä inkojen päähine, joka on tehty ara-papukaijan sulista. Tottakai myös muut esineet ovat upeita ja näkemisen arvoisia. Voi vain ihmetellä, miten taidokkaasti noita yksityiskohtaisia esineitä on valmistettu menneinä aikoina. Mielenkiintoisin esine oli niin ikään inkojen khipu-solmut, joista olin vain lukenut, mutta jollaista en ollut aiemmin nähnyt livenä. Solmujen kirjoitusta ja numerointia osasi lukea vain harvat ja valitut inkat, jotka kuljettivat khipuilla välitettyä tietoa paikasta toiseen. Espanjalaisvalloittajat polttivat suuren osan khipuista, joten olen vielä enemmän kiitollinen, että edes osa niistä on säilynyt.

Paljon yhteistä välimatkasta huolimatta

Kun näyttelyn kulkee läpi, huomaa selkeästi, kuinka paljon yhteistä eri aikakausien korkeakulttuureilla on ollut. On loogista, että edeltävistä kulttuureista on otettu mallia ja tuotu sitä päivitettynä omaan kulttuuriin. Esimerkiksi inkoilla oli hyvin paljon vaikutteita satojen vuosien takaisesta moche-kulttuurista.

Tumi-rituaaliveitsi oli tärkeä sekä mocheille että inkoille.


Myös täysin eri alueilla sijainneilla kulttuureilla näyttää olevan paljon yhteistä, vaikka maiden välimatkat ovat olleet satoja ja tuhansia kilometrejä. Merkittävimpiä yhteneväisyyksiä on esimerkiksi kissaeläinten esiintyminen niin Keski- kuin Etelä-Amerikan kulttuureissa. Jaguaaria ja puumaa on pidetty kautta aikain pyhinä voimaeläiminä, ja monet korkea-arvoiset henkilöt onkin kuvattu jaguaarinkasvoisena. Myös muita jumalhahmoja kuvaavia patsaita on veistetty ympäri Amerikan mantereen. Uskomuksissa kuvautuvat luonnonvoimat ja jumalten vaikutus niihin.

Korukivien käyttö on myös hyvin tyypillistä näille kansoille. Monet korut ja rituaalivälineet on valmistettu muun muassa vihreästä jadesta tai mustasta obsidiaanista. Rituaaleista puhuttaessa kuolinnaamiot ovat tyypillinen kulttuurillinen piirre, ja näitä naamioita on löytynyt muun muassa kultaisena Perusta ja jadesta tehtynä Meksikosta. Toki kuolinnaamiot ja kissahahmot ovat tunnettuja myös egyptiläisessä historiassa, joten ehkä näitä teemoja voisi pitää yleismaailmallisena.

Pohdin joskus aiemmin sitä, kuinka paljon yhteistä esimerkiksi maailmankuvan muodostumisessa on ympäri maailman; moni kulttuuri ja kansa mieltää maailman kolmiosaiseksi, missä maan alla on alinen, manala, tuonela, asteekken mictlān, keskellä on nykyhetken olevainen ja elämä, ylhäällä taas ylinen, taivas, paratiisi tai tlālōcān. Samanlainen käsitys on vallinnut niin muinais-Suomessa, Mongoliassa kuin Meksikossakin.

Jos aihe kiinnostaa, alla on tekstejä vierailuistani muinaisilla raunioilla ja lisäinfoa menneistä Mesoamerikan korkeakulttuureista. Minulla on työn alla myös teksti asteekkien pääkaupungista Tenochtitlanista, joka käsittelee syvemmin asteekkien kulttuuria. Toivottavasti tämä lista täydentyy vielä joku päivä inkojen pyhistä paikoista, sillä olen halunnut Peruun niin pitkään, kuin jaksan muistaa..

Teotihuacán: Jumalten kaupungin loisto ja tuho

Monte Albán, sapoteekkien temppelikaupunki

Maya-valtakunta osa 1: Tulu’um, Meksiko

Maya-valtakunta osa 2: Tik’al, Guatemala

Kaakaomuseossa: Maya-valtakunnan herkusta nykyajan superfoodiksi

Ensimmäinen vierailuni Teotihuacánissa: Meksikon monet kasvot

Mexikoiden kanssa uutta vuotta juhlimassa: Leipää ja sirkushuveja Mexico Cityssä

Kansallismuseon näyttelysivu

#helsinki #keskiamerikka #pohjoiskorea

0 views0 comments