Throwback Thursday: Maya-kulttuuria Guatemalassa (Flores ja Tikal)

Tässä juttusarjassa palataan kootusti kahden vuoden taakse elämäni parhaimpaan reissuun, jonka aikana kiertelin Keski-Amerikassa tutustuen muinaisiin intiaaniraunioihin, upeaan luontoon, alkuperäiskansojen kulttuuriin ja herkulliseen ruokaan. Edelliset etapit oli Meksikossa ja Belizessä.

Caye Caulkerissa chillailun jälkeen ostin bussilipun Belize Cityn venesatamasta Guatemalan Floresiin. Vanha bussi mutkitteli hitaasti läpi belizeläisten kylien solahtaen välillä pölyäviä hiekkateitä pitkin viidakon siimekseen. Belize-Guatemala-rajalla oli maksettava Belizen turisti- ja luonnonsuojeluvero.

Meinasin vahingossa kävellä laittomasti maahan, sillä olin jo töytäämässä bussikaistaa pitkin Guatemalaan, kunnes vartija huusi, että pitäisi mennä migraciónin kautta. Olisipa sitten ollut myöhemmin maasta poistuttaessa selittämistä, miksi passissa ei ole maahantuloleimaa 😀 No, en tiedä olisiko se ketään edes kiinnostanut. Guatemalan rajavartija ei ollut kiinnostunut myöskään matkatavaroista. Repussani olisi voinut olla se klassinen 10 kiloa kaverin pakkaamaa kokaiinia, eikä kukaan olisi noteerannut.

Pieni kuvauksellinen Flores

Flores on pieni maya-kylä Peténin departementissä. Kylä on rakennettu saarelle, jonne johtaa ”silta” mantereelta. Mantereen puolella on Santa Elenan kaupunki, mihin bussi meidätkin jätti. Siellä hyppäsimme shuttleen, joka kurvasi saarelle. Ajoimme Zippy Zappyn toimistolle, jossa kuski yritti kovasti kaupata Tikalin retkiä. Halusin kuitenkin tutkia muutakin tarjontaa. Lopulta hän heitti minut ja pari muuta matkustajaa tuk tukilla majapaikkoihimme.

Majoituin Hotel Petenissä, joka oli oikein miellyttävä ja siisti paikka. Hotellissa oli sisäuima-allas ja kiva terassi, joka avautui järvelle. Iloitsin siitä, että huoneessa oli ilmalämpöpumppu sekä suihku, josta tuli lämmintä vettä. Suihkun vedenpaine vain oli olematon, mutta olipahan sentään lämmintä. Ilmastointi oli niin kovalla, että yöllä oli oikein viileää. Ihanaa sen kaiken helteen jälkeen! Hotellin työntekijät olivat myös tosi mukavia.

Itkeskelyä ja ilon pilkahduksia

Olin pari ensimmäistä päivää jotenkin allapäin ja itkeskelin mitättömistä syistä. Heh, ensimmäisenä iltana itkin mm. sitä, kun en muistanut espanjankielisten ruokien nimiä enkä osannut kysyä espanjaksi ravintolan WiFin salasanaa 😀 Olin jotenkin tosi uupunut reissaamisesta ja kaikesta uudesta ja ennen kaikkea siitä, että jouduin Belizessä käytetyn englannin kielen jälkeen taas asettamaan aivoni espanjaksi. Varmasti myös Belizen mysteerisairaus vaikutti mielialaani.

Lisäksi Floresissa oli vain kourallinen turisteja, joten keräsin liikaa huomiota. Kaduilla kohtasi hirveän määrän catcallingia, ja tunsin oloni todella ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Olo kuitenkin hälveni nopeasti, vaikka miesten huutelut ärsyttivätkin. Toisaalta oli ihan hyvä kokea myös ikäviä tunteita, koska sen jälkeen osasi taas arvostaa kaikkia ilonhetkiä. En myöskään halua antaa kuvaa, että reissaaminen olisi aina pelkkää ruusuilla tanssimista.

Pieni kylä itsessään oli onneksi sympaattinen ja tarjoili monia kauniita kuvauspaikkoja ja näkymiä. Ravintolatarjonta oli myös hyvä.

Päivisin hellettä oli reilusti yli +30 astetta, joten mitään suurempia urheilusuorituksia ei jaksanut tehdä. Kuljeskelin kaduilla ristiin rastiin, hengailin rannassa ja poikkesin erilaisiin kahviloihin ja ravintoloihin syömään. Saaren pohjoisosa on vajonnut ajan saatossa, ja katu lainehtii vettä. Keskiosan korkeimmalta kohdalta taas löytyy pieni katos, jossa on vanhoja steeloja eli mayojen kivisiä ”kirjoitelmia”. Valitettavasti mitään infotauluja ei näkynyt. Mäen päällä on myös koulu, joten pieneen tilaan mahtuu yllättävän paljon!

Hintatasosta sen verran, että esimerkiksi hedelmäpalat, appelsiini-porkkana-inkivääri smoothie ja pieni pannullinen nachoja ja kanaa maksoivat 75 GTQ eli alle kympin ja kolme kanatacoa 55 GTQ.

Eräänä iltana kävin mantereen puolella Maya Mall -ostarilla pyörimässä ja juomassa suklaapirtelön. Ostarilta lähdettyäni pysähdyin joillekin kojuille, missä maya-naiset myivät perinteisiä ruokia. Olin levännyt edellispäivistä jo sen verran, että aivot toimivat taas ja osasin kysyä espanjaksi tuotteiden sisällöstä 😀 Ostin maissivanukkaan ja menin istumaan. Katselin perheitä, leikkiviä lapsia ja yleistä elämänmenoa. Auringon laskiessa ihailin vielä hetken hopeareunaisia pilviä Peten itza -järven yllä ja lähdin sitten hotellille.

Tikalin maya-raunioilla

Etsiskelin Floresista sopivaa retkifirmaa, josta saisin ostettua oppaan ja kuljetuksen Tikaliin. Päädyin valitsemaan Crasborn Travel Agencyn, koska se näytti olevan ainoa firma, missä oli naisvirkailija töissä. Esimerkiksi hotellini vastapäätä olleen retkifirman mies pyysi minua useaan otteeseen treffeille, joten mielenkiintoni firman palveluja kohtaan lopahti siihen. Ei minua haittaa, jos joku esittää kiinnostusta, mutta siitä en pidä, että jäädään jankkaamaan ja painostamaan kieltävästä vastauksesta huolimatta. Se koskee ihan yhtä lailla myös mm. tavaroiden tyrkytysmyyntiä.

Maksoin kuljetuksesta ja oppaasta 120 GTQ eli reilun kympin, minkä lisäksi alueelle piti ostaa vielä erillinen pääsylippu, 150 GTQ. Pääsylippu ostetaan joko pankista tai armeijan vartioimalta kansallispuiston portilta (ota passi mukaan!). Itse valitsin jälkimmäisen. Kuljetus lähti aamuvarhain Petenin värikkään kyltin edestä, ja matka Tikaliin kesti reilun tunnin.

Tutustuin bussissa yhdysvaltalaiseen mieheen, joka oli alunperin Guatemalasta. Heidän perheensä oli muuttanut jenkkeihin miehen ollessa lapsi, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun hän oli käymässä kotimaassaan. Minusta oli mielenkiintoista kuulla miehen tarinoita. Hän kertoi olevansa muotisuunnittelija, jonka luomuksia on esitelty useilla Yhdysvaltojen muotiviikoilla. Olemme edelleen aina välillä yhteyksissä.

Saavuttuamme perille kävin vaihtamassa kevyemmät vaatteet, sillä metsässä oli kuuma. Lämpötilaennuste oli näyttänyt ”+33, tuntuu kuin +38”. Olin siitä huolimatta alkuun ylipukeutunut, koska pelkäsin viidakon kuhisevan malariaa ja denguekuumetta levittäviä hyttysiä 😀 Todellisuudessa näin ehkä yhden hyttysen koko päivän aikana. Näin jälkikäteen hymähtelen taas itselleni, kun muistelen miten pelkäsin alussa kaikkea. Tuo reissu kyllä karaisi kaikin puolin minua matkailijana, enkä nykyään hätkähdä juuri mistään.

Alueen laajuus yllätti

Tikalin portilta jatkoimme jalkaisin eteenpäin. Alue on VALTAVA! Viidakkopolkuja risteilee sinne tänne, enkä olisi ainakaan itse osannut suunnistaa siellä tehokkaasti. Olikin hyvä, että matkassa oli opas johdattelemassa ryhmää keskeisille kohteille. Yksi päivä ei nimittäin mitenkään riitä koko Tikalin tutkimiseen.

Kansallispuisto levittäytyy lähes 600 neliökilometrin alueelle. Tunnetuimmat pyramidit, temppelit ja muut rakennelmat sijaitsevat toki pienemmällä alueella, mutta kohteiden välimatkat on silti 20-50 minuuttia. Pääreittejä on 16 km, joiden lisäksi opas johdatteli meitä merkkaamattomien oikopolkujen läpi.

Vaikka aluetta voi tutkia yksinkin, suosittelen oppaan ottamista, koska yksinään hortoilemaan lähteneitä turisteja on kadonnut viidakkoon. Täytyy muistaa, että Tikalin kansallispuistokin sijaitsee keskellä laajempaa viidakkokokonaisuutta. Yli 21 000 neliökilometrin kokoinen Maya-biosfäärialue ulottuu Guatemalan, Belizen ja Meksikon alueelle.

Sinne jos eksyy ilman kenttää, niin ei ole avunhuutoja kuulemassa kuin jaguaarit ja apinat. Jäin jossain vaiheessa ryhmästä jälkeen, koska halusin olla hetken yksin viidakossa. Kuulin metsästä rasahtelua, ja näin jo sieluni silmin, miten puuma repii minut riekaleiksi 😀 Kyseessä oli onneksi vain hämähäkkiapina.

Toisaalta ajatus viidakkoseikkailusta kiehtoo. Esimerkiksi muutaman päivän vaellus syrjäiselle tiettömän taipaleen takana olevalle El Miradorin raunioalueelle olisi eeppinen. Reitti on yhteen suuntaan 52 kilometriä pelkkää viidakkopolkua ja se pitäisi sitten kävellä vielä takaisinkin.. 😀 Jos pätäkkää löytyy, voit toki tilata helikopterin noutamaan sinut pyramideilta, mutta mikäs viidakkoseikkailu se sellainen olisi!

Pyramidit koettelevat kuntoa

No, takaisin Tikaliin. Opas johdatti meidät ensin metsän halki korkealle kukkulalle, ja puuskutin jo siinä vaiheessa hiki otsalla. Ihailimme Acrópolis del Nortelta avautuvaa maisemaa Tikalin pääaukiolle. Pääaukiolla eli Gran Plazalla sijaitsevat kaikkein tunnetuimmat pyramidit. Pohjoiskukkula on alueen vanhin rakennelma, se on alunperin rakennettu noin 250 eaa.

Kävimme jonkun rakennuksen sisälläkin oppaan kertoessa tarinoita mayojen historiasta ja kulttuurista. Jatkoimme matkaa viidakon katveessa ja ohitimme aina silloin tällöin raunioituneita rakennelmia, mm. Mundo Perdidon.

Mölyapinat huusivat taustalla ja tukaanit rapistelivat puissa. Alueella kuljeskeli myös suloisia nenäkarhuja ja villejä kalkkunoita. Välillä jäimme katsomaan puiden latvustoon kätkeytyneitä kukkuloita, joiden opas kertoi olevan maahan hautautuneita pyramideja. Kaikkia niistä kun ei ole kaivettu esiin. Ties kuinka paljon viidakko ylipäänsä kätkee sisäänsä vielä löytämättömiä raunioita. Lidar-tutkalla löytyy jatkuvasti lisää, mutta ehkä on parempi, ettei kaikkia historian aarteita kaiveta esiin, saati anneta meidän uteliaiden turistien kiipeiltäviksi.

Kuljeskelimme metsässä ja kiipesimme muutamalle korkealle pyramidille, joiden kupeeseen oli tehty puiset portaat pyramidin pintaa suojelemaan ja turistien kulkua helpottamaan. Erään pyramidin huipulla sovimme jonkun naisen kanssa, että otetaan toinen toisistamme kuvat. Nainen kysyi englanniksi mistä olen. Kuultuaan vastauksen, hän huudahti: ”Ei oo totta, ootsäkin Suomesta!” 😀 Enpä olisi uskonut törmääväni suomalaiseen keskellä Guatemalan viidakkoa!

Viimeinen ohjattu etappimme oli kaikkein korkein Tikalin pyramideista (Templo IV). Portaiden kiipeäminen helteessä oli oikeasti raskas urakka, mutta näkymät 65 metriä korkean pyramidin huipulta olivat punaisen naaman, päähän liimautuneiden hiusten ja kipeiden reisien arvoiset. Olisin voinut istua pyramidin huipulla vaikka koko loppupäivän.

Joka puolella näkyi silmänkantamattomiin pelkkää viidakkoa. Jonkun matkan päässä puiden latvusten yläpuolelle kohosivat Tikalin toiseksi korkeimmat pyramidit. Tikalin ollessa suurimmillaan (vuosina 200 – 900) alue oli hakattu paljaaksi, mutta niin vain luonto oli ottanut oman tilansa takaisin ihmisten kadottua muinaiselta pyhältä paikalta.

Tikal on nykyään UNESCOn maailmanperintökohde ja sen nimi tarkoittaa suomennettuna ”Äänten paikkaa”.

Mene pian!

Guatemala on ehdottomasti maa, jonne kannattaa suunnata ennemmin kuin myöhemmin. Vaikka siellä onkin perus reppureissaajien kulmat, on varsinainen massaturismi vielä toistaiseksi olematonta. On kuitenkin uumoiltu, että Guatemalasta tulee jossain vaiheessa Meksikon kaltainen tunnettu lomakohde, jolloin esimerkiksi Tikalkin muuttuisi samanlaiseksi perusturren retkipaikaksi kuin mitä Chichen itza on nykyään.

Guatemala on elävän maya-kulttuurin kehto, ja mikä parasta, kaikki se on aitoa paikallista arkielämää, ei turisteille markkinoitua esitystä, toisin kuin esim. Mexico Cityn ”asteekkitanssijat” (joiden esitys kyllä kannattaa silti käydä katsomassa).

Seuraavassa osassa siirrymme Guatemalan pohjoisosista etelään Atitlan-järven ympärille ja käymme mm. perhospuutarhassa, futismatsissa ja Chichicastenangon markkinoilla. Jäähän kuulolle, jos reissu kiinnostaa 🙂

Alkuperäiset matkapäiväkirjat ja kattavasti tarkkaa infoa kohteista löydät täältä: 

Tunteiden vuoristorataa Guatemalan Floresissa

Maya-valtakunta osa 2: Tik’al, Guatemala

#Flores #Guatemala #mayavaltakunta #tikal

0 views0 comments