Tallinna uusin silmin – Kun vanha ja urbaani yhdistyvät
Lue reissun ensimmäinen osa täältä: Tallinna uusin silmin – Juhannusvisiitti lahden toiselle puolelle
Juhannuspäivä valkeni poutaisena, ja minä heräsin nälkäisenä. Cityboxin mukavuuksista puuttui ainoastaan aamupala, joten heitin laukussa olleen banaanin ja myslipatukan naamaani, ja lähdin etsimään aamiaispaikkoja.
Moni Tallinnan kahvila aukeaa etenkin viikonloppuisin tolkuttoman myöhään, eli fiksuinta oli suunnata johonkin hotelliin aamupalalle. Valitsin kohteekseni kävelymatkan päässä olleen Viru-hotellin. Aamupala oli suht basic, ei mitään erikoista, mutta sain mahani täyteen.
Seikkailu paikallisbussilla kohti neuvostoaikaa
Aamupalan jälkeen päätin lähteä tutkimaan neuvostoaikaista rappioromantiikkaa, johon olin halunnut tutustua jo vuosien ajan. Olin nähnyt kuvia erityisesti Lasnamäestä ja Mustakivestä, mutta hieman ennen reissua olin kuullut myös Väike-Õismäestä, joka sijaitsee useamman kilometrin päässä Tallinnan keskustasta, Haaberstin kaupunginosassa.
Meinasin ensin ottaa Boltilta kyydin, mutta sitten näin, että paikallisliikenteen bussi kaartaa liikenneympyrästä. Infotaulussa luki bussin suuntaavan juurikin Õismäeen, joten juoksin kadun yli pysäkille.
Tallinnan julkisen liikenteen aikataulut ja reitit löytyvät täältä.
Koetin ostaa bussista lipun, mutta kuski antoi kieltävän vastauksen. Muistin lukeneeni aiemmin, että bussista voisi ostaa lipun lähimaksulla ja että systeemi veloittaisi vasta päivän päätteeksi halvimman mahdollisen vaihtoehdon (eli vuorokausilipun hinnan, jos se tulisi halvemmaksi kuin yksittäiset liput). Bussin keskiosassa oli lippumasiina, mutta se näytti lukevan vain matkakortteja.
Astelin heiluvassa bussissa takaisin etuosaan, ja siellä koneessa olikin maksukorttien symbolit. Käytin pankkikorttiani koneen kyljessä, ja merkkivalosta päätellen otaksuin saaneeni lipun, vaikken mitään tulostettua lappusta koskaan saanutkaan.
En ollut varma, mihin bussi ajaisi, joten laitoin Google Mapsin päälle ja seurasin sinistä pistettä kartalla. Bussi lähti kohti moottoritietä, ja mietin jo, olenko menossa lähimainkaan oikeaan suuntaan. Ajelimme pitkän matkaa kaupungin ulkopuolella keskellä ei mitään, kunnes kaarroimme hiljalleen kohti oletettua määränpääätä.
Näin ikkunasta sympaattisia vanhoja puutaloja, joita olin ihaillut jo toissasyksynä, kun ajelin bussilla Tallinnasta Riikaan.
Bussi kaartoi myös Mustamäen läpi, ja maisema alkoi pikkuhiljaa muuttua ränsistyneeksi. Muistan hatarasti 90-luvun Tallinnan reissut, kun vanhankaupungin lisäksi ainoa kohde oli Mustamäen piraattitori. Mielikuvissani risteili haaleana likaiset kerrostalot, mutta en ole varma, näinkö näin reilu parikymmentä vuotta myöhemmin vilauksen juuri niistä samoista rakennuksista.
Lähestyin määränpäätä, ja hyppäsin pois päätepysäkillä noin 15 kilometrin ajelun jälkeen.
Väike-Õismäe, aikansa sosialistinen ihannelähiö
Ympyrän muotoon rakennettu mikrokaupunki, mikrorajón edustaa sosialismille tyypillistä rakennusideologiaa, missä maalta urbaaniin ympäristöön muuttaneet työläiset laitettiin asumaan satojen ja tuhansien ihmisten kerrostaloblokkeihin ja minkä lähiöistä asukkaat löysivät kaikki tarvittavat peruspalvelut.
Estetiikalla ei ollut merkitystä, sillä ihmiset kävivät kotonaan vain nukkumassa. Esteettisesti kauniita rakennelmat eivät toden totta olekaan, mutta jonkinlaista kuvauksellisuutta niissä silti on. Tunne on samaan aikaan kiehtova, mutta toisaalta myös ahdistava.
Pinttyneitä pintoja, romahtamisvaarassa olevia parvekkeita ja sisäänpäin aukeavia ikkunoita uusitaan kiivasta vauhtia, ja osa Väike-Õismäen kerrostaloistakin näytti saaneen uuden maalin pintaansa, jolloin niiden kuvauksellinen ja historiallinen arvo alenee tietyllä tapaa. Jos tämän tyyppinen arkkitehtuuri kiinnostaa, kannattaa paikkoja suunnata kuvailemaan ennemmin nyt kuin myöhemmin.
Kuljeskelin aikani horisonttia peittoavien talojättiläisten lomassa, mutta koska ihmisiä kulki ympärillä sen verran, en tuntenut oloani mukavaksi kuvatessani heidän kotejaan. Kävin kaupassa ja maleksin lähimmälle bussipysäkille. En tiennyt, mihin bussiin pitäisi mennä, mutta pian pysäkille kurvasi bussi, jossa luki Kaubamaja. Tiesin sen olevan jossain keskustan lähellä, joten nousin kyytiin.
Kahdeksas kerta toden sanoi
Jonkin matkan jälkeen näin ikkunasta vapaudenaukion, jonka kohdalla päätin jäädä pois. En ollut käynyt sielläkään aiemmin, vaikka aukio sijaitsee kävelymatkan päässä vanhankaupungin ytimestä. Aukiolla on yli 20-metrinen Viron vapaudenpatsas ja Pyhän Johanneksen kirkko. En viitsinyt käydä kurkkaamassa kirkkoon, koska pihalla oli hautajaissaattue.
Jatkoin matkaani ja kiertelin linnan muurien katveessa. Eteeni tuli jossain vaiheessa myös Toompean mäellä sijaitseva Viron parlamenttitalo ja sitä reunustava puisto, joita erityisesti vanhankaupungin länsipuolelta löytyy runsaasti. Puiston päädyssä kävin katsastamassa maisemat, ja ihailin vaaleanpunaisia ruusuja. Lähettyviltä löytyi myös Aleksanteri Nevskin ortodoksinen katedraali, jossa pyörähdin. Kirkon portailla oli huivipäisiä babushkoja kerjäämässä.
Telliskiven ympäristö kutsuu
Kun olin saanut tarpeekseni vanhastakaupungista, päätin tehdä käännöksen kohti Telliskiveä. Olin kuullut alueesta aiemmin, ja myös opiskelukaverini suositteli pyörähtämään siellä. En tiennyt, miten kaukana se olisi, joten nappasin Boltin skuutin ja lähdin ajamaan Google Mapsin ohjeiden mukaan.
Matkalla näin ensimmäistä kertaa myös Tallinnan juna-aseman. Kun tein toissasyksynä Euroopan maata pitkin -reissun, sain jostain syystä sellaisen kuvan, ettei Baltian maissa ole junaliikennettä. Siksi yllätyinkin asemasta.
Ajoin skuutilla aseman läpi ja pian Telliskiven hippimäinen olemus aukeni eteeni. En pitänyt näkemästäni ensisilmäyksellä, vaan Balti Jaama Turgin (kauppahalli) ympäristö näytti yhtä sotkuiselta ja esteettisesti sekavalta kuin Christianian keskusta tai Ydre Nørrebro Kööpenhaminassa. On näet olemassa kaunista rumuutta ja sitten vain rumuutta.
Jätin skuutin tien laitaan ja jatkoin matkaa kävellen. Kulman takana maisema olikin hieman parempi, ja ymmärsin, miksi Telliskiveä pidetään trendikkäänä alueena. Vanhoissa rakennuksissa näytti olevan runsain mitoin erilaisia pikku putiikkeja ja ravintoloita. Entisen teollisuusalueen kulmakivi on Loomelinnak, joka on nykyään varsinainen luovuuden ja kulttuurin keskittymä.
Pysähdyin modernia industrialismia edustavaan Fikaan juomaan jäälattea. Kahvila oli todella viihtyisä ja kaunis. Telliskiven alue oli eläväinen, ja siellä oli enemmän porukkaa kuin esimerkiksi vanhassakaupungissa. Etenkin nuorempi väki näytti löytäneen Telliskiven, samoin kuin Rotermannin korttelin.
Kiersin naapuruston pohjoispuolelle Kalamajan suuntaan, missä näin häämöttävän aiemmin näkemiäni sympaattisia puutaloja. Kuluneet, mutta kauniit ja värikkäät puutalot voivat olla jopa sata vuotta vanhoja, ja niitä löytyy yleisesti ympäri Baltiaa. Kuvailin aikani taloja, ja lähdin sitten takaisin keskustaan päin.
Poikkesin Balti Jaaman kauppahallin läpi, mutta en jaksanut jäädä katsomaan myytäviä tuotteita, koska minulla ei ollut mitään ostettavaa. Ihailin pihalla graffiteja ja suunnistin sitten juna-aseman kioskille ostamaan vettä. Asemalla oli mies musisoimassa, ja jäin kuuntelemaan haikeaa melodiaa.
Tutuissa maisemissa
Kävelin takaisin keskustaan, ja menin hetkeksi hotellille lepäämään. Lähdin pian uudelleen liikenteeseen ja suunnistin kohti pilvenpiirtäjiä, sillä halusin nähdä, onko kyseisellä alueella mitään nähtävää. Eipä siellä juuri ollut, joten päätin lähteä uudelleen edellispäivänä löytämääni Maiasmokkiin, joka on Tallinnan vanhin kahvila.
Kahvilan käsintehdyt konvehdit ja poikkeuksellisen hyvä kahvi veivät kielen mennessään, ja halusin niitä lisää. Päädyin ottamaan myös kardemumman ja kahvin makuisen herkullisen leivoksen, ja suunnistin terassille istumaan. Maiasmokk on kyllä ehdottomasti yksi parhaista kahviloista, missä olen koskaan käynyt!
Kiertelin jälleen kerran tyhjähköillä kaduilla ja mietin mitä tekisin. Jos ei keksi tekemistä, ainahan voi syödä vähän lisää 😀 Vähän nurinkurisesti menin vasta jälkiruuan syötyäni nauttimaan päivän ensimmäisen lämpimän aterian.
Ei tehnyt oikein mieli mitään erityistä, joten päädyin valitsemaan jonkin italialaisen pizzerian vanhastakaupungista. Sisäänheittäjänä toiminut vanha bulgarialainen mies tuli jutustelemaan pöydän ääreen. Tilasin pizza margheritan ja lasillisen viiniä.
Akku alkoi olla taas finaalissa, joten lähdin kävelemään hotellille päin. Poikkesin vielä pariin puistoon, ja istuin hetken nauttien lämpimästä kesäillasta ja katsellen ihmisiä.
Kun olin maannut hotellilla jonkin aikaa, päätin vielä lähteä käymään Linnahallin betonirumiluksella. Olin nähnyt tuon entisen kulttuurihallin monta kertaa ohimennen, mutten ollut käynyt sen päällä koskaan.
Betonibrutalismin perikuva arvelutti minua ensin hieman, ja mietin, onko siellä kenties spurguja dokaamassa. Kiipesin lasinsirujen ja ruohon peittämiä portaita rakennuksen katolle, ja yllätyin, että siellä olikin ihan tavallista porukkaa istuskelemassa ja katselemassa merta. Kylmä omenasiideri olisi maistunut.
Tuntui hieman haikealta ajatella, että pitkä viikonloppu olisi pian ohi ja lähtisin takaisin kotiin. Olin kuitenkin kiitollinen, että olin saapunut nimenomaan Tallinnaan. En odottanut reissulta mitään, koska olin kuvitellut, että kaupunki on niin tuttu jo entuudestaan, mutta olikin kiva huomata, kuinka väärässä olinkaan jälleen kerran.
Tallinna ansaitsee ehdottomasti turistilta muutakin kuin pikaisen visiitin risteilyn yhteydessä. Kaupunki on niin paljon muutakin kuin pelkkä vanhakaupunki ja sataman seutu. Tallinnassa kannattaa todellakin viettää edes viikonlopun verran ja lähteä kiertelemään ilman määränpäätä. Monen nurkan takaa avautuu kauniita ja kiehtovia näkymiä, joiden olemassaolosta ei tiedä ennen kuin niihin sattumalta itse törmää.
— Mikä on sinun lempialue Tallinnassa?
