Syksyn pienet onnenhetket

Rakastan syksyä. Se on ehkäpä jopa lempivuodenaikani. Toki rakastan myös rehevää ja syvänvihreää keskikesää. Rakastan talven kirpeitä pakkaspäiviä, kun aurinko kimaltelee jäähileisten puiden oksilla, tai kun kuura maalaa ikkunalaseihin monisakaraisia kukkia. Kevät puolestaan aiheuttaa minussa aina jonkinlaista haikeutta. Maa nousee horroksesta, luonto heräilee hiljalleen eloon, mutta kaikki on silti jotenkin liian paljasta ja tyhjää.

Syksyn haikeus taas on ihan erilaista. Se on ehkä enemmänkin melankoliaa. Luonto vaipuu mailleen ja asettuu talviunille. On rauhallinen unenomainen olo. Unenomainen on myös syksyinen luonto.

Syksyssä rakastan eniten usvaisia aamuja, sateisen hiljaisia päiviä, metsän tuoksua. Etenkin syksyllä korostuu pienten hetkien merkitys. Se sisällä kupliva onnellisuuden ja samalla haikeuden tunne, kun ohikiitävän hetken ajan tuuli pyörittää puista pudonneita värikkäitä lehtiä. Juuri minä saan nähdä sen hetken, kun lehdet irrottavat otteensa puunoksista ja laskeutuvat märkään maahan maatuakseen pian maan uumeniin.

Metsässä pysähdyn yksin ainoana ihmisenä siinä hetkessä katsomaan, miten puiden lomasta siivilöityvät auringonsäteet valaisevat koskemattomia sammal- ja jäkälämättäitä, jotka valmistautuvat hiljalleen ottamaan ylleen lähenevän talven levittämän kuuraisen peitteen.

Pienissä hetkissä rakastan myös sitä tuttuuden ja jatkuvuuden tunnetta, kun katson illalla taivaalle ja näen vanhan ystävän palanneen sinne kirkkaiden kesäöiden jälkeen. Kosminen ystäväni Orionin tähtikuvio. Tähtipölystä me ihmisetkin olemme muodostuneet, ja tähtiin takaisin aikanaan kohoamme. Pimeinä syysöinä elämän kiertokulkua herää taas ajattelemaan.

Tuollaisiin asioihin minä kiinnitän huomion, kun kuljen ulkona tai katson ulos auton ikkunasta, kun seison syysyössä pimeällä parvekkeella hengittäen raikasta syysilmaa. Ne ovat niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Niiden takia ei tarvitse lähteä kaukomaille. Niiden vuoksi myös haluan palata aina matkoiltani takaisin kotiin.

Vaikka matkakuume onkin aaltoillut viime aikoina enemmän ja vähemmän, olen juuri nyt onnellisimmillani tässä hetkessä, kotimaassa. Haluan olla Suomessa ihailemassa tätä ruskan alkamista, nauttimassa mullantuoksuisista metsäkävelyistä, kuljeskelemassa itseäni korkeampien auringonkukkien keskellä. Haluan ajaa skootterilla vesisateessa visiiri auki ja tuntea sadepisarat kasvoillani.

Syksyllä kun luonto kuolee, minä herään eloon.

— Mikä tekee sinut onnelliseksi juuri nyt?

Ps. Tällä hetkellä 24.-27.9.2020 vietetään Lähimatkailupäiviä. Postauksen kuvat ovat kaikki oman asuinkaupunkini lähiympäristöstä, jossa tulee ajeltua ja kierreltyä muutenkin harva se viikko. On onni asua puhtaan luonnon lähellä.

#kotimaa #lähimatkailupäivät #syksy #lähialuematkailu #onnellisuus

0 views0 comments