Pikavisiitti Lissabonissa oli rakkautta ensisilmäyksellä

Jatkolentomme Madeiralta teki vaihdon Lissabonissa, jossa meille tuli yhtäkkiä reilu kuusi tuntia ylimääräistä aikaa, kun Lufthansa muutti viime tipassa lentoaikataulua. Manner-Portugalin huonosta koronatilanteesta johtuen mietimme, uskallammeko lähteä käymään kaupungissa ollenkaan.

Portugaliin oli kuitenkin juuri tullut maskipakko, joten heitimme FFP3-tason maskit naamalle ja suuntasimme kohti metroa. Olin katsonut aiemmin, että metromatka keskustaan kestäisi niin vähän aikaa, että meillä olisi hyvinkin noin kolme tuntia aikaa pyöriä kaupungilla ennen lentokentälle palaamista ja uudelleen turvatarkastukseen menemistä.

Ostimme matkakortit lentokentän automaatista ja latasimme korteille metrolipun. Yksittäisiä lippuja vartenkin joutuu siis ostamaan tuon uudelleen ladattavan paperisen Viva Viagem -kortin. Kortti maksaa 50 senttiä ja on voimassa vuoden. Yksittäinen metrolippu maksoi 1,50 €, joten hintaa edestakaiselle matkalle tuli vain 3,50 €.

Metrolinjasto on kattava, mutta selkeä. Linjoja on vain neljä: punainen, keltainen, sininen ja vihreä. Lentokentältä lähtee ainoastaan punainen linja, joten metrossa ei voi eksyä. Asema löytyy lentokentän vierestä ulkoa. Katsoimme metrokarttaa, ja päätimme ajaa rantaan asti Cais do Sodrén asemalle ja kävellä sieltä takaisin päin. Vaihdoimme Alamedan asemalla vihreään linjaan. Pysäkkejä taisi olla yhteensä 15, ja matka-aika oli noin 25 minuuttia suuntaansa.

Kaikilla näytti olevan maski naamalla, ja lisäksi metrossa kulki siivooja desinfioimassa kosketuspintoja. Kuljin silti käsidesi taskussa, ja vaikka en koskenut metrossa mihinkään, desinfioin käsiä vimmatusti, kun astuimme ulos. Ja vaikka tiesin, ettei virus tarttuisi kunnollisen hengityssuojaimen läpi, kyllä minua silti vähän hirvitti kulkea metrossa, kun se jossain vaiheessa tuli ihan täyteen ihmisiä.

Määränpäässä suuntasimme ulos metroasemalta, ja suunnistimme ensimmäisenä hakemaan kahvit Time Out -kauppahallista (Mercado da Ribeira). Otin kahvin kanssa pastel de natan, joihin ihastuin Madeiralla olon aikana. Kahvilassa ei  käynyt kortti ollenkaan, vaan piti jälleen kaivella taskusta käteistä. Tämä oli outo piirre myös Madeiralla. Eletään kuitenkin 2020-lukua..

Time Out sijaitsee aivan aseman kupeessa. Tällä hetkellä se on kokonaan suljettu koronan takia, mutta normaaliaikana sieltä löytyy mm. erilaisia ravintoloita ja tuoretori. Myös meidän aikana osa fasiliteeteistä oli suljettu.

Kuljimme markkinapaikan läpi. Hallissa risteili harvakseltaan ihmisiä ostamassa kalaa ja vihanneksia. Iso osa myyntipaikoista oli tyhjänä, ja myyjät näyttivät apeilta. Menimme ulos  katukivetykselle istumaan ja juomaan kahvia, ja mietimme, mihin menisimme seuraavaksi. Vaihdoimme kirurginmaskit naamalle ulkona olon ajaksi.

Emme tienneet Lissabonista juuri mitään etukäteen, ja koska visiittikin tuli niin pikaisella aikataululla, emme olleet ehtineet perehtyä nähtävyyksiin sen kummemmin. Päätimme sitten suunnistaa Bairro Alton suuntaan, josta muistin lukeneeni joskus.

Halusin bongata vanhan raitiovaunun, ja pian sellainen kolistelikin jo vastaan. En tiedä, oliko tuo se nimenomainen kuuluisa vanha vaunu, jonka kyytiin jokaisen turistin kuulemma kuuluisi hypätä, mutta sympaattiselta se joka tapauksessa näytti 🙂 Näimme myös pätkän kuuluisaa Pink Streetiä, jonka varrella normaalisti käy tiheä kuhina.

En oikein tiedä miksi, mutta minulle tuli heti hyvät fiilikset Lissabonista. Katukuva oli hieman ränsistynyt, mutta omalla tavallaan kaunis. Vanhat, vähän rempallaan olevat talot sopivat jotenkin maisemaan kuin nakutettu. Olen aiemmin tylsistynyt vanhoissa eurooppalaisissa kaupungeissa, koska ne ovat jotenkin liian siloiteltuja, kuten esimerkiksi Wien, mutta Lissabonissa oli tietyllä tapaa aidompi ja maanläheisempi tunnelma.

Roikkuvat sähköjohdot, suttuiset tägit ja romahtamisvaarassa olevilla parvekkeilla näkyneet pyykit toivat rosoisen ja mielenkiintoisen tunnelman kaupunkiin. Talot olivat myös kivan värisiä olematta kuitenkaan liian räikeitä. Pienet yksityiskohdat, kuten vanhat lamput olivat suloinen lisä kokonaiskuvassa. Aivan kuin kaksi eri aikakautta olisivat sulautuneet yhteen.

Jatkoimme matkaa mäkeä ylös.

Ihastelimme vanhaa arkkitehtuuria ja koristelaattoja seinissä, ja jäimme katsomaan raitiovaunujen sukkulointia erään aukion ympärillä. Marraskuussa moni rakennus oli jo joulukoristeiden peitossa.

Kuljeskelimme ristiin rastiin katuja ja pysähdyimme välillä kuuntelemaan kadulta kantautuvaa musiikkia. Joku katusoittaja tapaili perinteisen portugalilaisen fadon melankolisia sointuja. Tuossa pienessä hetkessä minusta tuntui hyvältä, ja unohdin että maailmassa mitään koronaa olikaan.

Käyn ulkomailla monesti kurkkaamassa kirkkoihin, moskeijoihin, luostareihin yms. uskonnollisiin paikkoihin, vaikken itse olekaan uskovainen. Mielestäni ne ovat kauniita paikkoja, jotka tuovat hetken rauhan ja hiljaisuuden kadun vilskeeseen. Poikkesin pikaisesti myös Basílica dos mártiresissa. Kamera ei jostain syystä suostunut tarkentamaan kirkon hämärässä.

Veli bongasi kartasta vanhan kaupunkihissin, ja suuntasimme seuraavaksi sinne. 1902 rakennettu Santa Justan hissi nostaa kulkijat katselemaan Lissabonin kaunista siluettia vajaan 50 metrin korkeuteen. Hissiin on pääsymaksu, mutta emme jääneet ottamaan selvää asiasta, sillä hissin viereisillä portailla notkui narkkareita, jotka kiinnittivät meihin huomionsa. Eräs miehistä lähti tulemaan kohti, joten jatkoimme matkaa ripein askelin. Olisi ollut kyllä kiva päästä katselemaan kaupunkikuvaa ylhäältä käsin.

Katsoimme kelloa, ja se näytti, että aikaa olisi vielä ihan hyvin. Jatkoimme matkaa ihaillen kauppojen ihastuttavia vanhanaikaisia julkisivuja. Saavuimme seuraavaksi kansallisteatterin edessä olevalle aukiolle, missä oli käynnissä joku performanssi.

Jäin katsomaan aukiolla olleita patsaita ja maisemia, jolloin luokseni käveli siististi pukeutunut keski-ikäinen mies. Hän kysyi haluanko ostaa pilveä ja näytti kädessään ollutta kelmuun käärittyä isoa hasis-palloa. Sanoin kiitos ei, ja lähdimme pois.

Kuljettuamme hetken, alkoi katukuva näyttää entistä ränsistyneemmältä. Kaduilla oli paljon kodittomia ja penkeillä nukkui ihmisiä. Väestö oli selvästi maahanmuuttajataustaista, ja putiikit muuttuivat sen suuntaiseksi, että olimme kai poistuneet ydinkeskustasta. Näimme myös rändom rullaportaat keskellä katua, en tiedä miksi 😀

Kauppojen edustoilla näkyi bazar- ja halal-kylttejä, vastaan tuli paljon turbaanipäisiä sikhejä, afrikkalaisia sekä aasialaisia (jos nyt sallinette minun tehdä tällaista olettavaa etnistä profilointia). Maahanmuuttajien pitämiä puhelin-/elektroniikkakauppoja näkyi paljon. Törmäsin samanlaiseen kauppavalikoimaan myös Kööpenhaminassa.

Mourairian alueella talot näyttivät huonokuntoisilta, ja seinillä kiertäneet sähköjohdot olivat yhtä sotkussa kuin Belizessä, mutta alue oli silti mielestäni kiinnostava. Veli kyllä katsoi ympärilleen vähän varautuneena, koska hän ei ole tottunut kulkemaan tuollaisissa maisemissa. Luultavasti turistit eivät muutenkaan suuntaa ensimmäisenä noille kulmille, mutta itse löydän itseni jostain syystä aina kaikista sketchyn oloisista paikoista..

Saavuimme jonkin ajan jälkeen taas selkeille vesille ja päätimme käydä vielä jossain kahvilassa ennen lentokentälle paluuta. Eteen tuli pikku kahvila, Pastelaria Balcão do Almirante, jossa työskenteli eläkeikäinen pariskunta. Luulin, että paikka oli kahvila, mutta tiskillä notkui myös paikallisia päiväkaljoilla.

Otimme kahvit ja suuntasimme ulos istumaan. Kahvilan paras puoli oli rakennus, jossa se sijaitsi – aivan ihana 1800-luvun puolivälistä peräisin oleva keramiikkatehdas! Julkisivua koristi isolta alueelta sinivalkoiset koristelaatat. Juuri tuo suloinen laattojen sinfonia oli yksi syy, miksi tykästyin Lissaboniin.

Kahvilan jälkeen kävelimme Intendentin metroasemalle ja suuntasimme takaisin lentokentälle. Ehdimme nähdä Lissabonista vain pintaraapaisun, mutta ihastuin kaupunkiin jo siinä ajassa ikihyviksi! Luultavasti palaan sinne joskus uudelleen paremmalla ajalla. Haluan mennä kuuntelemaan fadoa johonkin hämärään kahvilaan, ihailemaan kauniita rakennuksia ja vain katselemaan kadulla kulkevia ihmisiä.

En ihmettele yhtään, miksi niin moni kehuu Lissabonia. Lue myös Eveliinan blogista, kuinka Lissabon sulatti hänenkin sydämensä stopoverin aikana.

— Oletkö käynyt Lissabonissa? Mitä suosittelisit siellä erityisesti tekemään tai näkemään?

#lissabon #portugali

0 views0 comments