Pääseekö oravanpyörästä pois?

Muokattu 23.8. Lisätty artikkelin loppuun aihetta käsittelevä Ylen juttu.

Yksi aikakausi elämässäni tuli tänään päätökseen. Tein tältä erää viimeisen työvuoroni suurtalouskeittiöllä. Olin oikeastaan yliajalla. Lopetin työt nimittäin jo 14.12.2018. Vietimme mieheni kanssa tuolloin viikon Amsterdamissa, minkä jälkeen lähdin Keski-Amerikan reppureissulle.

Olin vielä Costa Ricassa, kun sain pyynnön tulla takaisin tekemään satunnaisia keittiövuoroja kesän ajalle. Palasinkin töihin jo 2.5. ja olin noin puolet kesästä tekemässä salaatteja kesäleireillä. Kesäkuussa oli vapaata, joten lähdin veljeni kanssa Turkkiin. Nyt kesä on ohi, koulut alkaneet ja olin vieläkin töissä. Mutta palataan ajassa hieman taaksepäin..

Kiinni työn syrjään

Valmistuin datanomiksi keväällä 2011, suuntautumislinjana digitaalinen sisällön tuottaminen. Tein harvakseltaan nälkäpalkalla nettisivuja, oman alan töitä ei täällä kuitenkaan ollut. Olin ennen koulua eräässä mainostoimistossa töissä, mutta opiskelujeni aikaan firma oli lopettanut, eikä töitä enää ollut tarjolla. Olisin päässyt Fujitsun helpdeskiin, mutta en ollut kiinnostunut laitteistopuolesta tai puhelintyöstä. Helmikuussa 2012 piti alkaa etsiä jotain hanttihommia, joten menin vuokratyöfirman kautta kahdeksi viikoksi erääseen koulutuskeskukseen siivoamaan. Olin datanomiopintojen aikaan siivonnut joka viikonloppu urheiluhallia ja kulttuurikeskusta, joten se oli tuttua puuhaa.

Olen ollut muun muassa kehittämässä web design -sivusto Wixiä vapaaehtoistyönä. Joskus jouluna tuli joku mainoslahjakin palkaksi.


Kaksi viikkoa venyi ja venyi, pian olikin jo syyskuu ja minä edelleen siivoushommissa. Juttelin silloisen esimieheni kanssa, ja hänestä oli viisainta, että siirryn talon kirjoille ja aloitan oppisopimuskoulutuksen laitoshuoltajaksi. No mikäpä siinä, ajattelin. Oli mielenkiintoista oppia uutta tietoa eri pintamateriaaleista ja puhdistusaineista sekä käyttää siivouskoneita. Tykkäsin erityisesti lattioiden vahaamisesta ja muista erikoishommista. Viihdyin töissä ja sain maksettua mm. opintolainaa pois, mikä oli suuri motivaattori. Päätin, että sitten kun saan velat maksettua, lähden ulkomaille pidemmäksi aikaa.

Kalkinpoisto meneillään.


Helmikuussa 2014 jouduin kuitenkin lopettamaan työt, sillä olin jatkuvasti poskiontelo- ja keuhkoputkentulehduksessa enkä enää pystynyt jatkamaan siivoustöitä. Velkojen maksusta huolimatta olin saanut säästettyä rahaa, joten lähdin käymään Sveitsissä ja Ranskassa, sillä halusin kustantaa itselleni synttärilahjaksi vierailun CERNiin ja YK:n päämajaan. Tein sen jälkeen satunnaisia tuurauksia saman työpaikan keittiöllä ja menin kesäksi tiskiin.

Tulin vain nojailemaan hiukkaskiihdyttimeen.


Loppuvuodesta 2014 päädyin erääseen valokuvaamoon hommiin ja olin siellä vajaa puoli vuotta. Työnkuva ei kuitenkaan vastannut sitä, mistä oltiin sovittu, joten lopetin hommat huhtikuussa 2015. Soitin ex-työpaikan keittiölle ja kysyin olisiko siellä töitä tarjolla. Pääsinkin kesäksi taas tiskiin, ja sen jälkeen sain myös muita vuoroja mm. kahvitusten laittajana ja ruokasalissa. Tein muutaman vuoden päivätöiden lisäksi satunnaisia tarjoilukeikkoja pitopalvelussa. Ravasin työpätkien välissä Helsingissä ja Ruotsissa järjestöhommien tiimoilta. Kävimme myös Virossa ja Hollannissa.

Juhlakattaus.


Virossa on ravattu sen seitsemän kertaa.


Damikin alkaa olla jo tuttu kaupunki.


Palkatonta vapaata harva se hetki

Kesän 2016 olin taas kokoaikaisesti tiskissä. Tämän jälkeen sain pidempiaikaisen pestin ja aloin hoitamaan lukion ruokailua saman työpaikan pienemmässä ruokasalissa. Siellä meni koko lukuvuosi, vastuullani oli ruokien tilaus kaupungin keskuskeittiöltä sekä ruokasalin hoitaminen. Vastuu oli suuri, hoidin yksin kaiken, mutta selvisin siitä ihme kyllä.

Ruokatilausten asettelu linjastoon vaati joskus hienoista organisointia etenkin jos tavaraa tuli näin paljon kerralla. Yhteen laatikkoon mahtuu kaksi-kolme isoa vuokaa.


Keväällä 2017 pyysin viikon palkatonta vapaata, että pääsin käymään Meksikossa. Sovin itse toisen työntekijän kanssa, että hän menee lukiolle siksi aikaa. Kesäksi siirryin taas pääkeittiölle ja olin ruokasalinhoitajana kesäleirien ajan.

Syksyllä 2017 jatkoin lukion puolella, mutta pian sain kuulla siirtyväni toiseen ruokasaliin salityöntekijäksi ja kassalle. Yritin vastustaa siirtoa, koska en halunnut kassavuoroon. Minun piti olla siellä vuodenvaihteeseen ja yritin kestää sen voimin. Sain onneksi pidettyä reilun viikon lomaa, että pääsin Kreikkaan hetkeksi huilahtamaan. Käytin tähän matkaan kertyneitä lomapäiviä. Loppuvuodesta kuulin, että joudunkin olemaan kassalla vielä kevätlukukauden 2018.

Ensimmäinen Meksikon reissu järjestyi lyhyellä varoitusajalla.


Kreikassa syyslomalla.


Kuva XAMKin ruokalan kassalta eikä liity työpaikkaani muuten kuin samantyylisen ympäristön vuoksi.


Kassalla olo totta puhuen nakersi työmotivaatiotani ja olin jatkuvasti todella uupunut. Maaliskuussa 2018 pyysin palkatonta vapaata ja matkustin jälleen viikoksi Meksikoon. Ehdin olla kaksi viikkoa töissä, kunnes olin anonut taas palkatonta, että pääsen Mongoliaan 10 päiväksi. Työkaverit pyörittelivät silmiään, ja tajusin itsekin, ettei monessa paikassa olisi katsottu hyvällä tällaista työntekijää. Esimies oli kuitenkin tietoinen uupumuksestani, ja hän ajatteli, että virkistyisin ulkomailla.

Jälleen Meksikossa..


Palkattoman vapaan ja joustavan esimiehen ansiosta pääsin myös Mongoliaan.


Sain sinniteltyä kesäkuun alkuun, jolloin kassavuorot loppuivat ja pääsin kesän ajaksi ensimmäistä kertaa tekemään salaatteja kesäleireille. Olin aivan innoissani tästä vuorosta, vaikka siinä olikin taas paljon uuden opettelemista. Isoimmalla leirillä oli noin 800 asiakasta, joten salaattimäärät olivat normaaliin kouluarkeen verrattuna valtavia. Työ oli raskasta, mutta rakastin sitä, koska sain olla pitkästä aikaa yksin salaattinurkkauksessa ja määritellä itse työtahdin ja järjestyksen.

Olin ajatellut, että lopetan työt tuon kesän jälkeen ja etsin jotain muuta tekemistä, mutta työt jatkuivatkin koko syksyn 2018. Siirryin takaisin lukion ruokalaan ja tein siellä osa-aikaista neljän tunnin päivää. Työ oli mukavaa ja itsenäistä, mutta odotin samalla myös innolla ulkomaille lähtöä. Kyseenalaistin välillä päätöstäni. Halu lähteä reppureissaamaan oli kuitenkin pinttynyt takaraivooni, enkä halunnut luopua ideasta. Taloudellisestihan se oli typerä ratkaisu, mutta ei elämää voi elää pelkällä järjellä.

Vihanneskuormaa purkamassa.


Päällimmäisenä kiitollisuus

Joulukuu tuli ja meni, tuntui haikealta tyhjentää pukukaappi ja sanoa hyvästit työkavereille. Naisvaltaisella alalla on välillä ylimääräistä draamaa, ja missäpä työyhteisössä ei toisinaan koettaisi myös huonoja päiviä, mutta olen silti aina tykännyt työkavereistani. Työpaikalla on joustettu menojeni takia, mutta toisaalta pidän itseänikin joustavana. En muista kieltäytyneeni koskaan tarjotuista työvuoroista. Olen mennyt tekemään yhden tai kahden päivän mittaisia tuurauksia, vaikka olisin saanut saman rahan liiton työttömyyskassasta ja välttynyt byrokratialta.

Olen äärimmäisen kiitollinen esimiehelleni, että hän on päästänyt minut ulkomaille ja järjestömenoihin aina kun olen pyytänyt. Se oli suuri voimavaratekijä töissä. En usko, että olisin viihtynyt paikassa, missä ei oteta huomioon myös työntekijän jaksamista. Toisaalta ymmärrän, ettei työnantajalla ole mitään velvollisuutta antaa ylimääräisiä vapaita kenellekään, eikä edellä mainitut järjestelyt välttämättä onnistuisi muissa työpaikoissa.

Näytteilleasettajana Matkamessuilla.


Olen nykyään myös kiitollinen siitä, että minua on haastettu työtehtävissä ja annettu monenlaisia vuoroja. Olen ylpeä itsestäni, että selvisin noista kaikista tehtävistä ilman minkäänlaista alan koulutusta. Työ tekijäänsä opettaa, kuten sanonta kuuluu. Toki olin suorittanut laitoshuoltajan oppisopimuskoulutukseen kuuluvan hygieniapassin ja lisäksi ottanut erityisruokavalioita käsitteleviä kursseja valinnaisiksi opinnoiksi, mutta mitään keittiöalan tutkintoa minulla ei ole. Muiden alojen kokemusta olen päässyt hyödyntämään töissä; keittiöhommien ohella olen auttanut usein työkavereiden tietokoneongelmissa ja tehnyt Excel-taulukoita, lounaskuponkeja jne.

Ennen kaikkea näiden viime vuosien aikana olen kuitenkin kasvanut ihmisenä, saanut lisää itseluottamusta ja joustavuutta toimintatapoihini. Tottakai töiden ansiosta myös pääsin veloista eroon, mikä tapahtui itsenäisyyspäivänä 2017 eli Suomen 100-vuotispäivänä.

Onhan tuota tullut toimittua floristinakin kassavuoron ohessa. Olen ollut nuorempana kukkakaupassa töissä, joten pystyin käyttämään niitä taitoja näin myöhemminkin.


Kahvitusten laitossa on saanut vapaat kädet, mikä ilahduttaa luovaa mieltä.


Suomi 100 ja minä velaton.


Ajelehtiva elämäntyyli

Olen aina ollut sellainen, etten halua sitoutua mihinkään määrittelemättömäksi ajaksi. Kaikki työsopimukseni ovat olleet määräaikaisia, joten minulla on ollut aina takaportti auki; ”tuohon asti kun jaksan, niin sitten on taas mahdollisuus päättää uudelleen jatkosta”. Minun täytyy tietää se aikaikkuna, minkä joku homma vaatii. Ahdistaa pelkkä ajatus siitä, että pitäisi olla koko elämä samassa työpaikassa, asua samassa talossa, elää sitä samaa arkea päivästä toiseen ilman mitään vaihtelua tai uusia tuulia. Ilman mahdollisuutta ELÄÄ omannäköistä elämää. Toki monelle arjen puurtaminen on sitä elämää. Suurin osa varmasti nauttii, kun on turvattu tulevaisuus tiedossa ja vakituinen työpaikka allekirjoitettuna.

Itse taas en näe oikein mitään alaa, millä voisin työskennellä koko ikäni. Haluan oppia uutta ja kehittyä ihmisenä. En ole koskaan nähnyt itseäni myöskään perheenäitinä, vaimona, asunnon omistajana. Kahteen noista minulle on annettu tilaisuus tarttua, mutta olen jättänyt ne kortit katsomatta. Elämä voi olla hyvää lapsettomana, avoliitossa, vuokrakämpässä. Helpottavathan nuo valinnat matkusteluakin. Myöskään rahallisesti turvattu tulevaisuus ei ole pakollista, kun ei ole lapsia huollettavana tai asuntolainaa maksettavana. Näiltä osin ihmisellä on siis mahdollisuus itse valita suunta omalle elämälleen. Mikään noista vaihtoehdoista ei ole parempi kuin toinen; paras on se, mikä sinulle itsellesi sopii.

Esko Valtaoja on kaikin puolin hieno mies. Jos ei jaksa lukea hänen kirjojaan, voi täältä lukaista muutaman viisaan kommenttinsa.


Isoveli kyttää ja kurittaa

En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Työkkäri nyt tietenkin aloitti kuumottamisen jo ennen kuin ehdin lopettaa tätäkään työtä. Menen syyskuun alussa tekemään pakollisen työllisyyssuunnitelman. En usko siitä olevan mitään hyötyä, koska en ole ikinä saanut työkkärin kautta töitä tai muutakaan apua. Osaan jo 36-vuotiaana etsiä itse työpaikkoja ja koulutusvaihtoehtoja. En todellakaan tarvitse apua miltään ”Näin teet CV:n ja lähetät liitetiedoston” -kurssilta.

Tulevalle vuodelle on kuitenkin ohjelmaa, sillä olen päättänyt aloittaa opiskelut avoimessa yliopistossa, missä käyn bio- ympäristötieteiden kursseja. Ensimmäinen kurssi alkaa 1.10. ja sen voi suorittaa etä-/verkko-opintoina. Tässä pitää kuitenkin olla tarkkana. Opiskelin joskus aiemmin työttömänä avoimessa yo:ssa, ja jouduin laittamaan työkkärille selvityksen, etten vain opiskele liikaa. Tietojeni mukaan saan opiskella korkeintaan 5 op kuukaudessa.

Tympii muutenkin työkkärin tyyli hoitaa asioita. Joudun jatkuvasti laittamaan selvityksiä ja raportoimaan tekemisistäni, vaikka olen kuitenkin pääsääntöisesti ollut töissä monta vuotta ja opiskellutkin siinä välissä. Miksei valtio käytä resursseja niihin, ketkä oikeasti tarvitsevat tukea ja apua työnhaussa, kuten pitkäaikaistyöttömiin ja nuoriin syrjäytyneisiin? Ärsyttää elää tällaisessa holhous- ja kyttäysyhteiskunnassa. Olen maksanut ihan tarpeeksi veroja ja muita maksuja palkastani, että saan olla edes pari kuukautta työttömänä ja keskittyä uuden alan opintoihin. Ei minulla ole aikomusta olla koko loppuelämää työttömyysrahoilla.

Täällä työkkäri sijaitsee poliisilaitoksella. Kuinka kätevää, sillä onhan työttömyys kuitenkin maanpetokseen rinnastettava valtiorikos.


Pidemmälle reppureissulle lähtiessäni ilmoitin työkkäriin ja liittoon, että lähden ulkomaille, ja sieltä sanottiin sen olevan ok, jos tulen heti takaisin kun töitä ilmenee. Ulkomailla saa muutenkin oleskella kolme kuukautta menettämättä oikeutta etuuksiin.

Reissun aikana sain velvoittavia työtarjouksia sellaisista paikoista, mihin en olisi päässyt edes bussilla. Yksi lähellä sijaitseva työpaikka taas sisälsi kokin töitä ja ruuan kuskaamista autolla. Ensinnäkään en ole mikään kokki, ja toisekseen olisiko työkkäri maksanut sakot, jos olisin lähtenyt ajelemaan ilman ajokorttia. Jouduin antamaan työvoimatoimistolle kirjallisen selvityksen, miksi en ole hakenut työpaikkaa. Käsittelyn ajaksi liiton työttömyyskassa meinasi katkaista päivärahan maksun. En voinut välttää ärtynyttä sävyä viestissäni, jossa kysyin miksei virkalijat osaa katsoa omista tiedoistaan edes hakijan pätevyyttä tai ajokorttitilannetta. Selvityspyynnön todettiin olevan aiheeton.

Aina kun ajattelen ihmisten elämää hankaloittavaa byrokratiaa. Kuva: https://www.someecards.com/


Opiskeleva työtön yrittäjä?

Olen myös hiljattain rekisteröinyt itseni OP Kevytyrittäjäksi ja saanut y-tunnuksen. Ajattelin, että saattaisin alkaa etsiä nettisivuhommia ja muita oman alan juttuja opiskelun lomassa. Mutta saa nähdä mikä soppa siitäkin syntyy byrokraattisessa mielessä. Tuskin voin olla työtön, opiskelija ja yrittäjä yhtä aikaa. Ja opiskelija ja yrittäjä työkkärin mielestä varmaan olenkin, vaikka en olisi tutkintotavoitteisessa koulutuksessa tai minulla ei olisi senttiäkään liikevaihtoa. Työkkärin lausunnot määrittelevät sen, saanko liiton kassasta ansiosidonnaista päivärahaa.

Joskus tuntuu, että helpointa olisi vain jäädä elämäntapatyöttömäksi – sossupummeille ja muille puistokemisteille kun sataa rahaa ovista ja ikkunoista, valtio maksaa vuokran, antaa maksusitoumuksia ostoksiin ja hyysää muutenkin kuin pientä lasta. Mutta ei sekään ole järin houkutteleva ajatus. Kyllä ihminen tarvitsee pidemmän päälle jotain sisältöä päivään. Täysissä järjissä olevan ihmisen pitäisi kuitenkin itse saada päättää, mikä se oma juttu on, kunhan siitä vain on hyötyä jollain tasolla sekä itselle että yhteiskunnalle. Eikä sen aina tarvitse olla alipalkatulle ja aliarvostetulle matalapalkka-alalle pakotettu pätkätyöläisyys.

Aika näyttää, mihin suuntaan elämä lähtee tästä tienhaarasta viemään. Kaikki ovet ovat avoinna, ja olen kyllä valmis ottamaan edelleen satunnaisia keittiötuurauksia vastaan tai tekemään jälleen ensi kesänä salaatteja, jos keittiöllä on tarvetta. Ensisijaisesti haluan kuitenkin katsoa, miltä nuo opinnot vaikuttavat. Olisi hienoa työskennellä tulevaisuudessa ympäristöalalla, mutta en tiedä jaksanko enää tässä iässä opiskella tutkintotavoitteisesti. Ilman ammattipätevyyttä tuon alan töitä tuskin saa.

Toisaalta näen itseni ennemmin jossain järjestössä näiden asioiden merkeissä, joten vapaaehtoistyötkin ovat potentiaalinen vaihtoehto. Työkkäri ei kyllä sitäkään hyväksy kovin suuressa mittakaavassa. Tämä tuli todettua silloin, kun olin SPR:n vapaaehtoisena vastaanottokeskuksessa. Minun olisi kuulemma pitänyt kysyä palkkatyön mahdollisuutta SPR:ltä. Täysin käsittämätöntä, ettei mikään vapaa-ajan oma-aloitteinen aktiivisuus kelpaa valtiolle. Pitäisi tosiaan vain maata sohvalla ja tuijottaa seinää, ettei vahingossakaan tee mitään yleishyödyllistä ilman työsuhdetta ja näin jää veroja maksamatta.

Vaikka tulevaisuus onkin epävarma, olen silti tyytyväinen elämääni. Tiedän, että asiat järjestyy aina jotenkin. Tiedän myös sen, että matkustamista en tule lopettamaan koskaan, oli oravanpyörän juoksuvauhti millainen tahansa.

Kuva jostain netin syövereistä.


Anna Koskela irtisanoutui kaupan tiskiltä ja menetti työttömyysturvansa – ja se oli hänen kannaltaan oikea ratkaisu Jokainen työpaikka ei ole askel kohti sitä unelmaduunia, sanoo Anna Koskela, joka työllistyi omalle alalleen vasta kun alkoi toimia vastoin TE-toimiston suosituksia. Yle 30.7.2018

#pohdintaa

0 views0 comments