Oaxacasta Mexico Cityn kautta Panamaan
Tiistai 26.3.
Loppuaika Oaxacassa meni pääasiassa kaduilla kuljeskellen ja hostellissa chillaten. Meidän piti mennä lauantaina Hierve el Agualle, joka on mineraaleista muodostunut kivinen ”vesiputous”. Päiväretki olisi kuitenkin sisältänyt myös vierailut Mitlaan, johonkin mattokutomoon, mezcal-pajaan, ikivanhalle Tule-puulle ja ravintolaan.
Retkitoimistot mainostavat reissua hintaan 150-200 pesoa, mutta todellisuudessa hinnaksi olisi tullut sisäänpääsyjen ja ravintolan kanssa lähemmäs 500 pesoa, joka on aika paljon siitä, että pääset pikaiselle visiitille vain yhteen tai kahteen kiinnostavaan kohteeseen. Olen nähnyt jo ihan tarpeeksi käsitöiden valmistusta, eikä mezcalin valmistus ja maistelu kiinnosta pätkän vertaa. Mitlan arkeologinen kylä olisi kyllä ollut ihan jees, mutta jääkööt se seuraavaan kertaan.
Kävin Oaxacassa olon aikana kolmesti samassa kiinalaisessa ravintolassa syömässä buffet-lounaan. Ruoka oli todella hyvää ja maksoi vain 90 pesoa juomineen.
Mao approves.
Lauantai-iltana kirjoittelin blogitekstiä hostellin kattoterassilla ja ihailin ympärillä olevia vuoria. Voin vain kuvitella, miten upealta auringonlasku on näyttänyt entisaikaan kun paikalla ei ole ollut rakennuksia blokkaamassa maisemaa. Auringon häipyessä yhä alemmas vuorten taa, vastapäätä olevat vuoret värjäytyivät oranssin ja pinkin kautta syvän violetiksi, kunnes iltahämärä otti vallan vuorijonosta ja viimeiset pilviin heijastuneet auringonsäteet värjäsivät taivaan neonpunaiseksi.
Sunnuntaiaamuna Oaxacan osavaltion alueella oli 5,3 magnitudin maanjäristys, mutta se ei tuntunut Oaxaca Cityssä asti. Meksikossa on päivittäin seismistä toimintaa, mutta vain harvoin ne aiheuttavat merkittävää tuhoa. Alueella on kuitenkin ollut myös erittäin tuhoisia järistyksiä viime vuosien aikana.
Myös tulivuoren purkaukset ovat yleisiä. Istun nyt lentokoneessa matkalla Panamáan. Olemme Guatemalan tai El Salvadorin yläpuolella ja näen ikkunasta lukemattomia tulivuoria. Osa tulivuorista tupruttaa tälläkin hetkellä savua pienen purkauksen merkiksi, mutta se ei aiheuta vaaraa ympäröiville alueille. Vuorilla näyttää olevan myös lukuisia metsäpaloja, joista kohoaa savua yläilmoihin.
Läksiäisbileet Oaxacan Zocalolla
Sunnuntai-iltana olimme Ainan kanssa vielä viimeiset hetket kaupungilla, ja olimme taas lähdössä jo pois, kun jostain alkoi kuulua musiikkia (sama oli La Calenda -esityksen kanssa). Zocalolla oli käynnissä yhteistanssit ja DJ:t soitti lavalla ensin salsaa ja cumbiaa. Menimme joukon jatkoksi ja päädyin itsekin tanssimaan alkeellisia lattariaskelia. Luulin aiemmin, etten pysyisi rytmissä, mutta biitti on monesti hyvin yksinkertainen ja sen mukaan on helppo päästä notkumaan ja ottamaan sivuaskelia.
Joskus tunnin päästä musiikki taukosi ja jostain asteli kaksi isoa cyber-robottia. Musiikki vaihtui tranceksi ja muuksi konemusiikiksi ja nuorempi väki aloitti omat bileensä. Osa vanhuksista jäi myöskin tanssimaan ja kaikki pitivät yhdessä hauskaa. Meininki oli ihan uskomattoman siisti, ja tuntui kuin olisi ollut jossain trancebileissä. Lavalta tuli laservaloja ja savua. Jossain vaiheessa alkoi kuulua Raymixin ”Oye mujer”, ja oli minun vuoroni kiljua riemusta.
Tanssimme varmaan 2½ tuntia, kunnes kello alkoi olla jo sen verran, että suuntasimme takaisin hostelleille päin. Aina oli leikkinyt ilmapallosotaa joidenkin lasten kanssa sillä aikaa kun itse tanssin meksikolaisten nuorten kanssa, joten hyvästelimme vielä lapset ja halasimme heitä.
Matkalla hostellille näimme musikanttimiesten ryhmän tulevan vastaan, ja sanoin Ainalle, että ”Look, Mariachi-guys”. Miehet kuulivat sen ja tulivat luoksemme. He kysyivät mistä olemme ja juttelimme niitä näitä. Eräs miehistä halusi soittaa minulle viulukonserton Ainan nauraessa vieressä. Lopuksi hän halasi ja sanoi ”Hasta luego mi amor” 😀
Lento Oaxacasta Mexico Cityyn
Maanantaina heräsin hyvissä ajoin, että ehdin pakkailla kamat ja syödä aamupalan rauhassa. Respan nainen tilasi taksin klo 10:30, ja maksoin siitä 200 pesoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut buukata shuttle Zocalolta ja maksaa 90 pesoa, mutta halusin helpon kuljetuksen kentälle, enkä muutenkaan luota hirveästi näiden shuttlekuskien aikatauluihin..
Olin kentällä todella hyvissä ajoin (lento lähti yhden, puoli kahden välillä) ja pääsin jopa turvatarkastuksen läpi ilman mitään ongelmia. Ostin etukäteen Volariksen sovelluksen kautta toisen käsimatkatavaran, sillä en mitenkään saanut kaikkea mahtumaan enää 40 litran reppuuni. Lisäksi painorajat ylittyivät selkeästi. En tiedä olisiko kukaan kysynyt asiasta, sillä en ole joutunut koskaan punnitsemaan käsimatkatavaroita.
Lensin siis Volariksella ja tällä kertaa pelotti hieman koneessa turbulenssin aikaan. Kone vajosi muutaman kerran vapaapudotuksella alaspäin ja otin vaistomaisesti kiinni penkistä ja huudahdin jotain. Käytävän toisella puolella istunut tyttö teki samoin, katsoimme toisiamme ja nauroimme itsellemme 😀 Pikkukoneissa turbulenssi tuntuu tosi selkeästi, enkä tottapuhuen luota mitenkään järin paljon keskiamerikkalaisiin halpalentoyhtiöihin.. Onneksi selvisimme kuitenkin turvallisesti perille.
Xoxocotlán International Airport.
Mexico City, toinen kotini
Saavuimme Mexico Cityyn joskus puoli kolmen maissa. Jouduin vaihtamaan terminaalia, mutta matka taittui helposti AeroTrenillä, eli pienellä maisemajunalla, joka kulkee terminaalien välillä. Matka kestää viitisen minuuttia ja on ilmainen niille, kenellä on boarding pass tai lentolippu.
Olin varannut yhden yön majoituksen Mexico Cityn lentokentällä sijaitsevasta kapselihotellista (tosi kallis, 38€/yö), ja ajattelin ensin, että chillaan koko loppupäivän siellä. En kuitenkaan voinut olla menemättä keskustaan.
Huomasin, että täällä AeroMexicon lennolla Panamaan ja Costa Ricasta takaisin Meksikoon on lippuun merkattu yksi ruumaan menevä laukku. Kävin ostamassa H&M:ltä kivan mustan weekend-laukun ja otin siihen tärkeimmät kamat. Suuri osa vaatteista ja kaikki mitä olen ostanut matkan aikana on sullottu reppuun, ja repun laitoin ruumaan. Olen todella tyytyväinen laukkuun, koska sinne mahtuu kaikki tarvittava läppäreineen päivineen. Meinasin ensin ostaa pienen cabin-matkalaukun, mutta en sitten jaksanut. Tälle kassille tulee varmasti enemmän käyttöä ja rasittaa muutenkin raahata perässä jotain matkalaukkua.
AeroTren ”asemalla” ykkösterminaalissa.
Metroa etsimässä
Mutta joo, aiemmin kun olin Mexico Cityssä, en löytänyt kentältä metroasemaa. Kysyin iZzzleepin respasta, missä metro on, ja nainen neuvoi tien espanjaksi. En saanut kaikesta selvää, mutta päätin silti suunnistaa edes sinnepäin. Kävelin bussiterminaalin parkkialueen läpi, mutta matka tyssäsi aika nopeasti, kun vartija käski minun mennä jalankulkijaväylälle. Käännyin takaisin ja kysyin poliisilta tietä. Sitten vain suuntasin sinne, missä ajattelin metron olevan.
Päädyin kulkemaan jonkun katumarkkinan läpi, ja tuli taas niin kotoisa olo, kun ympärillä oli tavallisia meksikolaisia toimittamassa arkisia askareitaan ja syömässä katukeittiössä. Ehkä reilun kilometrin jälkeen näinkin Pantitlanin metrokyltin ja suuntasin tunneliin. Minulla oli pelkästään 10 pesoa käteistä, mutta se oli juuri se summa, minkä tarvitsin kahteen metrolippuun.
Menin lippuluukulle ja sen jälkeen aloin suunnistaa kylttien perusteella oikeaan suuntaan. Metrotunnelit on todella pitkiä ja matkaa kertyy helposti satoja metrejä tai jopa kilometri ennen kuin olet laiturilla. Systeemi on kuitenkin erittäin helppo jos vain tiedät mitä linjaa olet etsimässä ja mihin suuntaan haluat mennä. Pantitlan sijaitsee aivan kaupungin oikealla laidalla, joten jouduin vaihtamaan kaksi kertaa eri linjalle ennen kuin olin Zocalolla.
Keskustassa jälleen
Torille oli pystytetty jotain värikkäitä chillailumestoja, missä ihmiset makoilivat ja viettivät aikaa auringonpaahteelta suojassa. Jatkoin matkaa ostoskadulle päin, ja kävin monessa eri kaupassa etsimässä sopivaa laukkua. Kuljeskelin myös alueilla, joissa en ollut aiemmin käynyt. Lopulta menin takaisin H&M:lle, mistä sitten ostin laukun. Maksoin Revolutin kortilla ja myyjä kysyi espanjaksi henkkareita. Sanoin että minulla on vain passin kopio, ja hän aprikoi hetken voiko veloittaa korttia vai ei. Hän kysyi onko minulla mitään muita kortteja, missä on nimeni, mutta kerroin että kaikki paperit ja muut kortit on lentokentän hotellilla. Lopulta sain laukun kuitenkin ostettua.
En tiedä onko korttimaksuissa joku pesomääräinen raja, minkä jälkeen kysytään papereita, sillä en ole aiemmin maksanut noin suuria ostoksia kortilla (laukku oli 499 pesoa). Toki olen maksanut kortilla hostellimajoitukset, mutta silloin olen muutenkin joutunut näyttämään aina passin.
Kuljeskelin vielä hetken Centrossa, ja jälleen kerran ainakin neljä tai viisi tatuointiliikkeen jätkää tuli esittelemään tatskaliikkeitään ja pyytämään minua sisään. Varmaan lävistys ja niskatatuoinnit on merkkinä siitä, että olen potentiaalinen asiakas. Pakko kyllä sanoa, että suurin osa noista tatskaliikkeiden tyypeistä on todella hyvännäköisiä. Ihan paras yhdistelmä joku perinteinen meksikolainen ulkomuoto, mihin on lisätty tatuointeja, lävistyksiä ja musta cäppi. Muy buenooo 😀
Jäätävä ruuhka metrossa
Ilta alkoi jo hämärtää, joten kävin pikaisesti Burger Kingissä syömässä 10 kanafilenugettia ja suuntasin takaisin metrolle. Kello oli jotain kuusi, puoli seitsemän, joten oli pahin ruuhka-aika. En jaksanut etsiä naisten metrolaituria, vaan sullouduin miesten sekaan sekalaiturille. Joukossa oli myös pari naista lisäkseni. Ihmisiä oli niin paljon, etten päässyt ensimmäiseen enkä vielä seuraavaankaan metroon.
Vaunut olivat taas niin täynnä, etteivät ovet menneet kiinni, koska ihmisiä oli niiden välissä. Kolmantena tuli yhtäkkiä tyhjä metro, ja kun ovet aukesivat, ihmiset juoksivat, rynnivät ja tönivät toisiaan, että ehtisivät varmasti kyytiin. Tyhjät vaunut täyttyivät parissa sekunnissa ihmismerestä. En edes yrittänyt saada istumapaikkaa, vaan jäin käytävälle seisomaan. Se pitää vielä sanoa, että vaikka olinkin sekavaunussa ruuhka-aikaan, en kokenut oloani millään lailla uhatuksi tai ahdistetuksi. Olen melkein kaikkia miehiä pidempi ja uskoakseni näytän sen verran etäiseltä, etten ole joutunut häirinnän kohteeksi. Tottakai melkein kaikki tuijottavat, mutta se on enemmänkin hyväntahtoista. Lisäksi minulla oli eilen Meksikon futisjoukkueen paita päällä, joten sain varmaan sen puolesta hyväksyviä katseita 😀
Kun saavuin Pantitlaniin, oli jo pilkkopimeää, mutta kadulla yksin kävelykään ei tuntunut kuumottavalta. Jotenkin tuntuu, että olen niin kotonani Mexico Cityssä, että vaikka alue olisikin ventovieras, ei siellä ole hankalaa liikkua. Osaan myöskin jo sen verran espanjaa, että voin tarvittaessa kysyä apua. Tämä oli neljäs kertani Mexico Cityssä, ja tunnen joka kerta vain syvempää halua muuttaa sinne. Itse asiassa katsoin taas kerran asuntoja, ja olisi ihan realistinen haave vuokrata yksittäinen huone muutamaksi kuukaudeksi.
Kapselihotellilla ja matka kohti Panamaa
Palasin kapselihotellille, kävin suihkussa ja pakkasin kamat uuteen järjestykseen. Kapselissa oli todella mukava chillata ja se oli juuri sopivan kokoinen. Paneelissa on vaihtoehto joko siniselle tai normaalille valaistukselle, katossa on myös lukuvalot ja telkkari, jota en tosin edes avannut. Lisäksi paneelissa on kaksi usb-porttia, pistorasia ja ilmastoinnin säätimet.
Heräsin aamulla 6:30, meikkasin, otin kamat ja suuntasin terminaaliin. Olin tehnyt check-inin AeroMexicon sovelluksessa, joten jonotin vain bagdroppiin. Virkailija kysyi onko minulla viisumia, ja sanoin etten Suomen kansalaisena tarvitse viisumia. Hän sanoi, että järjestelmä kuitenkin kysyy sitä. Olin vähän että hmmm, mitähän nyt, mutta sitten virkailija huomasi, etten ollut ilmoittanut maastapoistumispäivää. Kerroin olevani vain viikon, ja asia oli sillä selvä. Tarkastin samalla matkatavaroiden painon, ja reppu sekä kassi painavat yhteensä jo 17 kiloa.
Menin turvatarkastukseen ja pääsin siitäkin tällä kertaa läpi ilman mitään ongelmia. Kävin ostamassa täytetyn croissantin ja kahvia, ja menin odottamaan portille. Koneeseen mennessä oli matkan varrella ylimääräinen poliisin tarkastuspiste ja olin jo valmiina antamaan laukun tiskille ja haara-asennossa menossa tarkastukseen, mutta he vain nauroivat minulle ja käskivät jatkaa matkaa. Katsoin, niin ainoastaan meksikolaiset ja jotkut Etelä-Amerikan passeilla matkustavat otettiin syyniin. Erikoista..
Nyt istun siis puolityhjässä koneessa ja aloitimme juuri laskeutumisen. Saavun Tocumeniin, josta on noin puolen tunnin ajomatka Panamá Cityyn. Koetan varmaan tilata Uberin, sillä en tiedä yhtään miten pääsen kaupunkiin. Bussille on matkaa 10 minuutin kävely, mutta en ole varma osaanko suunnata sinne tai missä minun pitää jäädä pois kun saavun kaupunkiin. No, toivotaan että pääsen ehjänä perille!
Panaman kanava-aluetta.
Panamá, rikkaiden veroparatiisi
Keskiviikko 27.3.
Olen nyt täällä Panaman pääkaupungissa Panamá Cityssä. Lento meni hyvin ja saavuimme aikataulun mukaisesti joskus yhden maissa perille. Maahantulotarkastus oli todella tarkka ja kaikki maahantulijat mm. valokuvataan ja heiltä otetaan sormenjäljet. Passintarkastuksen jälkeen mennään tulliin, jossa kaikki tavarat läpivalaistaan ja menet itse hälytysportin läpi.
Lisäksi lentokoneessa täytetty maahantulo-/tullikaavake annetaan virkailijalle. Lapussa on tosi tiukat määritelmät, mitä maahan saa tuoda ja siinä on rajattu esimerkiksi puhelimien määräksi yksi kappale. En kuitenkaan ilmoittanut, että minulla on kaksi puhelinta eikä siitä kukaan kysellytkään. Laitoin myös ruoka- ja lääke-kohtaan ”no”, vaikka minulla on omat lääkkeet sekä kahvia, suklaata ja mysliä mukana. Olen toiminut samoin myös Meksikossa silloin kun tullikaavake vielä piti täyttää.
Kun viralliset muodollisuudet olivat ohi, kävin nostamassa 80 dollaria ja menin aulaan katsomaan tilannetta. Huomasin automaatin, mistä pystyi lataamaan saldoa prepaid-liittymiin. Syötin 20 dollarin setelin ja Claro-liittymäni numeron, mutta saldoa ei koskaan tullut. En saanut myöskään wifiä toimimaan ja kiroilin suomeksi ärtyneenä, sillä en pystynyt tilaamaan Uberia. Se olisi maksanut vain 10 dollaria, joten jouduin nyt ottamaan riistohintaisen taksin ja maksamaan siitä 35 dollaria. Taksikuskit olivat kaiken lisäksi todella ärsyttäviä nuoria miehiä. Onnekseni en kuitenkaan joutunut heidän kyytiin, vaan ulkona oli joku vanha taksikuski, jonka kyytiin menin. Kuski ei puhunut mitään koko matkan aikana, mikä sopi minulle mainiosti.
Matka kesti puolisen tuntia ja pääsin kirjautumaan samoin tein Hostel Siririin (6 yötä/91€). Tämä kaksikerroksinen hostelli sijaitsee keskellä kaupunkia pilvenpiirtäjien ympäröimänä. Takapihalla on palmuja ja uima-allas. Majoitun 8 hengen naisten dormissa, mutta täällä on lisäkseni vain kaksi muuta naista. Toinen on joku kenialainen maratoonari ja toinen varmaan jostain Euroopasta. Huoneessa on ilmalämpöpumppu ja sängyissä verhot, jotta saa olla omissa oloissaan.
Panamá Cityssä on tällä hetkellä +34C astetta lämmintä ja ilma on kostean nihkeä. Ei kuitenkaan yhtä paha kuin mitä se oli Playa del Carmenissa.
Säätöä prepaidin kanssa
Heti päästyäni eilen hostellille, kirjauduin wifiin ja menin valittamaan WhatsAppissa Claron asiakaspalveluun puuttuvasta saldosta. Selvitin asiaa 1½ tuntia espanjaksi ja viimein sain saldon liittymälleni. Aspa koetti ensin kysyä onko minulla mitään panamalaista liittymää, onko autoa tai kaapelitv:tä tai mitään muuta palvelua, mihin he voisivat siirtää hyvityksen. Pyysin että he vain siirtäisivät summan pankkitililleni, jonka jälkeen sain vastauksen että siihen menee neljä päivää. Lähetin pankin tiedot, mutta sitten vastauksessa sanottiin, että pitäisi olla Panaman pankkitili. Totisestihan minulla onkin täällä joku veronkiertotili.. Jälleen kerran aspa kysyi mistä ostin liittymän ja sanoin että Guatemalasta. Lopulta sain tekstiviestin, että liittymälleni on siirretty 232 Guatemalan quetzalin edestä bonusta (26 euroa), jolla pystyin ostamaan datapaketin. Johan oli taas säätö! (Alla kuvia hostellin pihapiiristä.)
Ankea tunnelma
Mitä tulee muuhun asiakaspalveluun, kävin eilen Burger Kingissä syömässä ja asiakaspalvelu oli todella nuivaa. Sama oli myös kaupassa, josta kävin ostamassa vettä. Myyjät eivät edes vilkaise asiakasta, kukaan ei tervehdi tai kiitä tai vastaa mitään kiitokseen. Etenkin Burger Kingin myyjät olivat todella töykeitä. Kadulla ihmiset ovat apean, vihaisen ja kiireisen oloisia ja tunnelma on muutenkin aivan erilainen kuin esimerkiksi Meksikossa.
Täällä on pilvenpiirtäjiä ja lasisia rakennuksia joka paikassa, saasteinen ilma, roskaa kadulla ja muutenkin kaupunkina tämä on suht ankea paikka. Tuntuu, että ihmiset juoksevat täällä vain työn ja rahan perässä eikä kukaan nauti elämästä. Vaikka Meksikossa ja Guatemalassa olot on päällisin puolin karummat ja ihmiset ovat köyhempiä, on heidän asenteensa paljon parempi.
Meksikossa kadulla tuntemattomat ihmiset hymyilevät vastaantulijoille, kaikki katsovat silmiin, ihmiset ovat avuliaita ja ystävällisiä, mutta täällä kukaan ei hymyile eikä katso vastaantulijoita päinkään. Tässä sen taas näkee, ettei raha ja varallisuus tuo onnea ja ettei rikkaat ihmiset välitä muista pätkän vertaa. Mutta koetan silti olla tuomitsematta tätä kaupunkia ensivaikutelman perusteella.
Rahatilanne alkaa olla aika heikko, joten pitää keksiä jotain halpaa tekemistä täällä. Yritän ainakin käydä joku päivä tuolla Panamá Viejossa eli vanhan kaupungin raunioilla. Pitää vaan ensin selvittää miten pääsen sinne. Matkaa on reilu 5 km, joten voisin periaatteessa kävelläkin sinne, mutta en tiedä meneekö sinne kävelytietä perille asti. Luin netistä, että tämä on autoilijoiden kaupunki, ja siltä se myös näyttää.
Nyt lähden etsimään jotain syötävää. Täällä aamupala kuuluu hintaan, mutta siinä oli vain kaksi isoa pannukakkua banaanilla ja suklaakastikkeella, joten haluaisin seuraavaksi jotain suolaista.
Aamupalalla.
Ps. Ihan vähän meinaa vaan mennä hermot hostellin nettiyhteyteen.. >:( Koetin 2½ tuntia lisätä kuvia tähän postaukseen, kello on nyt kolme ja olen vihdoin valmis. Pakko saada jotain ruokaa!