top of page

Matkailutrendit vuonna 2021 – Joko näitä voi ennustaa?

Viime vuoden marraskuussa tuli kirjoiteltua koostetta vuodelle 2020 ennustetuista matkailun trendeistä. Kaikesta synkkyydestä huolimatta on postaus jostain syystä lähteyt elämään aivan omaa elämäänsä, ja sitä luetaan edelleen päivittäin. Ehkä tämä kertoo siitä, että ihmiset ovat koettaneet etsiä pieniä lohdutuksen rippeitä ja ideoita sille, miten matkailu vielä tänä vuonna onnistuisi edes jollain tapaa.

Nyt kun katsotaan taaksepäin tuota ennustusta, voidaan huomata, että osa trendeistä osui kohdilleen vähän liiankin hyvin. Tietenkään kukaan ei voinut ennustaa tätä katastrofia, mikä tulisi tänä vuonna kohtaamaan maailman matkailualaa.

Ennustetuista trendeistä toteutuivat ainakin ekomatkailu, teknologian hyödyntäminen matkailussa, go slow -mentaliteetti ja kotimaanmatkailu. Osittain nämä kietoutuvat yhteen, sillä juurikaan vaihtoehtoja maata pitkin tehtäville hitaille kotimaahan ja naapurimaihin suuntautuville matkoille ei ole edes ollut tarjolla, kesän muutamaa viikkoa lukuunottamatta.

Teknologian hyödyntäminen matkailussa taas on tuonut saataville jokseenkin erilaisia palveluita, mitä emme osanneet viime vuonna edes kaivata. Esimerkkinä vaikkapa virtuaaliset museokierrokset ja Window Swap, jossa maailmaa pääsee kurkistamaan rändomisti valitun ikkunan kautta johonkin päin maapalloa.

Kolilla oli kesällä paikoin jopa ruuhkaa.


Mutta mitä ensi vuodelle sitten uskalletaan ennustaa? Katsastin muutaman sivuston, josta koostin mahdolliset trendit tulevalle vuodelle. Tämän tyylinen tulevaisuuteen suuntautuva ideointi tuo itselleni ainakin lohtua ja valaa uskoa siihen, että asiat helpottavat jossain vaiheessa.

Vuoden 2021 trendien arvomaailma noudattelee aika lailla tämänvuotista, missä esiin nousivat erityisesti matkojen merkityksellisyys ja ekologisuus. Jotain uuttakin lienee luvassa, sillä trendeiksi povataan myös luksuskokemusten lisääntymistä ja populaarikulttuurin ympärille kietoutuvaa matkailua. Unohtamatta tietenkään matkailun turvallisuutta ja joustavia varauksia.

Lähialuematkailu

Tämä on oikeastaan itsestäänselvyys vallitsevissa olosuhteissa, mutta trendi olisi todennäköisesti jatkanut kasvamistaan olipa koronaa tai ei. Ekologiset arvot ja arjen hidastaminen kun tuntuvat olevan yhä tärkeämpiä kriteerejä hyvälle elämälle. Moni suomalainen jatkanee ensi vuoden puolella Lapin, Itä-Suomen, Saaristomeren ja pääkaupunkiseudun luontokohteisiin tutustumista. Itä-Suomesta haluan itse nostaa esille erityisesti kuvankauniin Punkaharjun seudun sekä Hotelli Punkaharjun sieniretkineen ja teemailtoineen.

Hotelli Punkaharju ja sen kaunis ympäristö tarjoavat mieleenpainuvaa elämysmatkailua.


Ekomatkailu

”Nollamökit”, pienet piilopirtit ja jopa telttamajoitukset luonnonhelmassa kiehtovat erilaista ekologisuutta kaipaavia. Vihreillä arvoilla markkinointi on nyt trendikästä, ja niillä houkutellaan turisteja tulevanakin vuonna. Mikäli maailma avautuu, on ekologisuus erinomainen markkinavaltti myös ulkomaisille turisteille suunnatussa mainonnassa. Bookingin tekemässä tutkimuksessa viime vuonna jopa 82 % matkailijoista piti ekologisuutta merkittävänä arvona tehdessään matkailuun liittyviä valintoja.

Olisin voinut tässä yhteydessä suositella erityisesti suomalaisia päästöttömiä Nolla Cabineja, mutta jostain syystä yksikään mökki ei ole varattavissa, vaikka sivustolla lukee, että varaukset alkavat arviolta syyskuussa. Mitään ylimääräistä infoa ei ole, joka jättää asiakkaan kyllä hieman epäselvään tilanteeseen.

Junamatkailu

Sekä Seeker että Adventure Student Travel -sivustot nostavat esiin junamatkailun kasvavan suosion. Syynä ei ole ainoastaan lentokonetta pienempi hiilijalanjälki, vaan idea itse matkasta eikä niinkään kohteesta. Seeker painottaa erityisesti junamatkailun vanhanajan glamouria, jossa luksusjunissa matkustavia palvelee hovimestari. Esimerkkinä luksusreitistä mainitaan Venice Simplon Orient Expressin matka Venetsiasta Pariisiin. Joskaan ihan pikkuhiluilla tämän junan kyytiin ei pääse, sillä lippu kyseiselle reitille maksaa lähes 4 500 euroa.

Karskisti sanottuna rahvaanomaisempana ryyppyreittinä tunnettu Trans-Siperian rautatie on sekin kokeilemisen arvoinen, tai sen voi myös vaihtaa/yhdistää Trans-Mongolian reittiin. Keskihinta Moskova-Vladivostok välille kakkosluokassa on noin 850 euroa.

Upeissa maisemissa kulkeva Slovenian ja Itävallan välinen reitti sujuu viihtyisästi ykkösluokassa.


Luksus-kokemusten yleistyminen

Jos junamatkoilla voi kokea luksuselämää, on nousevissa trendeissä myös joidenkin lentoyhtiöiden lanseeraamat luksuslennot. Enää ei istuta paikallaan edessä olevan selkänojaa tuijottaen, vaan lentomatkan voi viettää vaikka baaritiskillä tai pienissä oleskelulooseissa. Voit tutustua luksusluokan lentämiseen täällä.

Toinen muoto luksuselämyksistä on suunnattu pienemmällä budjetilla matkustaville, kun hotellit ja Airbnb Luxe ovat lisänneet tarjolle pintaliitomajoitusta suht kohtuuhinnoin. Tuntihotelleilla on ehkä ollut tähän mennessä arveluttava maine, mutta nyt osa luksushotelleista mainostaa lyhyitä majoituksia daycation-nimellä. Tällöin budjettimatkailijatkin pääsevät nauttimaan edes sen yhden yön hienostohotellissa.

Jos tällaiseen elämäntyyliin mielii tutustua, kannattaa lomaa kuitenkin pidentää majoittumalla luksusyön lisäksi jossain edullisemman tason paikassa, sillä muuten lyhyet lentelyt sinne tänne tekevät tyhjäksi toisen trendin eli kestävän matkailun.

Jukatanin niemiemaalla Meksikossa on lukemattomia luksusvilloja ja lomaresortteja.


Ulkoilma-aktiviteetit

On mahdollista, että joudumme vielä ensi vuonnakin noudattamaan sosiaalista etäisyyttä, ja tämä tulee näkymään myös matkailussa. Matkalle halutaan jonnekin, missä ei ole muita ihmisiä, missä on vapaata hengittää ja kulkea kaikessa rauhassa. Suomessa meillä siihen on tilaisuus lukuisissa kansallispuistoissamme, Itä-Suomen metsissä ja Lapin loputtomissa erämaissa. Contiki-matkailusivusto luetteleekin ulkoilijan paratiiseiksi Skandinavian lisäksi Kanadan ja Uuden-Seelannin (jos sallitte minun tällä kertaa pitää Suomea osana Skandinaviaa).

Astuvansalmen kalliomaalaukset tarjoavat sekä ulkona reippailua että historian havinaa.


Diginomadismi ja bleisure travel

Etätöiden jatkuessa tai muuttuessa pysyväksi saavat diginomadit entistä laajemman vapauden tehdä töitä mistä päin maailmaa tahansa. Oman panoksensa tähän mahdollisuuteen tuo erikoinen konsepti, jota pyörittää 700’000 Heures – hotelli, joka vaihtaa paikkaa kuuden kuukauden välein. Hotellin missiona on samalla ekologisuus ja paikallisen yhteisön kunnioitus. Se voimaannuttaa alueen yhteisöjä järjestämällä hyvätekeväisyyspohjalta erilaisia kestävään kehitykseen liittyviä koulutuksia. Olisipa hienoa matkustella diginomadina tällaisen majoituskonseptin mukana.

Seeker-sivusto taas esittelee diginomadismia tukevina palveluina mm. pitkäaikaiset majoitukset, joita näkyy jo nyt Airbnb:ssä, co-working-tilojen lisääntymisen maailmalla sekä digitaaliset työpaikkailmoitukset, jossa omaa osaamistaan voi markkinoida esimerkiksi Upworkissa ja Fiverrissä. Adventure Student Travel puolestaan kuvailee työn ja huvin yhdistämisen mahdollisuuksia, joihin osa työnantajista on jo tarttunut. Esimerkiksi konferenssimatkoihin voi olla mahdollista yhdistää samalla lomamatka (business and leisure = bleisure). En tiedä kuinka yleistä tällainen on Suomen työelämässä vai tulemmeko suosimaan ennemmin etätöitä kotoa käsin.

Survival-matkailu

Tämä vaatiikin jo astetta kokeneemman retkeilijän taitoja. Ideana on pakata mukaan vain kaikkein oleellisin, majoittua teltassa keskellä luontoa ja olla digiverkkojen ulottumattomissa. Jos haluaa kokeilla haasteellisempaa ja askeettisempaa matkailua, mutta kokemuksia eräilystä ei juurikaan ole, on hyviä testipaikkoja onneksi Suomessakin pilvin pimein, sillä jokamiehenoikeudet antaa luvan majoittua suht vapaasti metsissä.

Muistetaan kuitenkin, että kansallispuistoissa saa leiriytyä ja tehdä tulta ainoastaan erämaatuvilla tai muulla leiriytymiselle osoitetulla taukopaikalla. Puhtaasti erämaa-alueilla tosin saa pystyttää teltan, kunhan ei vahingoita luontoa mitenkään.

Popkulttuuri-matkailu

Populaarikulttuurin ympärille keskittyvä matkailu taitaa olla listan erikoisin trendi. Seeker luettelee esimerkkeinä Kroatian Dubrovnikin, jonka jo hieman kulunut suosio lähti uudelleen nousuun Game of Thronesin ansiosta, sekä Tshernobylin, jonne suunnataan nyt entistä innokkaammin samannimisen Netflix-sarjan myötä. Adventure Student Travel taas esittelee Disney-teemaista matkailua. Star Wars -faneja hemmotellaan uudella Galactic Starcruiser -luksushotellilla, joka sijaitsee Disneyn Hollywood studion lähellä.

Kustomoidut erikoismatkat

Sosiaalinen etäisyys pakottaa meidät valitsemaan entistä enemmän yksilöille tai pienille matkaporukoille suunnattuja palveluja. Tourwriter ehdottaa uusien kokemusten kartuttamista mm. varaamalla pyöräilymatkoja tai lintubongaukseen keskittyviä reissuja. Nämä ovat tähän mennessä olleet aika marginaalijoukon kiinnostuksissa, joten saa nähdä tuleeko niistä isompikin trendi.

Joustava matkailu

Palatakseni teeman alkulähteille, näyttää nousevina trendeinä luonnollisestikin olevan pidemmän aikavälin suunnittelu, matkojen joustava varaaminen ja ylipäänsä turvallisuuden tunne sekä matkoja varatessa että matkalla ollessa.

Olemme jo tänä vuonna nähneet joustoa lentoyhtiöiltä ja majoituspalveluilta, sillä lippuja ja majoituksia on voinut varata ilmaisella peruutusturvalla. Tämä on varmasti yksi kriteeri, kun matkoja aletaan jälleen laajemmin varata. Kilpailuvaltiksi noussee myös hygieniastandardit, esimerkiksi maskipakko tai mahdollisuus valita oman paikan lisäksi viereinen paikka tyhjäksi.

TOP 10 kohteet vuodelle 2021

No entäs sitten ne kohteet. Lonely Planetin tai Bookingin listaa ei vielä ole tarjolla, mutta Seeker ja Intrepid Travel heittivät ilmoille omat listansa ensi vuoden kuumimmista kohteista. Lonely Planet tosin julkaisi hiljattain vuosittaisen Ultimate Travel Listin, ja siitä postasivat mm. Meriharakka– ja Kohteena maailma -blogit. Kurkkaa tekstit linkeistä. Kuoni-matkailusivusto taas piirsi kartan googlatuimmista lomakohteista, mitä missäkin maassa on etsitty tänä vuonna. Suomesta hakuja on tehty eniten Norjaa koskien.

Intrepidin top 10 -kohteet:

Intia Marokko Vietnam Uzbekistan Turkki Peru Japani Botswana Egypti Kreikka

Intrepid suosittelee suomalaisille hyvin tuttua Kreikkaa yhdeksi ensi vuoden kohteeksi.


Seekerin top 9 -kohteet:

Dongchuan District, Kiina Nuuk, Grönlanti Välimeren rannikko, Albania Chittagong, Bangladesh Tshernobyl, Ukraina Medellin, Kolumbia Kakhetin viinialue, Georgia Skeleton Coast, Namibia Tasmania, Australia

Arktinen Grönlanti löytyy Seekerin trendilistalta.


 

Käytetyt lähteet:

  1. Tourwriter: The Future of Tourism

  2. Adventure Student Travel: 11 Most Important Travel Trends for 2021

  3. Contiki/Six-Two: The top travel trends we’re predicting for 2021

  4. Seeker: The Top Travel Trends and Destinations for 2021

  5. Intrepid Travel: The top 10 destinations you should visit in 2021

— Uskallatko jo haaveilla ensi vuoden matkoista?

#matkailu2021 #matkailuntrendit2021 #matkailutrendit

0 views0 comments
bottom of page