Matkailun pimeä puoli

Matkailu ei ole pelkkiä rentoja reppureissuja ja aurinkoisia rantalomia. Matkailuun liittyy myös ikävämpiä lieveilmiöitä, joista aiheutuu enemmän haittaa kuin hyötyä paikallisille. Paljon on viime vuosina ollut puhetta seksiturismista ja luonnon tuhoamisesta, mutta matkailuun kätkeytyy muitakin moninaisia ongelmia, joista osa on räjähtämässä käsiin globalisaation myötä. Näistä esimerkkinä mainittakoon begpackers-ilmiö, joka aiheuttaa raivoa etenkin Kaakkois-Aasiassa.

Tekstissä käsitellään ärsyttäviä, ikäviä ja surullisiakin asioita, mutta kaikesta negatiivisuudestaan huolimatta sen ei ole tarkoitus olla mikään moralisoiva opas, vaan kiinnittää huomiota niihin seikkoihin, mistä ei yleensä puhuta matkailun yhteydessä. Turismi on aiheuttanut paljon hyvää eri maille ja nostanut köyhien yhteisöjen elintasoa, mutta sen tuomat lieveilmiöt ovat myös aiheuttaneet suunnatonta ja osittain myös korvaamatonta tuhoa paikallisille ihmisille, eläimille, ympäristölle ja historiallisille kohteille. Välinpitämättömät turistit myös mustaavat vastuullisten matkustajien mainetta, ja osa kohteista onkin nykyään vihamielisiä kaikelle matkailulle.

Matkailun pimeän puolen ongelmat kasautuvat etenkin köyhiin maihin.

Ihmiskauppa ja hyväksikäyttö

Tämän blogitekstin otsikko on saman niminen, kuin Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja ECPATin esite, jossa kerrotaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksiturismista. Harva matkaaja tähän ongelmaan onneksi törmää sen surullisimmassa muodossa, mutta silti tämä on yksi jatkuvasti lisääntyvän matkustelun pimeistä puolista. ECPATin mukaan moni kehittyvän ja köyhän maan lapsi on altis ihmiskaupalle, vuosittain uhreiksi joutuu kolme miljoonaa lasta, eivätkä seksituristit toisaalta pidä ulkomailla tapahtuneita tekojaan pahana: Pedofiilit eivät muodosta suurinta ryhmää lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttävistä matkailijoista. Useimmat ovat ”ihan tavallisia matkailijoita” – turisteja ja kansainvälisissä työtehtävissä olevia henkilöitä. Lapsiseksituristit puolustautuvat usein väittämällä käyttäytymistään sallitummaksi muissa kulttuureissa tai itseään köyhää lasta auttavaksi ”hyväntekijäksi”.

Varoitus ihmiskaupasta Panaman ja Costa Rican rajalla.

Yksin kulkevat lapset ovat haavoittuvin kohde ihmiskaupalle.

Lapset eivät tietenkään ole ainoa ryhmä, jotka ovat alttiita seksuaaliselle hyväksikäytölle tai ihmiskaupalle. Etenkin Aasian maissa homoseksuaaleja ja transsukupuolisia ihmisiä ajautuu helpommin seksityöläisiksi, mutta joukossa on myös lukemattomia naisia, jotka paremman elintason perässä ovat joutuneet myymään itseään tai muita seksipalveluja turisteille. Tyypillinen esimerkki on Thaimaan seksibaarit, jonne moni suomalainenkin turisti matkoillaan haluaa mennä ”viihtymään”. ”Moni seksiä ostava tuntuu ajattelevan, että prostituoituna työskentelevillä naisilla ja miehillä ole mitään tekemistä ihmiskaupan kanssa ja että ammattia harjoitetaan vapaaehtoisesti.”, kerrotaan Iltalehden artikkelissa, joka käsittelee Bangkokissa sijaitsevan Nana Plazan seksityöläisiä ja thaimaalaisen turvakodin naisia.

Näin ajattelee myös moni Amsterdamin Punaisten lyhtyjen alueella käyvistä turisteista. Olen itsekin käynyt alueella, mutta siellä kulkeminen tuntui jotenkin väärältä. Iltaisin paikka on käytännössä kuin avoin bordelli, missä humalaiset turistit pällistelevät ikkunoissa keimailevia alastomia naisia. Suljettujen ovien takana harjoitetaan myös laillista prostituutiota, vaikka sitä yritetäänkin tarjota yleisölle kuin mitä tahansa kaupallista palvelua. Huhtikuussa ollessani jälleen kerran Damissa, sijaitsi hostellini niin ikään Punaisten lyhtyjen alueella, eikä alueen vaikutuksilta voinut välttyä edes päiväsaikaan. Ihmettelin hieman hostellin sijaintia, sillä se mainosti olevansa kristillinen majapaikka.

Punaisten lyhtyjen alueen kohtalo saattaa tulla tiensä päähän lähitulevaisuudessa, sillä seksipalveluita myyvät naiset saavat yhä useammin osakseen pelkkää valokuvausta lasin läpi, eikä varsinaisia palveluita juurikaan enää osteta. Moni alueella töissä olevista naisista tekee työtään salassa läheisiltään, joten heillä on pelkona kuvien leviäminen nettiin. Alueella onkin ehdoton kuvauskielto mitä tulee ikkunoissa ja baareissa esiintyviin naisiin, mutta kaikki turistit eivät välitä kielloista.

Suurin osa seksituristeista on edelleen miehiä, mutta ilmiö kasvaa myös naisten keskuudessa. Etenkin vanhemmat naiset lähtevät ulkomaille nuorten miesten perään, ja moni ajattelee tässäkin asetelmassa, ettei kyseessä ole seksikauppa. Varmasti on sellaisiakin kohtaamisia, missä järjestely sopii molemmille osapuolille, mutta on myös totta, että länsimaiset rikkaammat naiset pystyvät käyttämään taloudellista valtaa köyhempien maiden miehiä kohtaan. Miehet eivät ehkä ole yhtä haavoittuvia kuin naiset, mutta samalla tavalla moni seksiä myyvä mies tekee sitä pelkästään rahan motivoimana ja paremman taloudellisen tulevaisuuden toivossa.

Tässä piilee myös käänteinen riski, sillä moni huomiosta huumaantunut nainen uskoo helposti miesten lepertelyt ja joutuu itse hyväksikäytetyksi taloudellisessa mielessä. Naisten seksiturismin kohdemaita ovat yleensä lehtiotsikoista tuttu Gambia, mutta Rantapallon artikkeli kertoo suosituiksi kohteiksi myös Balin, Jamaikan, Jordanian ja Senegalin.

Seksiturismista on tehty opinnäytetyö vuonna 2006, ja se avaa hieman laajemmin seksiä motiivinaan käyttävien turistien matkailua.

Eräänlaista hyväksikäyttöä tämäkin. Meksikossa köyhemmät miehet toimivat pelimanneina, ja yleensä heidän lähettyvillään on rikkaampi nainen, joka kerää rahaa ohikulkijoilta ja ottaa suuren osan tuloista itselleen.

Reppureissukerjäläiset

Begpackereitä voi nähdä nykyään melkein missä päin maailmaa tahansa, ja se aiheuttaa luonnollisesti närkästystä sekä paikallisissa että muissa matkaajissa. Mistä ilmiössä sitten on kyse? Kautta aikain ihmiset ovat rahoittaneet matkustelunsa erilaisin keinoin; jotkut tekevät töitä ja säästävät matkakassan, toiset matkustelevat luottokortin tai lainan turvin, joidenkin matkat kustantaa sponsorit ja yhteistyökumppanit, osa taas matkustaa pummilla ja nykyään myös kerjäämällä.

Begpackerit kuuluvat tuohon viimeiseen ryhmään. Kyseessä on yleensä australialaiset, eurooppalaiset tai amerikkalaiset reppureissaajat, jotka syystä tai toisesta eivät ole osanneet budjetoida matkaansa oikein. Osa rahoittaa matkustamisensa ihan tietoisesti kerjäämällä ja muiden rahoilla, jotkut kauppaavat katujen varsilla turhaa krääsää, huonolaatuisia koruja tai itse printtaamiaan valokuvia. Myös musisointia ja muuta katuperformanssia esiintyy, mutta se ei ole paljoa sen kunniallisempaa, kuin suoranainen kerjääminen.

Meksikossa latino-nuorukainen myi ruohonkorsista taiteilemiaan heinäsirkkoja.

Arveluttavan ja tunteita kuohuttavan asiasta tekee se, että tätä kerjäämistä tapahtuu sellaisissa maissa, missä paikalliset itse elävät köyhyysrajalla tai sen alapuolella, esimerkiksi Thaimaassa, Malesiassa ja Indonesiassa. Törmäsin näihin turistikerjäläisiin ja krääsän kaupustelijoihin myös Guatemalassa ja Meksikossa. Moni oikeasti köyhä paikallinen tienaa elantonsa roskia keräämällä, katukaupustelulla tai kurjimmassa tapauksessa kerjäämällä. Se ei kuitenkaan ole ollut heidän oma valintansa, vaan kotimaan olosuhteet ovat pakottaneet heidät kadulle. Toisin on kerjäläisreissaajien laita. He itse ovat päättäneet lähteä kiertelemään maailmaa, nauttimaan lomasta, huvittelemaan. Ei ole kohdemaan asukkaiden tai muiden reissaajien velvollisuus elättää noita hyvinvointivaltioista tulevia ”kerjäläisiä”.

Köyhien maiden asukkaat eivät ole valinneet kerjäämiselämää tai kadulla asumista vapaaehtoisesti.

Aiemmin begpackerit olivat lähinnä nuoria hippejä, jotka kokeilivat onneaan maailmalla – nyt katukuvassa näkyy välivuottaan juhlivien nuorten lisäksi myös länsimaisia perheitä pienten lasten kanssa. Jopa suoranaista huijaritoimintaa on havaittu. Monet käyttävät lapsia säälinkeruun välineenä, jotkut valehtelevat kadottaneensa pankkikortin tai tulleensa ryöstetyksi. Ehkä murto-osa näistä tarinoista saattaakin pitää paikkaansa, mutta maailmalta on raportoitu myös tapauksia, että näitä samoja henkilöitä pyörii kaduilla kuukausi toisensa perään. Luulisi siinä ajassa saaneen kolehtinsa jo kasaan..

Netistä löytyvien kuvien ja uutisten perusteella begpackereitä on alkanut ilmestyä enenevissä määrin myös kehittyneiden maiden kaduille, kuten Etelä-Koreaan. Tämä ei tee kerjäämisestä yhtään sen oikeutetumpaa. Yksi omanlaisensa ryhmä on Espanjan Aurinkorannikolle alunperin lomalle tai puhelinmyyntitöiden perässä lähteneet suomalaiset, joiden putki on jäänyt päälle tai ura ei syystä tai toisesta olekaan ottanut tuulta alleen. Kaduilla on paljon suomalaisia kodittomia, joilla ei ole varaa paluulippuun, osa on lähtenyt mukaan puistojengiin ihan omasta tahdostaan. Paikallisille tämä on hyvin käsittämätön asia ymmärtää, kerrotaan Fuengirolan suomalaisessa paikallislehdessä.

Fuengirolassa elää paljon kodittomia suomalaisia.

Thaimaassa on otettu kovemmat aseet käyttöön tämän ilmiön torjumiseksi. Maahan päästäkseen ilman viisumia tai transit visalla matkustavilla tulee Thaimaan suurlähetystön mukaan olla vähintään 5 000 bahtia (noin 150€) rahaa mukanaan. Viisumin kanssa matkustavilta tulee löytyä vähintään 10 000 bahtia. Perheiltä vaadittava summa on kaksinkertainen. Netissä on tekstejä, missä kerrotaan summan nousseen sittemmin 651 dollariin. Indonesiassa puolestaan Balin migrin viranomaiset ovat alkaneet sysätä eurooppalaisia ja australialaisia kerjäläisiä heidän kotimaidensa suurlähetystöihin tai painostaneet lähetystöjä puuttumaan asiaan. Tämä on mielestäni aivan oikein. Lisää aiheesta, sekä raivostuneita tviittauksia ja kuvia begbackereista täällä.

Itse suhtaudun varauksella myös niihin matkaajiin, jotka rahoittavat matkansa työskentelemällä hostelleissa majoitusta vastaan, etenkin jos kyseessä on ulkomaalaistaustaisen omistama hostelli. Tämä vie luonnollisesti työpaikkoja paikallisilta, eikä näin ollen ole hyväksyttävää. Täytyy muistaa, että matkailu ei lähtökohtaisesti ole ihmisoikeus vaan etuoikeus, ja sitä oikeutta täytyy arvostaa.

Päihtyneenä sekoilu

Kolmas viime vuosina otsikoissa ollut lieveilmiö on päihtyneenä sekoilevat turistit. Espanjassa asuessani kuulin, ettei osa hotelleista päästä enää ollenkaan suomalaisia eikä brittejä tiloihinsa, sillä heistä on ollut liikaa häiriötä hotellin muille asukkaille ja itse kiinteistölle. En epäile tätä yhtään. Jokainen tietysti saa kuluttaa lomansa miten lystää, kunhan ei aiheuta häiriötä muille. Harvemmin humalaisuus ja nautinnollinen loma kuitenkaan kuuluvat samaan pakettiin.

Esimerkiksi Kreikassa osallistuessamme Samoksen saarikierrokselle, oli bussissa suomalainen pariskunta, joka ryyppäsi aamusta lähtien koko matkan ajan. Jokaisella pysähdyksellä etenkin pariskunnan naisosapuolen suurin huolenaihe oli, mistä saa ostettua lisää olutta tai missä on vessa. Vieraillessamme ortodoksiluostarissa, muut seisoivat hiljaa kuuntelemassa oppaan kertomusta luostarin vanhasta ikonostaasista, kun taustalta kuului käheä röökin kärventämä humalainen ääni: ”Kusettaa, missä täällä on vessa?!”

Yrttipajalla vieraillessamme oli hetki ylimääräistä aikaa ja juttelin niitä näitä oppaan kanssa. Kerroin hänelle aiemmasta Meksikon reissustani ja hän halusi kuulla lisää intiaaniraunioista. Sivummalla seissyt kännäävä nainen osallistui keskusteluun kertomalla olleensa joskus Jukatanilla, ja että Maya-raunioiden reissu oli kuulemma ollut hankala, koska kasvillisuus alueen laidoilla oli ollut niin sankkaa, ettei sinne voinut pysähtyä puskapissalle. Jooh, kiitos kun kontribuoit tuon erittäin tärkeän tiedonjyväsen keskusteluumme..

Putki päällä jollain epäonnisella maailmanmatkaajalla. (Ja ei, mies ei ollut kuollut, eikä yksin alunperin. Matkaseuralaisensa yritti aikansa repiä kaveriaan ylös, mutta lähti sitten paikalta ja jätti miehen maahan makaamaan.)

Aika ajoin matkaoppaat myös kertovat mediassa kokemuksistaan suomalaisten turistien kanssa. Monissa tapauksissa on mainittu matkailijan ilmestyneen jo lentokentälle tukevassa humalassa. Suomalaisilla on valitettavasti myös alkoholin suurkuluttajien maine ympäri maailman. Olen kohdannut silkkaa ihmetystä mm. Mongoliassa, Meksikossa ja Turkissa siitä, että olen suomalainen, enkä käytä alkoholia (dokasin kyllä nuorempana). Ulkomailla Suomesta ensimmäisenä tiedetään yleensä Kimi Räikkönen ja vodka.

Suomalaiseen matkailukulttuuriin kuuluu olennaisena osana myös viinatuliaisten tuominen tai peräti viinaturismi, joka on esillä otsikoissa viimeistään aina silloin, kun Baltian maissa tapahtuu jotain muutoksia alkoholiveron suhteen. Tallinnassa suomalaisia turisteja on alettu pitämään epäsuosiossa viinarallin ja ylenpalttisen juopottelun takia.

Baltian maista haetaan halpaa alkoholia peräkontit pullollaan.

Super Alkon autot rahtaavat rullakkotolkulla suomaisten viinatilauksia suoraan laivan autokannelle.

Guatemalassa matkatessa kuulin, että San Pedro La Lagunassa on myynnissä erityisiä paketteja, missä majoituksen hintaan kuuluu valikoima viinaa ja huumeita, mm. erilaisia psykedeelejä. Ymmärrän jollain tasolla esimerkiksi ayahuasca-seremoniat, mutta en sitä, että mennään sekoilemaan ihan sekoilun iloksi. San Pedrossa näkyi selkeästi, ettei etenkään vanhempi väestö pitänyt yhtään turisteista, ja se on ihan ymmärrettävää. Pikkukaupungissa asuu perinteistään kiinni pitäviä ja traditionaalisiin asuihin pukeutuvia mayoja, joten metelöivät ja vanhalle viinalle haisevat, likaisissa vaatteissa ja paljasjaloin kulkevat reppureissaajat eivät taatusti ole mikään kaunis näky heidän silmissään. Vaikkei tuota päihdeaspektia arvostelisikaan, on tuossa mielestäni kyse myös kunnioituksen puutteesta paikallisia kohtaan.

Epäkunnioitus, välinpitämättömyys ja Airbnb:n haitat

Ihmiset ajattelevat monesti, että kun lomalle lähdetään, niin kohteessa myös saa heittää täydellisen lomamoodin päälle. Onhan kyseessä kuuma ja aurinkoinen rantakohde, niin miksipäs sitä ei voisi kävellä kaupungilla paljain jaloin, bikineissä tai miehenä ilman paitaa. Monet maat ovat kuitenkin uskonnollisia tai meihin verrattuna hyvin konservatiivisia, joten turistien kuljeskelua vähäpukeisina ei katsota hyvällä.

Ihmiset eivät myöskään ajattele, ettei selfieitä voi mennä ottamaan puolialastomana mihinkään luostariin tai kirkkoon. Vaikka uskonnolliset kohteet vetävätkin turisteja puoleensa, ei ne silti ole mitään esittelyrakennuksia, vaan paikalliset ihmiset käyvät niissä harjoittamassa uskontoaan. Turistien vierailujen tulee olla hienotunteisia, eikä kirkoissa ja museoissa kuvatessa saa esimerkiksi käyttää salamaa ollenkaan. Se ei perustu pelkästään häiriön tuottamiseen, vaan salamavalo saattaa vahingoittaa vanhoja taideteoksia ja maalipintoja.

Tässä uutisjutussa on kuvattu lähestulkoon kaikki turistien tekemät virheet, mitä vaan yhdessä kohteessa voi tehdä. On epäkunnioitusta ympäristöä kohtaan, historiallisten rakennusten turmelua, kaduille virtsaamista, kännissä örvellystä ja yleistä välinpitämättömyyttä. Ei ole ihmekään, miksi Venetsiassa ei juuri enää asu paikallisia ihmisiä. Sama kohtalo uhkaa Barcelonaa, missä paikalliset ovat jo vuosia sitten saaneet tarpeekseen turisteista.

Asiaa pahentaa monissa kohteissa myös Airbnb:n yleistyminen, mikä edesauttaa paikallisten väistymistä keskusta-alueilta. Airbnb nostaa asuntojen hintoja niin korkeaksi, ettei paikallisilla ole enää varaa asua keskustassa. Ainakin Berliini ja Barcelona ovat tämän takia rajoittaneet viranomaistaholta yksityisasuntojen vuokraamista majoituskäyttöön. Airbnb-majoitusten naapureissa asuvat paikalliset ovat valittaneet myös turistien kovaäänisestä metelistä ja yleisestä levottomuudesta.

Hiljaisuutta kiitos.

Jatkuvasti lisääntyvä turismi aiheuttaa ympäristön turmeltumista. Rannikkoalueet kärsivät sekä maalta että mereltä tulevasta jätteestä, kun ihmiset eivät välitä heittää roskiaan roskikseen.

Selfiekulttuuri ja ympäristön turmelu

Viimeisimpänä turisteihin tuntuu kyllästyneen islantilaiset, joista oli juttua lehdissä vähän aikaa sitten: ”Turistit ovat valmiita menemään pitkälle saadakseen täydellisen kuvan. Joillekin itse kuva ja tykkäykset ovat kuitenkin maan luonnon kunnioittamista tärkeämpiä seikkoja. — Monet Instagramista suositut käyttäjät esimerkiksi ajavat humalassa, tallovat sammalta, ylittävät merkityt alueet suosituissa kohteissa ja lennättävät droneja hevosten yllä.” (MT).

Humalaiset turistit ja selfieiden ottajat ovat turmelleet myös historiallisia kohteita ympäri maailman. Keski-Amerikassa 21.12.2012 maailmanlopun odottajien villitys muun muassa sai aikaan Maya-pyramidien murenemista, kun ihmisjoukot kiipeilivät holtittomasti arkeologisilla kohteilla odottamassa oletettua maailmanloppua. Osa turisteista ei myöskään noudata varovaisuutta noilla muinaisilla raunioilla, vaan jotkut ovat pudonneet kuolemaansa tai loukkaantuneet vakavasti ottaessaan selfieitä reunalla, poiketessaan merkityiltä reiteiltä tai kulkiessaan liian varomattomasti jyrkillä portailla.

Muutama vuosi sitten Egyptissä aiheutui kohu saksalaisen teinin kiivetessä ottamaan kuvia Kheopsin pyramidin huipulle, mikä on ankarasti kiellettyä. Teini sai ikuisen porttikiellon Egyptiin, mutta totesi lausunnossaan vain seuraavaa: ”-Luulin, että kiipeäminen olisi ihan OK. Egypti kärsii turistien puutteesta ja en ajatellut, että tällaisesta nipotetaan, Ciesielski kertoi brittilehtien mukaan. -Paikalliset ihmiset huomasivat minut kun olin puolessa välissä ja hälyttivät poliisit paikalle. He huusivat jotain arabiaksi, mutta en välittänyt siitä. Minulla oli kuulokkeet korvissa ja jatkoin kiipeämistä.” (IL). Jep jep..

Guatemalassa on erikseen kieltokylttejä, missä käsketään olla vaurioittamatta arkeologisia kohteita.

Opasteita tulee noudattaa. Vanhoille pyramideille on tehty portaat, jotta turistimassat eivät kuluttaisi alkuperäisiä kiviportaita tai putoaisi jyrkiltä seinustoilta.

Arkeologiset kohteet ovat monesti todella jyrkkiä ja niillä on noudatettava erityistä varovaisuutta. Moni on kuollut tai loukkaantunut vakavasti pudotessaan alas.

Selfieitä otetaan myös villieläinten kanssa. Erityisen haitallista turistien käyttäytyminen on meren asukkaille, kun moni ajattelematon matkaaja noukkii esimerkiksi meritähden käteensä kuvan ottamista varten. Kuvalle tulee ehkä kymmeniä tai tuhansia tykkäyksiä, mutta kuinka moni sydämen tai peukun heittäjistä ajattelee meritähteä, jolle kuvan ottamisesta aiheutui äärimmäinen stressitila, pahimmassa tapauksessa kuolema.

Toinen haitallinen tapa on etenkin Aasian maissa järjestetyt norsuratsastukset ja huumattujen tiikereiden kanssa poseeraamiset. Australiassa puolestaan mainostetaan eläinten turvapaikkoja, joihin esimerkiksi pelastetaan koaloja, mutta samalla eräskin paikka sallii turistien kuvauttaa itsensä koalan kanssa. Koalat nukkuvat jopa 22 tuntia vuorokaudessa, eikä tuo luonnollinen tarve pysty täyttymään, jos eläintä ollaan koko ajan kiskomassa hereille ja turistien syliin kuvattavaksi.

Kadun itse syvästi sitä, että Mongolian reissulla pitelin käsissäni isoa kotkaa. Vaikka Mongoliassa ja Kazakstanissa kotkien kasvattaminen ja ihmisomistuksessa pitäminen metsästystarkoitukseen onkin ikiaikainen perinne, tuntuu silti näin jälkeenpäin arveluttavalta, että kotkia pidettiin esillä myös ohikulkijoita varten.

Note to self: Vaikka kuvista tulikin hienoja, niin ei näin.

Säälitti tämäkin kameli Turkissa. Eläimet oli yötä päivää kadulla puettuna paksujen kankaiden alle kuumassa helteessä, ja niiden ainoa käyttötarkoitus oli kuljettaa turisteja autojen keskellä tai toimia mallina maksullisissa turistiselfieissä.

Mitä selfiekulttuuriin itseensä tulee, on se aiheuttanut lähemmäs 300 raportoitua kuolemaa vuoden 2011 jälkeen, kun ihmiset ottavat yhä suurempia riskejä metsästäessään täydellistä kuvaa. Todellinen luku on huomattavasti suurempi, sillä selfien ottamista ei tiettävästi missään merkitä viralliseksi kuolinsyyksi. Eniten selfie-kuolemia tapahtuu Venäjällä, Intiassa, USAssa ja Pakistanissa.

Turistit ottavat riskejä hienojen kuvien toivossa.

En ole itse pekkaa pahempi (vai parempi)..

Kulttuurinen omiminen

Suomessa matkailun pimeään puoleen on törmännyt Lapin matkailussa, kun saamelaiset ovat ihan oikeutetustikin suuttuneet matkanjärjestäjille ja matkailuyrityksille, jotka markkinoivat Lapin reissuja saamelaisten kulttuurin kustannuksella. Mainoksissa kantaväestöön kuuluvat ihmiset esiintyvät feikki-saamenpuvuissa ja soittavat pilailukaupasta ostettua shamaanirumpua. Kiinasta sekä muualta Euroopasta tulevat turistit ostavat tuon mielikuvan kovalla rahalla ja luulevat saavansa autenttisen – sallittakoon tämä ilmaisu – lappalaisen kokemuksen. Tästä aletaan onneksi pikkuhiljaa päästä yhteisymmärrykseen saamelaisten ja matkanjärjestäjien kanssa, kun Saamelaiskäräjät hyväksyi syksyllä 2018 vastuullisen ja eettisesti kestävän saamelaismatkailun toimintaperiaatteet.

Saamenpuku kuuluu ainoastaan saamelaisille. Ailu Valle ja Trio Boogiemen esiintymässä Inari-Saariselän lavalla Matkamessuilla 2017.

Myös Meksikossa käytetään jollain tasolla hyväksi Mesoamerikan intiaaniperintöä, sillä monissa kaupungeissa järjestetään tanssiesityksiä ja puhdistusseremonioita turisteja varten. Esimerkiksi Mexico Cityn vanhassa kaupungissa on joka sunnuntai ”asteekkitanssijoita”, jotka tanssivat aamusta iltaan ja tekevät ikiaikaisia seremonioita rahaa vastaan.

Tämä on toisaalta hieman eri asia, sillä moni meksikolainen kantaa geeneissään intiaaniverta, eikä kulttuuriin perustuva jaottelu alkuperäis- ja valtaväestön välillä ole yhtä selkeä, kuin saamelaisten ja Suomen valtaväestön kesken. Esiintyjät eivät myöskään väitä olevansa minkään tietyn intiaaniryhmän edustajia eivätkä mainosta mitään, vaan he kuuluvat tanssiryhmiin, jotka tienaavat osan elannostaan tanssiesityksillä. Maksu tanssien seuraamisesta ei ole turisteille pakollinen, vaan rahaa saa antaa kolehtiin omantunnon mukaan. Puhditusseremoniasta käypä maksu puolestaan on yleensä 20 pesoa eli vajaa euro. Esitykset on yhdeltä kantilta ajateltuna hyvä asia siinä mielessä, että näin vanhaa tanssiperinnettä pidetään yllä ja siirretään eteenpäin tuleville sukupolville.

Kuten aiemmin mainittu, ei matkailu ole ihmis- vaan etuoikeus, ja se tuo mukanaan myös vastuun. On tärkeä tiedostaa eri maiden ja kulttuurien välisiä eroja ja punnita omia valintojaan matkatessa maailmalla. Lähtökohtaisesti matkailun ei tulisi olla pelkästään oman hedonian tavoittelua, vaan parasta olisi, jos pystyy itse myös antamaan jotain paikalliselle kohteelle ja väestölle. Oli se sitten rahallista avustusta tai henkistä tukea heikoimmassa asemassa olevalle, jälkeen jätetty siisti ympäristö, kulttuurivaihto paikallisten kanssa, tai vähintään hyväkäytöksinen kuva meistä maapallon matkalaisista.