Matkailijan opas Mongoliaan + paikallisen oppaan kohdesuositukset

Aasian heikosti tunnettu Mongolia oli nostettu alkuvuoden matkamessuilla trendaavien maiden joukkoon. Vaikka juuri nyt ei pääsekään reissuun, niin mikäpä ettei Mongolian karut aavikkomaisemat, jylhät vuoret ja vanhat nomaditraditiot voisi kiehtoa sitten tuonnempana, kun maailma on taas avoin uusille seikkailuille 🙂

Mongoliassa vieraili vuonna 2019 alle 600 000 matkailijaa, joista 29% oli kiinalaisia, 24% venäläisiä ja 17% eteläkorealaisia. Eurooppalaisten turistien osuus TOP 10 -vierailijamaista oli vain 5%. Vertailun vuoksi Suomeen tehdään yön yli kestäviä matkoja vuodessa lähes 7 miljoonaa.

Ulan Batorissa asuu noin 1,6 miljoonaa ihmistä. Se on about puolet koko Mongolian väkiluvusta.


Suurin osa maasta on aavikkoa ja asumatonta erämaata. Eläimet saavat laiduntaa vapaasti.


Aikanaan Mongolia oli tunnettu tekijä karttapallolla, eikä vähiten sotaisan johtajansa Tsingis-kaanin ansiosta. Hän koosti hajallaan eläneistä heimoista 1200-luvulla jättivaltion, joka hallitsi käytännössä koko itäistä pohjoista pallonpuoliskoa ja kolkutteli aina nykyisen Suomen rajoilla asti.

Suur-Mongolian supistumisesta huolimatta maa on edelleen hyvin suuri. Valtavasta koostaan johtuen Mongoliaa ei voi tutkia läpikotaisin yhden reissun aikana.

Maailman suurimman sisämaavaltion hahmottaminen kannattaakin luonnollisesti aloittaa pääkaupunki Ulan Batorista ja sen lähiympäristöstä. Löydät tästä postauksesta vinkit Mongoliassa selviytymiseen ja paikallisen matkaoppaan must see -suositukset 🙂

Suur-Mongolian valtakausi. (Kuva: Ancient History Encyclopedia)


 

Miten matkustan Mongoliaan?

Maailman kylmimmäksi pääkaupungiksi tituleeratun UB:n tavoittaa helpoiten lentämällä Chinggis Khanin lentokentälle. Suomesta Mongoliaan pääsee ainakin Moskovan kautta Aeroflotilla. Mongoliaan voi matkustaa myös maitse esimerkiksi Trans-Siperian rautatietä, joka risteää rajalla Trans-Mongolian reitiksi. Myös Kiinasta pääsee junalla. Maanteitä on harvakseltaan ja tiet on monin paikoin huonossa kunnossa.

Mongoliaan tarvitsee viisumin, joka on voimassa 30 vuorokautta. Viisumia varten passissa tulee olla vähintään yksi kokonainen tyhjä sivu. Huom! Viisumia ei voi enää hakea Kirkkonummella sijaitsevasta Mongolian kunniakonsulaatista, vaan asian tiimoilta on käännyttävä Tukholman suurlähetystön puoleen. Viisumi maksoi pari vuotta sitten 65 €.

Ulan Batorin sijainti kartalla.


 

Milloin on paras aika matkustaa?

Kesällä ja alkusyksystä turismi on runsaimmillaan, ja etenkin heinäkuisen Naadam-juhlan aikana Ulan Batorissa on paljon porukkaa. Kesän aikaan luonto on myös vihreimmillään, jolloin maisemat pääsevät oikeuksiinsa. Kesän keskilämpötila on miellyttävä +20°C. Aurinkoisia päiviä vuodessa on 257.

Itse matkustin Mongoliaan huhtikuun alussa, jolloin talvi oli juuri loppumassa eikä muita turisteja juurikaan tullut vastaan. Sää oli kolea, mutta ei mitenkään jäätävän kylmä. Sydäntalvella puolestaan on oikeasti kylmä jopa Suomen mittapuulla (-20°C:sta jopa -45°C:een), ja lisäksi ympärivuotinen kova tuuli tekee ilmasta purevan. Hiilen poltosta johtuen talviaikaan ilmansaasteet on myös pahimmillaan, joten siinäkin mielessä kesä on hyvä aika matkustaa.

Talviaikaan ilmanlaatu on huonompaa hiilen polton vuoksi.


Toisaalta off-seasonilla turisteja ei ole missään ja saat nauttia maasta vapaasti. Kuva Gorkhi-Tereljin kansallispuistosta.


 

Millaisia majoituksia on tarjolla?

Itseäni yllätti Ulan Batorin modernius ja toisaalta myös monipuolisuus. Rakennuskanta uudistuu ja kasvaa jatkuvasti. Kaupungissa on korkeita tornitaloja, neuvostotyylisiä monumentaalisia rakennuksia ja ikivanhoja buddhalaisia temppeleitä rinta rinnan. Maisemassa on myös todella ränsistynyttä rappioromantiikkaa.

Rakennuskannan monipuolisuudesta johtuen eri tasoisia majoituksiakin on reilusti tarjolla. Mikäli mielii majoittua nykyaikaisessa hotellissa, hyviä valintoja ovat lukuisten hotellien joukosta esimerkiksi Blue Sky tai Khuvsgul Lake Hotel. Ne sijaitsevat aivan keskustassa, Sühbaatar-aukion laidalla.

Itse majoituin 10 päivää Zaya 2 Hostelissa, joka oli enemmänkin yksityishuoneita tarjoava majatalotyyppinen ratkaisu kerrostalossa. Omistaja oli erittäin ystävällinen ja avulias. Majapaikka tarjosi opastettuja päiväretkiä huokeaan hintaan, ja tätä kautta ystävystyin myös mongolialaisen matkaoppaan kanssa.

Blue Sky on kaupungin moderneimpia rakennuksia.


Taustalla oma majapaikkamme Zaya 2 Hostel.


Ulan Batorin ulkopuolella reissaavat haluavat yleensä majoittua perinteisessä nomadiasumuksessa eli jurtassa. Turisteille tarkoitettuja jurttakyliä löytyy esimerkiksi Tereljin kansallispuiston alueelta sekä erämaan syleilyssä Khustain Nuruusta, jossa sijaitsee ekoleiri.

Retkitoimistojen kautta voi varata myös aidon perhemajoituksen, sillä osa nomadiperheistä saa elantonsa paimentolaisuuden lisäksi turismista.

Nomadit asuvat jurtassa. Kuva Nalaikhista, muutaman kymmenen kilometrin päässä UB:sta.


 

Onko Mongoliassa turvallista?

Mongolia on suhteellisen turvallinen maa. Itse koin Ulan Batorin hyvin turvallisena myös ilta-aikaan ja keskustan ulkopuolella liikkuessa. Kävimme kuljeskelemassa normaaleilla asuinalueilla ja myös slummimaisessa lähiössä, emmekä kohdanneet mitään ongelmia.

Toki jokaisessa suurkaupungissa on vaarana taskuvarkaat, mutta UB:n kohdalla tämä riski on suurin yleensä merkittävien juhlien, kuten Naadam-kesäfestarien ja Tsagaan Sar -uudenvuodenjuhlan aikaan. Varsinaiset turistihuijaukset eivät ole yleisiä. Taksilla liikuttaessa hinta kannattaa sopia etukäteen, ettei tule maksaneeksi ylihintaa.

Keskusta-alueella voi liikkua myös pimeän aikaan, kunhan ei ole ympäripäissään.


Suurimmat turvallisuusriskit liittyvät liikenteeseen. Mongoliassa on erikoinen ajojärjestely, sillä Japanista tuoduissa käytetyissä autoissa on ratti oikealla, mutta liikenne on silti oikeanpuoleista kuten Suomessa. Liikennekulttuuri on hyvin arvaamatonta ja riskialtista. Etenkin kaupungissa sattuu usein kolareita, ja useimpien autojen kulmat on rutussa.

Ruuhkat on massiivisia ja alkuillasta lyhytkin matka kaupungin sisällä saattaa kestää tunnin. Kaduilla on poliiseja ohjaamassa liikennettä. Keskustassa kävelytiet on ihan ok kunnossa, mutta paikoin voi olla yllättäviä kuoppia tai avonaisia viemäreitä.

Poliisi ohjaa liikennettä ja on näkyvillä muutenkin katukuvassa.


UB:n ulkopuolella tiet ovat heikkokuntoisia ja välillä maita ja mantuja kuljetaan tiettömillä arotaipaleilla. Maastoon lähdettäessä auton tulee olla nelivetoinen maasturi. Talvella maantiet on peilijäässä eikä erämaita halkovilla teillä välttämättä ole minkäänlaista hiekoitusta. Pimeällä ajamista tulee välttää, ja autossa on hyvä olla aina vararengas ja muuta hätätarpeistoa.

Jos vuoristossa sattuu jotain, apu on usein kaukana, eikä puhelimessakaan välttämättä ole kenttää. Omatoimimatkailijalla kannattaakin olla hyvin varusteltu auto.


Terveydenhuolto on kaupunkien ulkopuolella heikkoa. Matkailijalla tulee olla kaiken kattava matkavakuutus. Riippuen kohteesta, on syytä harkita lavantautirokotteen ottamista. Perusrokotukset kuten MPR, jäykkäkouristus sekä hepatiitti A (ja B) on suositeltavia. Jos oleilee pitkään maaseudulla, voi puutiaisaivokuumerokote olla tarpeen.

Pääkaupungissa on terveyden puolesta turvallisempaa ja esimerkiksi apteekit on hyvin varusteltuja. Suurin terveysriski pääkaupungissa on huono ilmanlaatu etenkin talvikuukausina.

Kurkkutabletit ja allergialääkkeet löytyivät elekielellä ja toistelemalla allergialääkkeen vaikuttavan aineen nimeä 😀


 

Pärjääkö englannilla?

Vastaus on kyllä ja ei. Majapaikoissa pystyy asioimaan pääsääntöisesti englanniksi ja opastettuja retkiä saa myös englanninkielisenä. Taksikuskit saattavat osata hieman kieltä. Ravintoloissa ruokalistat on yleensä sekä mongoliksi että englanniksi.

Kaupoissa taas juuri kukaan ei puhu englantia, ja esimerkiksi kassalla hinnat näytetään usein laskimeen näpyteltynä. Vaikka paikallisten englannin taito on hyvin hataraa, osa nuoremmasta väestä osaa kieltä jonkin verran, riippuen ihan koulutustasosta.

Kassalla loppusumma näytetään laskimella, sillä yhteistä kieltä ei ole.


Mongoliassa puhutaan mongolia, jota kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla, joten venäjän osaamisesta on siinä mielessä hyötyä. Osa kauppojen kylteistä ja muista teksteistä on kirjoitettu kyrillisten kirjainten sijaan vanhalla mongolin skriptillä (tosi kaunista!). Jotkut osaavat mongolin lisäksi kiinaa ja venäjää. Ulan Batorissa voi törmätä myös koreaan, sillä kaupungissa asuu suht paljon korealaisia opiskelijoita.

Kohteliaisuuden vuoksi on hyvä opetella edes tervehdys (san bainuu tai sänüü) ja kiitos (bajarsla) mongoliksi, sillä se saa varmasti aikaan vienon hymyn mongolialaisen kasvoilla. Mongolin kieli voi olla hyvin haastavaa, sillä sanoja ei välttämättä lausuta niin kuin ne kirjoitetaan, mutta parilla sanalla pääsee jo hyvin alkuun 🙂

 

Mikä on hintataso?

Mongolian rahayksikkö on tugrik (mongoliksi tögrög) ja käytössä on pelkät setelit kympistä kahteenkymmeneentuhanteen (pikkuseteleitä näkee harvoin). Hinnat on hyvin alhaiset Suomeen verrattuna. Kaksi vuotta sitten off-seasonilla matkatessani 10 päivän majoitukseen ja majatalon kautta varattuihin kahteen koko päivän päiväretkeen maaseudulle/vuoristoon kului vain noin 530 000 tugrikia (175 €).

Young money, cash money. Yksi euro on reilu 3 000 tugrikia. 20 000 tugrikia taas on noin 6,50 euroa.


Ruoka on edullista niin kaupoissa kuin ravintoloissa. Esimerkiksi lounas 7 900 MNT (2,61 €) tai kahden hengen illallinen juomineen 34 300 MNT (11,35 €). Matkamuistoja ja perinteisiä käsitöitä löytää myös huokeaan hintaan. Ostoksia kannattaa tehdä erityisesti State Department Storessa.

Ulkomaiset brändit kuten vaikkapa Nike ja Adidas olivat kuitenkin paljon kalliimpia kuin Suomessa. Korealainen kosmetiikka taas on edullista, joten kauneudenhoidosta kiinnostuneiden kannattaa täydentää varastonsa Ulan Batorissa.

Nämä käsintehdyt perinteiset tossut maksoivat 10 000 tugrikia eli reilu 3 euroa.


Sheet maskit oli alle 50 senttiä kappale.


 

Millainen on mongolialainen ruoka- ja juomakulttuuri?

Ruoka on hyvin lihapitoista maan paimentolaisperinteistä johtuen. Laimeasti maustetun lihan rinnalla tarjoillaan yleensä riisiä tai nuudeleita. Keitot ja taikinanyytit kuuluvat myös listalle. Mausteita ja vihanneksia on karusta ympäristöstä johtuen saatavilla vain rajoitetusti.

Mongolialaiset vannovat puhtaan ruuan nimeen ja arvostavat luomutuotettua ruokaa. Rivien välistä pystyi havaitsemaan arvostelua kiinalaisia ruokaväärennöksiä ja myrkkyruoka-skandaaleja kohtaan.

Maitotuotteiden käyttö on yleistä, ja luultavasti matkailija ei voi olla törmäämättä erikoisempiin juomiin, kuten hevosen maitoon. Suolalla maustettua kuumaa maitoa tarjoillaan etenkin jurttavierailun aikana mongolialaisena teenä. Tarjoiluista kieltäytyminen on hyvin epäkohteliasta, ja onkin parempi edes maistaa hieman, kuin teilata tarjottavat alkuunsa.

Mongoliasta löytää helposti luomulihaa.


Lounaalla tsuivan-nuudelipataa ja aika mautonta dumpling-keittoa. Monesti mausteena on pelkkä suola ja lihan oma rasva.


Mongolian vaisuksi jäävän keittiön ohella pääkaupungissa on tarjolla runsaasti etnisiä ravintoloita. Katukuvasta löytyy esimerkiksi sushipaikkoja, korealaisia ravintoloita ja oma suosikkini, intialaista ja hazara-ruokaa tarjoileva Mughul Restaurant.

Myös kahviloita on jonkin verran. Kaupassa taas on hatara kahvivalikoima, enkä muista nähneeni muita kuin pikakahveja. Teevalikoima puolestaan on aasialaiseen tapaan hyvin kirjava.

Hazara-ruokaa Mughul Restaurantissa.


Alkoholia löytyy jos jonkinlaista, ja mongolialaiset ovatkin kovia juomaan. Reissuni lopuksi osallistuimme erääseen seminaariin, ja illallisella mongoli-isännät halusivat kisailla juomisella suomalaisten ja pohjoiskorealaisten vieraiden kanssa. Itse jätin juomapelit väliin.. 😀 Ulan Batorissa on lukuisia baareja, ja niin ikään aasialaiseen tyyliin baareista löytyvä karaoke on todella suosittua.

Karaoken laulaminen onnistuu laitteiston puuttumisen vuoksi pienessä maistissa myös puhelimen näytöltä.


 

Mitä kulttuurisidonnaisia piirteitä on hyvä tietää?

Kuten jo aiemmin sanottu, ruuasta ja juomasta kieltäytyminen on epäkohteliasta ja sitä on syytä välttää. Isäntäperheelle on kohteliasta viedä joku pieni lahja, mikä voi olla vaikkapa suomalaista suklaata tai Finlandia Vodkaa. Tuliaisten määrässä kannattaa huomioida, että perheet on yleensä suurikokoisia ja koostuu useammasta sukupolvesta, serkuista jne.

Ojennettaessa tai vastaanotettaessa mitä tahansa, tulee käyttää oikeaa kättä (tai tukea oikeaa kättä vasemmalla), lisäksi hihojen pitää olla alas vedettynä. Myös juomia juodaan pelkästään oikealla kädellä.

Jurtassa vieraillessa tulee kulkea ovesta vasemmalle. Seiniin nojaaminen on kiellettyä, ja lisäksi jurtan keskellä olevien tukipuiden välistä ei missään nimessä saa kulkea, sillä se symboloi isäntäparin väliin tulemista. Tukipuut pitävät jurttaa pystyssä, joten ethän vahingossakaan halua osua niihin. Jos haluat kuvata jurtassa, kysy ensin lupa.

Tukipuiden välistä ei saa kulkea, ellei halua symbolisesti rikkoa isäntäparin perhettä.


Mongolialaiselle pään taputtaminen on huono enne, joten älä koskaan kosketa toisen päätä, edes lasten. Toisen hattuun ei myöskään saa koskea. Ihmisen osoittaminen sormella on myös epäkohteliasta. Mongoliassa näkee usein rändom kättelyitä, mitkä johtuu siitä, että jos potkaiset vahingossa mongolia jalkaan, joudut kättelemään sen jälkeen 😀

Älä arvostele maan historiaa tai Tsingis-kaanin hirmutekoja, sillä mongolialaiset ovat hyvin isänmaallisia ja ylpeitä maastaan. Politiikastakaan ei kannata käydä kiivaita debatteja, sillä maa on joskus ollut hyvin sosialistinen, mutta aatetta on myös vastustettu.

Mongoleille Tsingis-kaani oli sotaretkistään huolimatta suuri sankari.


Kunnioita hevosia! Hevonen on mongolialaisille rakkain eläin ja perheen hevosia pidetään myös perheenjäseninä. Sanotaan, että lapsi oppii ratsastamaan aiemmin kuin kävelemään. Mongoliassa on enemmän hevosia kuin ihmisiä.

Hevonen on mongolialaisen ylpeyden aihe ja rakas perheenjäsen.


Halaaminen ei ole yleinen tervehtimistapa, vaan mongolit suosivat kättelyä – aivan kuten me suomalaisetkin. Muista kätellessä vetää hihat alas ja ottaa hanskat pois.

Paikalliset voivat olla alkuun hyvin varautuneita ja hiljaisia, mutta sitä ei kannata ottaa negatiivisesti. Turismi on vielä hyvin pienimuotoista ja kielimuuri myös hankaloittaa aluksi kanssakäymistä, mutta hymyllä pärjää jo pitkälle 🙂

 

Mongolia – Must see!

Mongolia on ehdottomasti vierailun arvoinen maa! Sinne kannattaa suunnata heti kun mahdollista, sillä maa muuttuu ja länsimaistuu hurjaa vauhtia. Nyt siellä vielä on nähtävillä monen eri aikakauden vaikutus, mutta ken tietää millainen Ulan Batorin kaupunkikuva on vaikkapa kymmenen vuoden kuluttua.

Lisäksi yhä useampi paimentolaisperhe muuttaa maalta kaupunkiin, joten maaseudun autioituminen uhkaa myös kulttuuria. Toisaalta maa on niin suuri ja harvaan asuttu, että sillä on erinomainen potentiaali kehittyä ekomatkailun ja erikoisempien elämysten saralla 🙂

Mongolia on raikas tuulahdus monen muun matkakohteen rinnalla, sillä siellä matkailija saa olla rauhassa, eikä kukaan yritä hyötyä sinusta tai tule tyrkyttämään mitään. Mongolit ovat hyvin samantyylinen kansa kuin me suomalaiset, joten maassa on todella helppo olla!

Paikallisen ystäväni vinkkaamat sivustot, joista voi olla hyötyä matkaa suunnitellessa: M Sand Dunes -retkifirma | Kaikki Mongolian majoitukset hotelleista ekoleireihin

 

// MONGOLIALAISEN MATKAOPPAAN SUOSITUKSET //

Ulan Bator

  1. Mongolian kansallismuseo

  2. Bogd-kaanin talvipalatsi, Mongolian viimeisen kuninkaan asuinpaikka

  3. Dinosaurus-museo, jossa voit nähdä menneiden hirmuliskojen munia, fossiileja ja luurankoja

  4. Zanabazar Museum of Fine Arts

  5. Choijin Lama Temple, vanha temppelialue keskustassa

  6. Gandanin buddhalainen luostari, missä voit kuulla munkkien toistavan mantrojaan ja nähdä 26 metrisen Buddha-patsaan, joka on mongoliaisille suosittu palvonnan kohde

  7. Sukhbaatar-aukio ja sen ympärillä olevat eri tyyliset rakennukset

  8. Zaisan Hill, kukkula hieman UB:n ulkopuolella, josta on näkymä koko kaupungin ylle, kukkulalla sijaitsee myös Zaisan-monumentti

  9. Tumen Ekh -kulttuuriperformanssi, joka sisältää perinteisiä tanssi-, musiikki- ja kurkkulauluesityksiä, esitetään kesäisin joka päivä klo 16-18

1) Mongolian kansallismuseo 2) Choijin Lama Temple, 3) Gandantegchinlenin luostari, 4) Sukhbaatar-aukio, 5) Näkymä Zaisan Hilliltä, 6) Perinteinen tanssiesitys


Päiväretket Ulan Batorista

  1. Tereljin kansallispuisto – 65 km UB:sta itään. Yksi suosituimmista päiväretkikohteista kauniin luonnon ja erikoisten kivimuodostelmien vuoksi. Tereljissä voit patikoida, ratsastaa hevosella ja vierailla nomadiperheen luona. Alueella on myös useampia yöpymiseen tarkoitettuja jurttaleirejä. Kansallispuistossa on mykistyttävän kauniit maisemat. Samalla reissulla kannattaa pistäytyä jättimäisellä Tsingis-kaanin patsaalla, joka on maailman suurin ratsupatsas (40 m).

  2. Khustain kansallispuisto – 100 km UB:sta länteen. Alue on äärimmäisen suojeltu, sillä siellä elää monia luonnonvaraisia eläimiä ja kasveja, harvinaisia lintuja sekä maailman ainoa villihevoslaji, przewalskinhevonen (mongoliksi takhi). Khustaissa on muutama turistileiri ja joitain patikointireittejä.

  3. Gun-Galuut luonnonsuojelualue – 130 km UB:sta itään. Luonnonkauniit maisemat sopivat esimerkiksi lintubongaukseen, ja alueen ainoalla turistileirillä voit vuokrata pyörän, veneen tai kalastusvälineet ja vain nauttia ympäröivästä luonnosta. Gun-Galuutia halkoo 1254 km pitkä Kherlen-joki.

TERELJ: 1) Turtle rock, 2) Yksi kansallispuiston jurttaleireistä, 3) Näkymä Aryapalan mediataatiotemppeliltä kansallispuiston ylle, 4) Tsingis-kaanin ratsupatsas Nalaikhissa


KHUSTAIN NURUU: 1) Khustai ecocamp, 2) Aavat talviset maisemat, 3) Kansallispuistossa on tiukat suojeluohjeet, 4) Alueella voi bongailla aitoja villihevosia, takheja


Viikon matka Gobin autiomaahan

Jos sinulla on tarpeeksi aikaa, voit osallistua opastetulle matkalle Gobin aavikkoon. Kuiva, kuuma, hiekkainen ympäristö on haastava ja vaatii kunnollisen maasturin sekä alueen tuntevan kuskin, eikä sovi näin ollen omatoimimatkailuun. Opastetun retken aikana voit nauttia turvallisesti tästä erikoislaatuisesta ympäristöstä. Retkelle osallistuminen vaatii hyvän kunnon ja terveydentilan. Reitti on yhteensä noin 2 400 km pitkä.

Matkan aikana vieraillaan seuraavissa kohteissa:

  1. Baga Gazariin Chuluu, erikoiset kivimuodostelmat

  2. Tsagaan Suvarga, valkoinen stupa (buddhalainen kypärän muotoinen rakennus)

  3. Yoliin Am, korppikotkien laakso vuorten siimeksessä

  4. Khongoriin Els, Gobin upeat hiekkadyynit

  5. Bayanzag, liekehtivät jyrkänteet

  6. Ongii-luostarin rauniot

  7. Kharkhorin, muinainen pääkaupunki

”Mini-Gobi” ja silmänkantamattomiin hiekkaa.


Oletko koskaan suunnitellut matkaa Mongoliaan tai kenties jo käynyt tuossa kiehtovassa maassa? Jätä alas kommenttia 🙂 Ja jos heräsi lisäkysymyksiä, ota ihmeessä yhteyttä, niin etsitään sinulle vastaus! Alla vielä muutama blogi, josta löytyy lisää luettavaa.


  1. Kokopitkä reissukertomukseni 10 päivän matkalta: Esi-isien jäljillä Mongoliassa

  2. Sini matkakuumeessa -blogin Mongolia-postaukset (Ps. Sini matkasi myös Trans-Siperian junamatkan samalla reissulla)

  3. Anna-Katrin Mongolian reissu

  4. Reissu-Jani taas pääsi kokemaan Naadam-juhlan ja Gobin autiomaan

  5. Meriharakat yhdistivät Mongolian matkaan Pekingin ja Moskovan

#gorkhiterelj #khustainnuruu #mongolia #ulanbator

0 views0 comments