Méxicon monet kasvot (Meksiko, maaliskuu 2017)
Sidenote: Kirjoitin tämän tekstin erääseen lehteen melkein heti matkalta tultua, ja näin jälkikäteen luettuna teksti kuulostaa todella naivilta ja siitä huomaa, että olin ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella 🙂 Onneksi minulla oli mukana matkakumppani, joka oli käynyt Meksikossa viisi kertaa aiemmin, joten hän osasi neuvoa miten missäkin vaiheessa toimitaan. En tosiaan ollut käynyt Schengen-alueen ulkopuolella, joten kuumottelin maahantulotarkastuksia sun muita. Oli myös vähästä kiinni, että ylipäänsä pääsimme matkaan, sillä lentomme lähti 8 maissa aamulla ja muutamaa tuntia myöhemmmin alkoi kenttätyöntekijöiden lakko. Minulla on automaattien ja kaikkien tarkastuspisteiden kanssa joku huono karma, joka näyttäytyi tälläkin kertaa. Heti Helsinki-Vantaalla tuli ongelmia, kun check-in-automaatti ei tunnistanut passiani. Saimme asian kuitenkin selvitettyä Air Francen pisteellä, sillä KLM:llä ei ole tiskiä HKI-Vantaalla. Loppumatka kuitenkin sujui ihan ok:sti, mutta olin kuoleman väsynyt kun saavuimme Meksikoon. Olin valvonut kaksi vuorokautta ja jouduimme jonottamaan maahantulossa 2½ tuntia. Totta puhuen koko reissutarjous tuli niin puskista, etten ollut ehtinyt kunnolla valmistautua matkaan, enkä tiennyt Mexico Citystä oikein mitään etukäteen. Olin perehtynyt aiemmin vain Mesoamerikan intiaanikulttuureihin, joten kaupunkielämä oli jäänyt tyystin pimentoon. Mutta se siitä.
—
Maahantulon yhteydessä täytetään turistikortti (FMM), joka leimataan rajatarkastuksessa. Lapun kantaosa pitää säilyttää, sillä se annetaan takaisin viranomaisille maasta poistumisen yhteydessä. Jos lapun hävittää, joutuu maksamaan noin 35€ sakon.
Seminaarin avajaisseremonia.
Illallisohjelmaa Las Delicias Insurgentes -ravintolassa Noche Buenassa.
Matkustin maaliskuun lopussa Meksikon pääkaupungissa järjestettyyn “Los partidos y una nueva sociedad” -seminaariin. Seminaaripäivien ohessa saimme tilaisuuden tutustua México Cityn arkeen ja sen tarjoamiin monipuolisiin kokemuksiin. Majoituimme viiden tähden Fiesta Americana Reformassa, joten ympäristö ei sinällään tarjonnut autenttista näkymää meksikolaiseen elämään. Erään päivän päätteeksi kävimme seminaariväen kanssa kaupungin toisella laidalla ravintolaillallisella, ja siellä pääsimme toki nauttimaan meksikolaisista ruuista ja ihastuttavasta livemusiikista. Jäin kuitenkin kaipaamaan rosoisempaa pintaa. Niinpä ilo oli ylimmillään, kun eräs vanha seminaarivieras/yhteyshenkilömme tarjoutui näyttämään meille aitoa Meksikoa. Ilman hänen tietämystään ja kielitaitoaan olisimme tuskin saaneet ympäristöstä yhtä paljoa irti.
Distrito Federal levittäytyy Paseo de la Reforman varrelle.
Vallankumouksen monumentti.
Tenochtitlanin viimeisen hallitsijan Cuauhtémocin patsas.
Paseo de la Reforma.
KULTTUURIA KUVALLISESSA MUODOSSA
Ensimmäiseksi kävimme oppaan ja erään saksalaisen seminaarivieraan kanssa katsomassa David Alfaro Siqueirosin maalaamaa valtavaa seinämaalausta nimeltä “El retrato de la burguesía” (“Porvariston muotokuva”). 93m² kokoinen maalaus on tilattu Meksikon sähkötyöläisten liiton toimesta ja aloitettu vuonna 1939, kun maailma oli poliittisten mullistusten ja sotien riivaama. Muraali on erittäin yksityiskohtainen, ja siitä löytyy symboliikkaa, joka on ajankohtainen vielä tänäkin päivänä. Kuvasta saattoi aistia suurvaltapolitiikan, ahneuden ja fasismin aiheuttamat kauheudet. Kuten vanha oppaamme, myös Siqueiros itse oli vallankumoustaistelija, ja hänen jouduttuaan vangituksi Josep Renau viimeisteli seinämaalauksen nykyiseen muotoonsa. Muraali löytyy SME:stä (Meksikon sähkötyöntekijöiden liitto) Tabacalerasta.
Siqueirosin muraalista löytyy suurvaltapolitiikan symbolismia.
Sähköliiton tiloista siirryimme bussilla historiallisesti merkittävään Alamedaan ja Diego Riveran museoon, josta löytyy toinen massiivinen muraali: “Sueño de una tarde dominical en la Alameda Central” (“Sunnuntai-iltapäivän uni Alamedassa”). Seinämaalaus oli alunperin maalattu vuonna 1947 läheiseen Prado-hotelliin, mutta vuoden 1985 tuhoisa maanjäristys raunioitti paikan, ja maalaus siirrettiin turvaan. Lähes 16 metriä leveä ja viisi metriä korkea seinämaalaus esittää kollaasin eri aikakausien merkittävimmistä hahmoista kuten Miguel Hidalgosta ja Benito Juárezista, koostaen samalla semirealistisen aikajanan Meksikon historiasta. Keskellä muraalia on Riveran omakuva hänestä lapsena käsi kädessä feminiinisen luurankohahmon, La Calavera Catrinan kanssa. Catrina edustaa 1910-luvun meksikolaisten osoittamaa ihannointia Euroopan aristokraatteja kohtaan, mitä hahmon luoja José Guadalupe Posada paheksui. Kuvassa Rivera itse haaveilee tulevasta vaimostaan Frida Kahlosta, merkittävästä meksikolaisesta taidemaalarista. Kahlo eli vivahteikkaan, jopa synkänkin elämän, ja hänen tarinansa kiehtoo suuresti.
Diego Riveran muraalimuseossa. (Valokuvaamisesta maksoin erillisen kuvausluvan.)
Shakkia Alamedassa.
Riveran museo sijaitsee Alameda-puistossa, jossa etenkin miehillä on tapana käydä pelaamassa shakkia ja vaihtamassa kuulumisia. Puistoa reunustaa myös lukuisat myyntikojut, joissa paikalliset myyvät meksikolaisia käsitöitä ja matkamuistoja. Ostin eräästä kojusta perinteisen hartiahuivin, mutta koska olen kokenut tinkimisen itselleni jotenkin vieraaksi, annoin ystävämme hoitaa kaupankäynnin. Tinkiminen on maan tapa, mutta tuntui silti ankealta kiskoa hintaa vieläkin alemmas, sillä alunperinkään mikään ei maksanut juuri mitään. Ymmärrän kyllä, että kaikesta huolimatta tinkimättömyys saatetaan kokea töykeänä, joten tällä saralla minulla on vielä opettelemista. Ideaalitilannehan toki olisi, että kaikki saisivat tuottamistaan palveluista kohtuullisen hinnan ilman ylimääräistä venkslaamista. Säädyllisistä minimipalkoista nyt puhumattakaan.
JALKAUTUMINEN PAIKALLISTEN KESKUUTEEN
Seuraavana päivänä ajelimme sekä paikallisbussilla että metrobussilla ja päädyimme läheiseen Colonia Guerreron kaupunginosaan. Alueella on huono ja vaarallinen maine, mutta en kokenut oloani turvattomaksi. Näimme yhdessä vaiheessa noin kymmenen poliisiauton saattueen kiitävän ohitsemme sireenit huutaen ja poliisit aseet tanassa. Tapaus oli mielenkiintoinen, vaikka tietenkään Meksikoa ravistelevassa huumesodassa ja kapitalismin aiheuttamassa rikollisuudessa ei ole mitään ihannoitavaa. Maan entisen presidentin Felipe Calderónin yhdessä Yhdysvaltain kanssa aloittama huumekartellien vastainen sota on vain pahentanut Meksikon tilannetta.
Guerreron kaupunginosa tulvii aitoa meksikolaista tunnelmaa.
Järjestelmäkameran kanniskelu näkyvästi kaulassa oli jätettävä väliin, joten tyydyin ottamaan kuvia puhelimella. Se oli muutenkin parempi vaihtoehto, sillä Guerreron kaupunginosa oli käytännössä pelkkien paikallisten asuttama. Olisi ollut jokseenkin epäkohteliasta osoitella isolla kameralla tavallisia ihmisiä. Mutta kuvasi sitten millä tahansa, on kuvia ottaessa hyvä kysyä lupa kuvauskohteilta. Osaan espanjaa juuri ja juuri sen verran, että sain vaihdettua muutaman sanan paikallisten kanssa. Yleensä ystävämme hoitikin puhumisen ja tulkkasi sitten meille englanniksi.
Guerrerossa kävimme valtavan kokoisilla markkinoilla, jossa oli myynnissä kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä. Kaikkialla kojut notkuivat tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, ei niin tuoreelta näyttäviä lihatuotteita, lukuisia erilaisia chilejä ja pähkinöitä, vaatteita, kukkia, keittiövälineitä, aikuisviihdettä, elektroniikkaa, piraattifilmejä jne. Olin tuohon aikaan töissä koulun keittiöllä, joten varsinkin ruokaan ja keittiöön liittyvät kohteet herätti kiinnostuksen. Maistelimme joitain makupaloja, mutta osasta oli pakko kieltäytyä kohteliaasti ihan elintarviketurvallisuuden nimissä. Moni markkinakoju oli sulkeutumassa juuri kun kävelimme niiden ohitse, ja pääsin sopivasti näkemään myös paikkojen siivousta. Lihamyllyt esimerkiksi pestiin hajusta päätellen kloorilla, joten ihan niin epähygieenistä siellä ei ollut, miltä ensi alkuun suurkeittiötyöläisen silmin vaikutti. Varmasti omakin elimistö tottuisi hiljalleen paikalliseen siisteystasoon ja bakteerikantaan, enkä sillä sano, että Suomessa noudatettava hygieniataso olisi se ainoa oikea tapa toimia. Monesti teemme täällä turhaa työtä, ja kaikenlainen desinfiointi on usein hätävarjelun liioittelua. Monet allergiat ja elintasosairaudet johtunevatkin pelkästään meidän ylettömästä hygienian tavoittelusta.
Tortillan tekoa Guerreron markkinoilla.
Katukeittiö markkinoilla.
PISTÄYTYMINEN PYHILLÄ PAIKOILLA
Olen koko ikäni ollut kiinnostunut muinaisista kulttuureista; varsinkin Keski- ja Etelä-Amerikan intiaanisivilisaatiot ovat lähellä sydäntäni. Yllätys olikin melkoinen, kun seminaarin päätöstä seuranneena päivänä matkakumppanini järjesti minulle tilaisuuden lähteä parin amerikkalaisen sekä paikallisen oppaan kanssa Méxicon kaupungin pohjoispuolella sijaitsevaan Teotihuacániin. Tämä parituhatta vuotta vanha arkeologinen alue on valtava ja sen tutkimiseen olisi saanut kulumaan vaikka kokonaisen viikon. Koosteena mainittakoon, että muinaisten kansojen asuttama nahuatlinkielinen Teotihuacán tarkoittaa paikalle myöhemmin saapuneiden asteekkien mukaan jumalten kaupunkia. Sen tunnetuimmat kohteet ovat Quetzalcoatlin eli sulkakäärmejumalan temppeli, temppeliltä lähtevä muutaman kilometrin pituinen Avenue of the Dead, kadun varrella sijaitseva noin 200 metriä leveä ja yli 60 metriä korkea Auringon pyramidi, sekä Kuolleiden kadun päättävä pienempi Kuun pyramidi. Kukaan ei tiedä kaupungin todellista alkuperää eikä sen romahtamisen syytä, ja tämä tekee paikasta vielä kiehtovamman. Paikalla on myöhemmin asunut tunnettuja intiaaniheimoja kuten tolteekkeja ja asteekkeja. Teotihuacán on nykyään myös Unescon maailmanperintökohde.
Jättimäisiä kaktuksia Teotihuacánissa. Oikealla yhdysvaltalainen kirjailija John Catalinotto, jonka kanssa kävimme mielenkiintoisia keskusteluja päivän aikana.
Sulkakäärmejumalan temppeliltä.
Vanhoissa asuinrakennuksissa on yksityiskohtaisia koristeita.
Kuolleiden katu sekä Kuun ja Aurigon pyramidit.
Auringon pyramidi.
Jonotimme pyramidille kiipeämistä yli tunnin ajan paahtavassa helteessä.
Näkymä oli sen arvoinen! Tässä kuvaa Auringon pyramidin keskitasanteelta.
Kuun pyramidi. Etualalla on tasanteita, joiden päälle tavan kansalaiset pääsivät seuraamaan rituaalimenoja.
Paloin pyramideilla todella pahasti, koska en tajunnut miten polttava aurinko on noilla korkeuksilla. Viileästä tuulesta ja kuivasta ilmasta johtuen en mieltänyt Mexico Cityä varsinaiseksi aurinkokohteeksi, mutta onhan siellä nyt paljon kuumempi kuin täällä pohjolassa. Mexico City sijaitsee myös 2250 metrin korkeudessa, joten uv-säteet polttaa todella. Vaikka iho kuoriutuikin viikon päästä niskasta ja käsivarsista, palovammani tuskin kuitenkaan olivat yhtä pahat, kuin mistä intiaanit joutuivat kärsimään espanjalaisvalloittajien kiduttaessa ja polttaessa heitä aikanaan.
Teotihuacánin lähellä on myös tequila-paja, missä opas kertoi meille tequilan, mezcalin ja pulquen valmistuksesta ja esitteli agave-kasvin monia eri käyttötarkoituksia. Lisäksi kierrokseen kuului perinteisten käsityötekniikoiden esittely. Näimme mm. miten alueen kivistä tehdään koruja ja naamioita, ja miten värjätyistä heinänkorsista valmistetaan yksityiskohtaisia tauluja. Kierroksen jälkeen lähdimme syömään läheiseen ravintolaan.
Agavesta saa paperia..
..ja neulaa ja langan, jota voi värjätä värikkäillä kukilla.
Värjättyjä korsia leikataan pieniksi paloiksi ja liimataan taustapahville mitä moninaisimmiksi kuvioiksi. Ostin yhden taulun muistoksi.
Kivestä työstettyjä esineitä. Alueella esiintyy mm. vulkaanista kiveä sekä obsidiaania, josta saa lohkomalla veitsenteräviä muotoja. Ostin perinteisen nuolen/keihään, jonka päässä on obsidiaanista tehty kärki.
Xoloitzcuintli eli meksikonkarvatonkoira on alkukantainen harvinainen meksikolainen koirarotu. Xolot olivat erityisesti asteekkien suosiossa ja rotua pidettiin Xolotl-jumalan ilmentymänä.
Agavesta valmistetaan erilaisia alkoholijuomia ja lisäksi kasvin hedelmiä käytetään ruokana niiden korkean hiilihydraattipitoisuuden vuoksi.
Pyramidiretken päätteeksi oppaamme halusi viedä meidät hieman toisenlaiseen uskonnolliseen paikkaan. Ajoimme Guadalupen kylään, jossa pääsimme osallistumaan meksikolaisille erittäin tärkeään katoliseen messuun Guadalupen Basilicassa. En itse ole kovinkaan uskonnollinen ihminen, mutta pakko myöntää, että kokemus oli vaikuttava. Sanoinkuvaamaton yhteenkuuluvuuden tunne valtasi sisimpäni hetkeksi.
Katolinen messu Guadalupen basilikassa. Kirkko pimeni välillä taustalla pauhanneen ukkosmyrskyn vuoksi ja teki tunnelmasta entistä tiiviimmän.
Guadalupen basilika.
Vielä mykistävämpää oli nähdä matkan varrella vuoren rinteillä levittäytyvät slummit, missä asuu enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Opas kertoi, että ihmiset ympäri maan ovat saapuneet pääkaupungin liepeille työn perässä, eikä kaikille yksinkertaisesti riitä tilaa ja resursseja asua palveluiden äärellä. Sähköt slummeihin on kuulemma vedetty, mutta juokseva vesi puuttuu useimmilta. Tämä on hyvin yleinen ongelma suurkaupungeissa kautta maailman.
CDMX:n ulkopuolella vajavaisissa oloissa asuu viitisen miljoonaa ihmistä.
TAKAISIN KAUPUNGIN VILINÄÄN
Lähtöpäivänä oli vielä runsaasti aikaa kierrellä Meksikon pääkaupunkia. Hyppäsimme bussiin ja ajoimme La Mercedin alueelle, jossa sijaitsee samanniminen suuri katettu markkinapaikka. Markkinoilta löytyi taas kaikkea mahdollista, ja kapeilla käytävillä kävi vilkas kuhina. Paikka oli erikoinen monin tavoin, oli kiva kuljeskella ei niin organisoidun infran keskellä ja kokea aito latinalainen elämänmeno. Erilaisten tuoksujen tulviessa nenään taustalla radioista kantautuneet haikeat cumbiat sekoittuivat autojen tööttäyksiin ja kiivaaseen puheensorinaan. Kiinnitin huomion kojujen myyjiin, jotka olivat hädin tuskin teini-iän saavuttaneita. Pohdin asiaa pitkään, mutta ilmeisesti Meksikossa on tapana, että koko perheen voimin ollaan työn touhussa, sillä esimerkiksi päivähoitoa lapsille on vaikea löytää. Lapset ja nuoret näyttivät muutenkin viihtyvän ihmisvilinässä eikä asiasta jäänyt mitenkään paha mieli lasten puolesta. Enemmän suretti hotellimme edessä iltamyöhällä päivystäneet lapset, arviolta 3-10 vuotiaat, jotka myivät karkkia ja tupakkaa..
Nuoret myyjät kuuluvat markkinoiden ilmeeseen.
Markkinoilta päällimmäiseksi jäi mieleen mummo, joka myi yrttejä mustan magian rituaaleja varten, sekä pressuilla verhottujen myyntipisteiden väleissä kuljeskelleet noitatohtorit. Kojujen lomassa oli myös Santa Muerte, naispuolinen luuranko, jonka merkitys on hieman kaksijakoinen. Meksikossa on palvottu kuolleita kautta aikain, mutta toisaalta Santa Muerten ympärille on kasvanut tiivis voodoo-yhteisö, joka on sortunut viime vuosina myös raakoihin rituaalimurhiin. Katolinen kirkko tuomitsee tämän epävirallisen pyhimyksen rukoilun ja palvonnan, mutta kuoleman kulttuuri on juurtunut syvälle meksikolaisiin. Aiemmin mainittu luurankohahmo, La Calavera Catrina on nykyään Kuolleiden päivän tunnetuin ikoni.
Santa Muerte rituaalivälineiden ympäröimänä.
La Mercedistä jatkoimme matkaa taksilla Centro Históricoon eli historialliseen keskustaan. Alueen vanhimmat rakennukset on peräisin 1500-luvulta ja osassa näkyy espanjalaisvalloittajien arkkitehtoninen tyyli. Koristeellisia kirkkoja oli useampikin lyhyen kävelymatkan sisällä muistuttamassa Latinalaisen Amerikan syvästä katolisuudesta. Centron keskustassa sijaitsee jättimäinen keskusaukio, Zócalo, jota ympäröi kauniit hallinnolliset rakennukset, suuri katedraali sekä näyttävä kansallispalatsi. Poliittisten ja kulttuurillisten tapahtumien keskuspaikkana toimivalle Zócalolle mahtuu kerralla 100 000 ihmistä, ja siellä oli tuolloinkin meneillään hallituksen vastainen mielenosoitus.
Zócalo.
PALUU TODELLISUUTEEN
Silmiinpistävintä oli kuitenkin Centron luksusputiikkien runsas läsnäolo, lukemattomat turistit ja muu länsimaisuus, joka vei meidät ihan eri maailmaan, kuin mistä olimme hetki sitten tulleet. Zócalolle johtavan ostosbulevardin varrella ihmisten epätasa-arvoisuus iski vasten kasvoja. Oli sydäntä musertavaa katsella apaattisena istuvia kerjäläisiä ns. parempiosaisten ihmisten pyyhältäessä ohi merkkilaukut heiluen. Vaikkemme kuuluneetkaan näihin kulutushysterian perässä juokseviin turisteihin, tunsin silti piston sisimmässäni. Olisin halunnut antaa kaikki loput pesot kerjäläisille, mutta ei sillä pelasteta maailmaa. Toki yksittäisiä tapauksia voi koettaa auttaa ohikiitävän hetken ajan, suurempaan muutokseen vaaditaan kuitenkin paljon enemmän.
Palacio de Bellas Artes.
Luokkaerot kulminoituvat Centro Históricossa.
Juuri sillä asialla oli seminaarikin, johon saimme osallistua – toiveena yhdenvertainen maailma, jossa kaikilla on oikeus hyvään elämään, oikeus koulutukseen, työpaikkaan, ihmisarvoiseen elintasoon sekä ennen kaikkea onnellisuuteen. Ilman solidaarisuutta ja globaalia yhteistyötä asiamme edistäminen olisi täysin mahdotonta.
Latinalaisessa Amerikassa perheen merkitys ja toisista välittäminen on aivan eri tasolla, kuin länsimaiden yksilökeskeisessä yhteiskunnassa.