Luomisen tuskaa, lukijamääriä ja luetuimpia postauksia
Bloggaaminen. Tuo tunteita herättävä harrastus, joillekin jopa leipätyö. Milloin matkabloggaajia pidetään ilmastonmuutoksen aiheuttajina, milloin kaupallisten yhteistöiden tekijöitä haukutaan valehtelijoiksi, milloin kommenttikentässä syttyy kolmas maailmansota.
Välillä tulee vastaan tekstejä, missä kerrotaan bloggaamisen tuottamista ongelmista. Yksi todella kattava postaus, joka tuli mieleeni, on Shining Journeyn Matkabloggaajan haasteet ja blogiahdistus. Itselläni ei vielä alle vuoden ikäisenä bloggaajana ole kovin suuria kompastuskiviä eteen sattunut, mutta listaan tähän pienempiä asioita ja muuta nippelitietoa, mikä ei ehkä satunnaiselle lukijalle juolahda mieleen.
Matkailijana blogin pitäminen ei ole minua muuttanut, sillä olen aina ollut kiinnostunut ympäröivästä maailmasta ja tykännyt soolomatkailusta. En ole mikään rantalomaihminen, vaan haluan sukeltaa paikalliseen elämään myös silloin, vaikka olisin päätynytkin turistikohteeseen. Kirjoittamista myös olen aina rakastanut, ja minulla itse asiassa oli vuosia sitten anonyymi blogi, jota ei kylläkään enää ole.
En ole oikeastaan muuttunut matkaajana. Ennen bloggaamista tosin kuvasin enemmän. Kuva Ranskan Annecystä vuodelta 2014.
Mistä lisää lukijoita?
Etenkin pienempiä bloggaajia varmaan mietityttää, mistä saada lisää lukijoita. Itse olen ollut aika huono mainostamaan blogiani missään, sillä blogillani ei ole omaa IG-profiilia ja FB-sivunkin tein vasta kesällä. Nykyään Facebookissakaan ei saa näkyvyyttä, sillä algoritmit hukkaavat monet postaukset bittiavaruuteen.
Jokainen voi miettiä, onko harrastelijabloggaajan kannattavaa maksaa FB-mainoksista, jos blogista ei saa mitään tuloja. Mitään feikkiprofiileja ja botteja en myöskään seuraajikseni halua, vaikka niiden avulla saisikin tilastoja kaunisteltua. Omia kavereitani matkajutut eivät juurikaan kiinnosta, joten ilmaisia jakojakaan ei heiltä heru.
Mutta miksi oman tekstin jakaminen tuntuu niin usein tyrkyttämiseltä? Samaa valitteli tuttavani Facebookissa liittyen hänen julkaisemiinsa YouTube-videoihin. Kai se on tämä suomalaisen perisynti, vaatimattomuus, ettei omaa juttuaan kehtaa markkinoida, vaan sitä toivoo hiljaa mielessään, että seuraajat jakaisivat ilman pyyntöä 😀
Parhain keino varmaan onkin vain koettaa kirjoittaa hyviä tekstejä ja olla itse aktiivinen. Tajusin liittyä vasta muutama kuukausi sitten matkabloggaajille tarkoitettuun FB-ryhmään, mistä olen löytänyt uusia tuttavuuksia. Valitettavasti suurin osa pr-tapahtumista ja blogiyhteisön kokoontumisista tapahtuu pääkaupunkiseudulla, joten en ole päässyt tutustumaan muihin bloggaajiin koskaan kasvotusten, vaikka joskus jotain kutsuja on sähköpostiin tullutkin.
Matkamessuilla voisi olla hyvä tilaisuus tutustua muihin bloggaajiin ja alan toimijoihin. Olen ollut siellä vain esittelijänä, mutta en vielä koskaan bloggaajana.
Mikä kiinnostaa minua, ei kiinnosta välttämättä lukijaa
Mennään sitten itse raapustamiseen. Blogitekstiä luetaan muutama minuutti, mutta sen kirjoittamiseen kuluu helposti useampi tunti, välillä jopa koko päivä. Joskus harmittaakin, jos olen käyttänyt paljon aikaa tekstin taustatyöhön, esimerkiksi kirjoittaessani kattavia postauksia Mesoamerikan intiaanikulttuureista tai Meksikon alkuperäiskansojen ihmisoikeustilanteesta, ja sitten huomaan noiden tekstien jäävän pahnan pohjimmaisiksi, kun niitä on jaksettu lukea vain tyyliin 100 kertaa.
Ymmärrän kuitenkin sen, että nuo on aika marginaaliaiheita, enkä voi olettaa niiden kiinnostavan suurta ihmisjoukkoa. Keski-Amerikan maat eivät muutenkaan ole mitään suosikkimatkakohteita, joten on ymmärrettävää, miksi Kreikan ja Turkin matkoista kertovia postauksia on luettu kymmenen kertaa enemmän. Toisaalta olen iloinen jokaisesta lukukerrasta, jää ne sitten miten alhaiseksi tahansa 🙂
Epäilen, ettei ”68 Tlatelolco” tai ”43 Ayotzinapa” kerro mitään ihmiselle, joka ei seuraa Meksikon tilannetta. Itselleni tällaiset graffitit taas hyppäävät silmiin kaukaisimmastakin seinästä.
Mistä kirjoittaisin?
Minua piinaa toisinaan ns. tyhjän paperin syndrooma. Se tila, kun mitään kirjoitettavaa ei ole. Tätä esiintyy etenkin niinä aikoina, kun olen vain kotona. En silloin juurikaan kirjoita mitään reissuista itsestään. Matkoilla ollessa nimittäin kirjoitan aina matkapäiväkirjaa, sillä haluan saada kaikki tunteet, tunnelmat, muistot ja hetket elävästi talteen, ja julkaisen tekstit heti matkan päältä.
Olen matkakohteessa yleensä aktiivinen aamusta alkuiltaan, jonka jälkeen vetäydyn huoneeseen tai sänkyyn kirjoittamaan. Joskus otan koneen mukaan ja menen ulos syömään. Toisinaan kirjoitan siirtyessäni matkakohteesta toiseen esimerkiksi junamatkan aikana tai lentokoneessa. Kotona ollessa pyrin julkaisemaan vähintään kerran viikossa, mutta mitään varsinaista aikataulua en noudata.
Matkapäiväkirjat toimivat myös muistona itselleni. Selaan välillä menneitä postauksiani ja yllätyn, että ”Ai, olenko kokenut tuollaistakin” tai ”Tuoltako minusta oikeasti on tuntunut”. Aika kun tuppaa sekä kultaamaan että haalistamaan muistot.
Mutta harva pystyy olemaan ympäri vuoden joka kuukausi matkoilla ja saamaan täten jatkuvasti uusia sivuja matkapäiväkirjaan. Osa bloggaajista ammentaakin matkoista tekstejä vasta kotona ollessaan. Tämä saattaisi olla ratkaisu itsellenikin. Ehkä voisin kirjoittaa tekstit talteen ja julkaista ne pätkissä useampana eri ajankohtana. Teksteistä ei myöskään tulisi niin pitkiä.
Turkissa nettiyhteys ei ulottunut huoneeseen, joten kirjoitin tekstin ensin offline-tilassa ja postasin sen sitten aulassa.
Tekstin pituus ja jäsentäminen
Tästä päästäänkin toiseen aiheeseen, eli tekstin pituuteen. Osa bloggaajista kirjoittaa lyhyehköjä kertomuksia, osalla taas yksi postaus lähentelee jo novellin pituutta. Lukeudun itse jälkimmäiseen kastiin, ja keskimääräinen postaukseni onkin noin 1 500 – 2 500 sanaa. Se on jo aika paljon blogitekstiksi, eikä välttämättä sovi kaikille lukijoille. Oikolukemiseen menee myös paljon aikaa.
Kun olen katsellut vanhempia tekstejäni, olen huomannut tehneeni sen virheen, etten ole jakanut tekstejä tarpeeksi lyhyisiin kappaleisiin. Saatan näin jälkikäteen jaksottaa uudelleen joitain tekstejä, jos sille päälle satun. En kuitenkaan ole viitsinyt alkaa käydä niitä järjestelmällisesti läpi, vaikka ehkä sekin olisi hyvä idea jossain vaiheessa.
Pitkiin teksteihin kannattaa myös sijoittaa väliotsikoita, jotta lukija pystyy silmäilemään tekstin läpi ja keskittymään itseä kiinnostaviin kappaleisiin, mikäli koko tekstiä ei jaksa lukea. Myös asiaan liittyvillä kuvilla saa jäsenneltyä tekstiä selkeämmäksi. Kuviin olisi hyvä lisätä myös kuvatekstit, jotta niitäkin silmäilemällä saisi kokonaiskuvan tekstistä.
Matkapäiväkirjan kirjoitusta Guatemalan Floresissa. Taustalla olevasta näytöstä voi nähdä liian pitkän kappaleen.
Satoja ja tuhansia kuvia
Jos tekstin kirjoittaminen vie aikaa, vie sitä myös kuvien selaus, valitseminen ja käsittely. Digikuvien aikakautena kuvia tulee räpsittyä aivan liikaa, mikä ei ole optimi tilanne siinä vaiheessa, kun niitä pitäisi alkaa käymään läpi. Vaikka blogiin tulevia kuvia ei jaksaisi sen kummemmin käsitellä, on ne hyvä ainakin pienentää, jotta kuvat aukeavat nopeammin eikä palvelintilaa kulu tarpeettomasti. Kontrastin ja värien säätö on plussaa, puhumattakaan vinossa olevan horisontin oikaisusta.
Välillä olen harmitellut sitä, etten ole kantanut järkkäriä mukana kaikilla reissuilla, joten olen joutunut tyytymään puhelimen kameran ”laatuun”. Ehkä pienemmän kameran ostaminen saisi kantamaan sitä jälleen aktiivisesti mukana. Järkkäriä kun ei oikeasti huvita aina ottaa mukaan, eikä sitä voi edes kaikkialla turvallisesti kanniskella. Joskus olen myös kuvapaljouteen tuskastuneena saattanut mennä sieltä missä aita on matalin, ja lisännyt blogiin kuvat, jotka on jo kertaalleen menneet Instagram-filttereiden läpi. Se ei varsinaisesti paranna asiaa.
Täytyisi myös löytää jälleen se into kuvaamiseen, mikä katosi sen jälkeen, kun jouduin työkseni käsittelemään valokuvia liukuhihnalta. Ihaillen katselen muissa blogeissa olevia kauniita kuvia ja sointuvia instafeedejä.
Sapaderen kanjonissakin jouduin valitettavasti tyytymään puhelimen kuvanlaatuun. Järkkäri oli kyllä Turkissa mukana, mutta Sapadereen mentäessä satoi kaatamalla, joten jätin kameran autoon.
Tekstiin käytetty lukuaika ja bounce rate
Tutkin välillä blogini analytiikkaa Google Analyticsillä, kuten varmaan suurin osa aktiivisista bloggaajista. Kaikki tiedot eivät ole minulle kovin tuttuja, mutta jotain mielenkiintoista seurattavaa sieltä löytyy. Keskimäärin yhtä blogitekstiäni on luettu noin 5 minuuttia. Pisimpään on luettu postausta Chillailua ja futista San Pedrossa, reilu 10 minuuttia.
Välitön poistumisprosentti on yksi mielenkiintoinen tekijä, mitä tulee joskus katsottua. Blogimaailmassa se ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä monesti etenkin palaavat lukijat tulevat lukemaan vain sen uusimman tekstin ja sulkevat sivun sen jälkeen – tällöin bounce rate lähentelee helposti sataa. Blogien keskimääräinen bounce rate on luokkaa 70-98 %, mikä normaalilla nettisivulla luokiteltaisiin äärimmäisen huonoksi. Itselläni välitön poistumisprosentti on tällä hetkellä 78 %, mikä on ihan ok lukema blogille. Se kertoo minulle, että ihmiset jaksavat lukea novellin lisäksi toisenkin – tai ainakin edes osan siitä 😀
Tärkeimpänä indikaattorina pidän kuitenkin tuota tekstien parissa vietettyä aikaa. Nostan sen jopa korkeammalle, kuin näyttökerrat, sillä jos yksi lukija viihtyy yksittäisen tekstin parissa viisikin minuuttia, on se parempi kuin 10 ihmistä, jotka sulkevat sivun 10 sekunnin jälkeen.
Lukijamäärät – bloggaajien tarkoin varjeltu salaisuus?
Blogeissa ei juuri koskaan törmää kävijämäärien julkaisuun, joten on vaikea arvioida oman blogin kattavuutta suhteessa muihin. Tiedän, että joillain todella suosituilla vanhoilla matkablogeilla saattaa olla tuhat (tai enemmänkin) näyttökertaa päivässä, ja siitä tämä oma viritelmäni jää vielä kauas jälkeen. Matkablogeilla on Suomessa joka tapauksessa pienempi lukijakunta, kuin lifestyle-bloggaajilla, joilla voi hyvinkin olla kymmeniä- tai satojatuhansia lukijoita. Itseäni kiinnostaisi kaikenlaiset tilastot, mutta ymmärrän kyllä, jos suurin osa haluaa pitää strategiset luvut itsellään. Avaan nyt kuitenkin omiani, koska eihän tämä mikään kilpailu ole.
Kuten Rantapallon statsit näyttää, oli alkuun blogissani vain muutama näyttökerta päivässä, joskus ei yhtään, mutta noin viimeisen puolen vuoden aikana kävijämäärät ovat lisääntyneet. Nykyään näyttökertoja on päivästä riippuen noin 30-200, vaihdellen sen perusteella milloin olen postannut viimeksi ja miten kiinnostava edellinen postaus on ollut. Yksittäisiä piikkejä on siellä täällä; vilkkaimmillaan päivässä on ollut vajaa 550 lukukertaa. Viimeisen 30 päivän aikana blogia on luettu noin 2 500 kertaa. Syyskuussa näyttökertoja oli eniten, vajaa 4 000.
Google Analytics on kerännyt tilastoja vasta maaliskuun lopusta lähtien, joten todellista kokonaiskuvaa ei ole muualta kuin Rantapallosta, jonka mukaan blogilla on tällä hetkellä yhteensä reilu 17 000 näyttökertaa. Tunnetulle bloggaajalle vähän, minulle jo aika paljon, etenkään kun en ole markkinoinut tätä oikein missään 🙂 Julkaistuja artikkeleita on 73, mikä tekee keskimäärin 6 postausta kuukaudessa. Yksittäisiä kävijöitä taas on nykyään noin 1 000 – 2 000 kuukaudessa. Google Analyticsissä on se hyvä puoli, että siellä voi filtteröidä oman IP-osoitteen liikenteen pois noista kävijämääristä.
Rantapallon tilastoissa blogin näyttökertojen kehitys vuoden alusta tähän päivään. Syyskuun tiivis postaustahti myös toi enemmän lukijoita.
Muuta statistiikkaa
Muusta statistiikasta mainitakseni, on blogin keskivertolukija 25-34-vuotias nainen, joka asuu Suomessa ja lukee blogiani iPhonella. Kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu luonnollisesti matkailu ja majoitus, mutta myös shoppailu, ruoka ja juoma sekä ajankohtaiset uutiset.
Blogiin päädytään useimmiten Google-haulla, mikä korreloikin osittain myös suosituimpien blogitekstieni kanssa. Pari yleisintä blogiini johtavaa Google-hakua näyttää olevan samos pakolaiset, mikään ei tunnu miltään ja samos lentokenttä.
Erikoisia hakuja, joilla blogiin on päädytty on mm. meksikon kartellit, nainen puskapissalla, oravanpyörä ahdistaa, josef mengele ihmiskokeet, maya horoskooppi ja praha kannabis keksit. Mieluisimmat haut on tietenkin sellaisia, että lukija on oikeasti löytänytkin blogistani haluamansa tiedot, esimerkiksi matkakohteen nimellä tehdyt haut. Jotkut on myös etsineet tietoa Teotihuacánista, jee 😀 Valitettavasti en ole löytänyt keinoa, millä SEO:ta saa säädettyä täällä Rantapallossa, joten en ole voinut tehdä hakukoneoptimointia.
Seuraavaksi eniten liikennettä tulee Facebookista, suoralla osoitteella sekä Blogit.fi:stä. En oikein tiedä, miksi Iltalehdestä tulee muutama prosentti kävijöistä. Ehkä siellä on joku Rantapallon blogilistaus, mitä en vain ole koskaan nähnyt?
GA:n demografisia tietoja.
Tasapainoilua ja vaistomaista itsesensuuria
Nykyaikana on joukko aiheita, mistä ei voi enää kirjoittaa niin vapaasti, kuin vaikka muutama vuosi sitten. Ihmiset suuttuvat ja pahoittavat mielensä helpommin kuin ennen. Jotkut ovat myös ilkeitä ja tylyjä toisille, etenkin netissä. Itse en ole vielä törmännyt mihinkään pahempiin kommentteihin, mutta blogini ei olekaan mitenkään erityisen tunnettu. Matkabloggaajia myöskään tuskin arvostellaan ja haukutaan foorumeilla samoin kuin lifestyle-bloggaajia, joiden blogit tavoittavat laajemman yleisön.
Olen ottanut alusta asti sen periaatteen, että julkaisen kaikki kommentit, vaikka niissä olisikin jotain negatiivista. Mielestäni jokaisella on oikeus sanoa sanottavansa, mikäli se liittyy käsiteltyyn aiheeseen ja pointti on perusteltu. Olen tässä vuoden aikana jättänyt vain yhden kommentin julkaisematta, sillä se ei liittynyt käsiteltyyn aiheeseen millään tavalla. Muistaakseni kommentissa arveltiin minun olevan samanlainen murhaaja, kuin Suomen presidentti ja Ruotsin hallitus (tai jotain vastaavaa).
Blogissani on ollut muutama teksti, joka on aiheuttanut nurinaa (esimerkiksi Kannattaako kriisimaiden boikotointi? ja Hiilijalanjälkeni – Olenko pahimman luokan taivaanrannan saastuttaja?), mutta olen silti halunnut nostaa nuo aiheet esille, koska pidän niitä tärkeinä ja ajankohtaisina.
Vaikka olen kirjoittanut protesteista ja ihmisoikeuksista, pyrin pääsääntöisesti pitämään politiikan, uskonnon ja maahanmuuton poissa tästä blogista. Hienovaraisesti saatan tuoda mielipiteeni esiin, jos aihe liippaa matkakohteen senhetkistä tilannetta. En kuitenkaan halua tahallani provosoida lukijoita tai aiheuttaa riitelyä kommenttikentässä. Joskus se tietysti turhauttaa, kun pitää miettiä, että ”Voinko kirjoittaa näin?” Toisinaan olen myös deletoinut osan tekstistä ennen julkaisua. Blogin myötä minusta on tullut harkitsevampi. Ehkä myös ikä ja yleinen elämänkokemus on koulinut.
Maribor, Slovenia.
Luetuimmat ja vähiten luetut tekstit
Mikä teitä lukijoita sitten on kiinnostanut kaikkein eniten viimeisen vuoden aikana? Listaan alle TOP 10 luetuimmat ja vähiten kiinnostusta herättäneet tekstit. Käytän tässä Rantapallon omia tilastoja, koska siellä tietoa on kerätty alusta asti. Lista on suurin piirtein sama, kuin mitä Google Analytics näyttää.
Luetuimmat
Samoksen matkakertomus on blogin suosituin teksti päälle tuhannella lukukerralla.
Vähiten luetut
Kultturellista Mexico Citystä kuuman kosteaan Playa del Carmeniin
Kaukokaipuu nostaa päätään (kotimaa, Kreikka, Viro ja Ruotsi)
Ilmoitusluontoinen postaus blogin FB-sivusta ei jaksanut kiinnostaa, ja sen on nähnyt vain 68 lukijaa.
Eniten kommentteja
Uusin postaukseni ensi vuoden matkailutrendeistä on kerännyt eniten kommentteja koko blogin historiassa.
Mutta all in all, olen äärimmäisen kiitollinen teille kaikille tuhansille (!) lukijoille, jotka olette eksyneet tänne ja ehkä jopa löytäneet jotain hyödyllistä infoakin. Kiitän myös kaikista kommenteista – niitä on aina yhtä kiva lukea. Moni kommentti ja IG:ssä tai Facessa lähetetty yksityisviesti on piristänyt päivääni useamman kerran <3 Blogin parhaimpia anteja onkin kanssakäyminen ja tiedon jakaminen teidän kanssa!
Välillä olisi vain kiva tietää, millaista porukkaa siellä ruudun takana oikein on, joten jos haluat, niin jätä itsestäsi joku jälki kommenttikenttään 🙂 Ihan vaikka anonyyminä, että minkä ikäinen olet, mistä päin ja millainen matkustelija olet? Olisi kiva tutustua teihin paremmin.
Seuraa Instassa | Tykkää Facebookissa
Ps. Bloggaamisen ihanuutta hehkuttaa myös Boarding Timen Jenni blogin yksivuotispostauksessa 🙂 Onnea ikä-kaimalle! Jennillä ”laskettu aika” oli aika tarkalleen kuukautta minua ennen, joten perässä tullaan!
—
Mitä mieltä olet blogin statistiikkojen jakamisesta? Kiinnostaako sinua lukijana tällaiset blogin pitämistä taustoittavat jutut vai tulisiko matkablogissa keskittyä pelkästään matkakertomuksiin yms.?
Jos olet bloggaaja, kuulutko siihen kategoriaan, joka haluaa pitää statsit omana tietonaan?