Kaunis, poliittinen San Cristóbal

Viime tekstistä onkin hetki aikaa, ja olen itseasiassa nyt jo Oaxacassa. En pystynyt yhdistämään läppäriä nettiin jostain syystä ollenkaan sinä aikana, kun olin San Cristóbal de Las Casasissa, Chiapasin osavaltiossa. Koetan nyt kirjoitella pikaisen yhteenvedon viime viikosta.

Matka Guatemalasta takaisin Meksikoon

Otin siis shuttlen Guatemalasta Meksikoon ja matka meni päällisin puolin ihan hyvin. Ajelimme Quetzaltenangon, Huehuetenangon ja muiden kylien läpi rajalle. Näkymät olivat mitä upeimmat jälleen kerran ja kyllä silmä lepäsi rehevissä vuoristomaisemissa. Näin matkalla paljon mm. kahviviljelmiä.

Meillä oli tosi mukava reissuporukka shuttlessa ja istuin itse japanilaisen nuoren miehen vieressä. Juttelimme mistäs muustakaan kuin animesta, Suomesta, revontulista, japanilaisen Hokusain taiteesta yms. Rakastan sitä, miten japanilaiset puhuvat englantia ja etenkin sitä, kun natiivi puhuu japania. Kuulostaa aina ihan superhauskalta 🙂

Maisemaa Guatemalan Quetzaltenangosta.

Iloinen japaniAlainen 😀

Ongelmia rajalla

Rajanylitys ei mennyt ihan putkeen, mutta selvisin siitäkin pienten ongelmien jälkeen. Ylitimme rajan La Mesíassa (GT)/La Mesillassa (MX). Guatemalan puolella ei ollut mitään ihmeellistä, sen kun mentiin migrin koppiin ja virkailija lätkäisi passiin exit-leiman. Tämän jälkeen kävelimme Meksikon puolelle, missä vaihdoimme shuttlea.

Shuttle kuskasi meidät Comalapan kaupunkiin, ja menimme Meksikon migriin. Sisällä rajavartiokopin seinällä oli paljon lasten kuvia ja kysyin vartijalta, oliko kyseessä kadonneet ihmiset, johon mies vastasi asian olevan näin – paljon lapsia sekä Meksikosta että Guatemalasta. Päivittelin surkeana lasten kohtaloa miehelle.

Täytin maahantulokaavakkeen normaalisti, mutta sitten kuulin, että edellä olleilta alettiin kysyä jälleen kerran turistiveroa. Bulgarialainen matkakumppani ehdotti, että sanomme olevamme Meksikossa alle seitsemän päivää, jotta välttyisimme verolta (minkä olen itseasiassa maksanut Meksiko-Panama lentolippuni yhteydessä). En tiedä miksi tein niin, mutta sanoin migrin äijälle, että olen vain viisi päivää. Luulin, että hän laittaa maahantulolappuun silti 180 päivän oleskeluluvan, kuten aina ennenkin. Katsoin kuitenkin lappua, ja siinä oli vain joku outo merkintä.

Menin uudelleen tiskille ja selitin, että saatan sittenkin olla pidempään Meksikossa.. Mies tuhahti kulmat kurtussa ja kysyi miten aion maksaa veron. Tarjosin dollareita, ja hän käski ärtyneenä minun mennä pankkiin, koska tiskillä pystyi maksamaan vain pesoilla. Menin viereiseen pankkiin ja maksoin 29,50 USD. Sain kuitin ja marssin uudelleen tiskille, täytin lapun toistamiseen ja menin nöyränä migrin äijän luo. Pyysin anteeksi ja hymyilin miehelle, jonka jälkeen hän alkoi nauraa eikä ollut enää vihainen 😀

Matka pysähtyy tiesulkuun

Matka jatkui halki Chiapasin osavaltion. Pysähdyimme jossain välissä ostamaan kahvia ja välipalaa OXXOsta ja latasin samalla aiemmin ostamaani TelCelin liittymään 100 pesolla saldoa. En ole varma, kuinka paljon sain dataa.

Meksikon puolella maisema muuttui hyvin alavaksi ja kahviviljelmien sijaan ikkunasta näkyi maissipeltoja ja karjatiloja. Välillä oli kyllä myös kuivaa vuoristoakin. Peltojen laitamilla ja tien varsilla oli hökkelikyliä ja hyvin alkeellisia asutuksia. Etelä-Meksiko on todella köyhää aluetta ja täällä asuu lähinnä alkuperäisheimoihin kuuluvia ihmisiä, joista moni ei edes puhu espanjaa. Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen.

Olin lukenut netistä, että Chiapasissa voi törmätä sekä maantieryöstöihin että tiesulkuihin. Jonkun matkaa rajanylityksen jälkeen shuttle pysähtyi keskelle vuoristotietä ja näin ikkunasta, että edessämme oli loputon autojono. Liikenne ei kulkenut ollenkaan pitkään aikaan. Sen jälkeen autot etenivät aina yhden auton mitan verran kerrallaan ja jono pysähtyi taas. Ajattelin ensin, että ehkä edessä on joku tiukka mutka, mikä sumputtaa liikenteen.

Kun aikaa oli kulunut noin tunti, aloin miettimään, että ehkä olemme joutuneet tiesulkuun. Hetkeä myöhemmin kuski ilmoitti kaikille, että tie tosiaan on blokattu ja joutuisimme ehkä maksamaan päästäksemme läpi. Aloimme kaivaa kuvetta, sillä ei ollut mitään tietoa, kuinka paljon vapaus maksaisi tällä kertaa. Kyse saattoi olla kymmenistä tai sitten sadoista pesoista. Minulla oli vain dollareita, mutta ajattelin että on vastassa sitten mitä tahansa, oli käteistä sen verran, että voisin ostaa itseni vapaaksi.

En pelännyt mahdollista väkivaltaa, mutta mietin hetken, että piilotanko läppärin johonkin. Ehdin laittaa ainoastaan uuden puhelimeni rintaliiveihin, kun jo olimmekin tiesulun kohdalla. Auton ympäröi molemmin puolin kymmenien miesten joukko ja ympärillä kävi hälinä. Miehet seisoivat keppien kanssa tien reunassa ja säännöstelivät autoletkan kulkua. Näin heti, ettei kyseessä ole bandiittien blokki vaan kyse oli poliittisesta tiesulusta.

MOCRI-CNPA-MN:n tiesulku La Trinitarian ja Comitanin välisellä tieosuudella.

Zapatistien tilanne

Yllättäen kuski kuitenkin jatkoi matkaa ja ilmoitti, ettei meidän tarvinnutkaan maksaa mitään. Saimme ainoastaan A4:n, missä oli Emiliano Zapataa esikuvanaan pitävän MOCRI-CNPA-MN:n ”manifesti”. Ottaen huomioon agendan, jota monet zapatistiryhmät ajavat, olisin ollut valmis maksamaankin.

Tämän alueen alkuperäisväestö taistelee henkensä edestä Meksikon hallitusta vastaan, he taistelevat saadakseen oikeuden omaan maahansa, oikeuden tehdä työtä kunnollisella palkalla. He taistelevat koulutuksen ja terveydenhuollon puolesta, ja ennen kaikkea saadakseen ihmisarvoisen elämän.

Yhteisö tukee naisten oikeuksia, ja yksi iskulauseista kuuluukin, että ”Ilman naisia ei ole vallankumousta” (”Sin mujeres no hay revolución”). Myöskään alkoholia tai muita kulutushysterian tuotteita ei yhteisössä ole saatavilla, ihmiset eivät juo edes Coca Colaa toisin kuin kaikkialla muualla Meksikossa.

Monia vastarintaryhmittymien jäseniä ja muita alkuperäisväestöön kuuluvia meksikolaisia on tapettu ja vangittu ilman syytä. Ihmisiä on pakkosiirretty vuosisatojen aikaisilta kotiseuduiltaan, armeija ja puolisotilaalliset joukot tekevät usein iskuja Chiapasin väestöä kohtaan, eikä viimeisimmästä iskusta ole kuin neljä päivää (15. maaliskuuta).

Meksikon poliittinen sekamelska

Meksikoon valittiin uusi vasemmistolainen presidentti, joka astui virkaan viime joulukuussa, mutta käsittääkseni zapatistit eivät suvaitse tätäkään vaihtoehtoa, sillä heidän mielestään kaikki poliittiset puolueet edustavat samaa valkokaulusrikollisuutta (”cuello blanco”). Ymmärrän kyllä tämän näkökannan, vaikka itse toivonkin, että Lopez Obrador saisi edes jotain parannuksia aikaan tällä presidenttikaudellaan.

Vähän sama se on Suomessa, vaikkakin tietysti paljon lievemmässä mittakaavassa; ei yksittäiset poliitikot tai edes puolueet loppupeleissä pysty muuttamaan järjestelmää, joka on läpeensä mätä ja jota koko läntinen ja pohjoinen pallonpuolisko suurvaltojen myötävaikutuksesta pyörittää.

Ylihuomenna Chiapasissa olisi mielenosoitusmarssi, ja jos olisin edelleen San Cristóbalissa, olisin varmaan osallistunut marssiin, vaikka sitä ei suositellakaan. Marssit muuttuvat nopeasti väkivaltaiseksi, sillä armeijan joukot tulittavat ihmisiä monesti ihan summamutikassa ja ampuvat kovien panosten lisäksi kyynelkaasua ja kumiluoteja. Lisäksi on ollut yleistä, että ulkomaalaisille jotka osallistuvat poliittisiin mielenosoituksiin, ja etenkin jos sinut yhdistetään millään tavalla zapatistien tukemiseen, on edessä maasta karkoitus.

Minulla roikkuu zapatistifiguuri laukun hihnassa ja ostin myös EZLN:n eli zapatistien sissijoukkojen t-paidan, mutta koska esimerkiksi San Cristóbalissakin oli armeijan rynnäkkökivääreillä varustettuja sotilaita partioimassa kaduilla, en viitsinyt lähteä provosoimaan ja kulkemaan ulkona kyseinen paita päällä. Figuuri kuitenkin roikkuu laukussa solidaarisuuden osoituksena. En tiedä joudunko poistamaan sen Mexico Cityyn palatessa, missä poliisi- ja sotilaspartioita on joka nurkalla. En kuitenkaan halua joutua karkoitetuksi maasta tai saada porttikieltoa tänne.. saati päätyä vankilaan.

Armeijan joukkoja partiomassa kadulla. Meksikossa kaikkialla on joko poliiseja, sotilaita tai vartijoita konetuliaseet tanassa (Guatemalassa näin oli myös futismatsissa). Muistan miten ihmettelin järeää aseistusta ensimmäisellä kerralla pari vuotta sitten Mexico Cityssä, mutta nyt näkyyn on jokseenkin jo tottunut. Tottakai aseisiin silti kiinnittää aina huomion ja miettii, onko moinen varustus ylimitoitettua..

Zapatistihahmon tunnistaa naaman eteen vedetystä maskista.

Muutama päivä sitten tapahtuneessa sotajoukkojen invaasiossa vangittiin ilman syytä 30 ihmistä ja ainakin kaksi on kateissa, todennäköisesti tapettu. Ei ole tietoa, oliko isku edes laillisesti määrätty vai armeijan mielivaltainen teko. Saadakseen jotain käsitystä hallituksen joukkojen ylivallasta, 15. päivän invaasiossa chipaslaiseen yhteisöön vyöryi 80:n erikois-Mersun saattue, 30 armeijan rekkaa, 2 helikopteria ja 8 Rhinoa (erikoismaasturi) plus poliisijoukot kaupan päälle.

Kaikki tämä vain siksi, että sotajoukot halusivat poistaa 200 vastarinta-aktivistia, jotka olivat rauhanomaisesti pitäneet majaa eräässä rakennuksessa, jonka omistusoikeudesta ei ole päästy yhteisymmärrykseen alkuperäisväestön ja hallituksen kesken.

San Cristóbal kaupunkina

Kaikkinensa meidän matka Guatemalasta Meksikoon kesti yli 12 tuntia ja saavuin hostellille joskus itakahdeksalta. Kaupunkina San Cristóbal d.L.C. on todella sympaattinen ja mukava. Tykästyin paikkaan heti ensisilmäyksellä. Rakennuskanta on hyvin vanhaa ja värikästä, ehkä hieman samantyylistä kuin Kuubassa. Katuvaloja ei juurikaan ole eikä varsinkaan mitään mainoskylttejä tai korkeita moderneja rakennuksia, kuten esimerkiksi Mexico Cityssä.

Keskusta

Keskusta-alueella sijaitsee paljon erilaisia ruokaravintoloita, ja myös ostosmahdollisuuksia on lukuisia. Joka paikassa on katukauppiaita myymässä koruja, tekstiilejä, laukkuja, ruokaa ym. Kaduilla on Keski-Amerikan tyylin mukaan myös paljon irtokoiria, mutta niistä ei ole ollut sen kummempaa haittaa. Eräs koira oli jopa niin suloinen, että minun oli pakko käydä ostamassa sille pieni annos koiranruokaa. Karvaturrikka lähti seuraamaan minua häntä iloisesti heiluen, mutta valitettavasti minulla ei ollut antaa sille enempää murkinaa.

En muista oliko tämä joku kansallismuseo tai -galleria. Eräänä iltapäivänä kävin siellä kuuntelemassa meksikolaista perinnemusiikkia.

Voi koirua mikä ilme sillä on <3

Historiaa

S.C.d.L.C. on Chiapasin osavaltion entinen pääkaupunki ja edelleenkin sen kulttuurinen pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1528, asukasluku on 150-180 000 ja maantieteellinen korkeus 2200 metrissä. Alue on kärsinyt pahasta metsäkadosta ja monet ympäröivät vuorenrinteet on hakattu paljaiksi.

Kaupunki tuli maailman tietoisuuteen 1.1.1994, päivänä jolloin NAFTA astui voimaan ja jolloin zapatistien EZLN-sissit valtasivat San Cristóbalin ja kuusi muuta alueen kaupunkia. He julistivat sanomansa, valtasivat armeijan tukikohdan, veivät sotilaiden aseet ja vapauttivat vankilassa olleita poliittisia vankeja. Ihailtavaa kapinaa.

Kaupungissa on monia kauniita kirkkoja ja keskustassa olevan kirkon aukiolla oli eräänä iltana protestiteltta, jossa alkuperäisasukkaat tiedottivat poliittisten vankien aloittaneen nälkälakon.

Yliopistolla ja kukkulalla

Eräänä päivänä vain kuljeskelin ilman määränpäätä ja päädyinkin San Cristóbalin yliopistoon. Seinillä oli kauniita muraaleja, joita kävin kuvaamassa. Kaupungissa yleisestikin on todella paljon kuvaamisen arvoisia muraaleja, graffiteja ja poliittisia iskulauseita. Jatkoin matkaa yliopistolta ja tulin pian erään metsäisen kukkulan juurelle. Kapusin portaat ylös asti, missä oli jälleen yksi kirkko. Istuin aika pitkään ylös vievillä portailla ja vain katselin kaupunkia.

Alas tullessa poikkesin portaiden sivulla olleeseen metsään, mutta sieltä lähti niin kammottavat tunnelmat, etten halunnut mennä kovin syvälle. Lisäksi näin eräästä puusta roikkumassa kaksi katkaistua köyttä, ja olen melko varma, että jotkut olivat hirttäytyneet sinne.

San Cristóbalin yliopisto ja kantaaottavat muraalit.

Museoita kiertämässä

Tutustuin jo ensimmäisenä iltana hostellilla erääseen Aina-nimiseen 29-vuotiaaseen skeittimuijaan, joka on alunperin Mallorcalta, mutta asuu nykyään Saksassa. Hengailimme yhdessä kaupungilla ja kävimme markkinoilla, ravintoloissa ja Chiapasin kulttuurimuseossa. Museon alakerrassa oli prekolumbiaanista museokamaa, keramiikkaa, mayojen steeloja yms. ja lisäksi eräs huone oli osoitettu Palenquen hallitsijalle (vai hänen vaimolleen), Reina Rojalle (Punainen Kuningatar). Huoneessa oli vuonna 1994 Palenquen raunioilta löytyneen Reina Rojan kuolinnaamio ja uhrilahjat.

Haluan seuraavalla Meksikon visiitillä vierailla myös Palenquessa. Moni on kehunut sitä kauniiksi rauniokaupungiksi. Museon toinen osa alakerrassa esitteli Chiapasia espanjalaisten aikakaudella. Yläkerran tekstiilimuseossa oli varmaan satakunta erilaista perinteistä asua, mutta emme ehtineet tai jaksaneet avata jokaista vetolaatikkoa katsoaksemme millaisia asuja niistä paljastui. Yläkerrassa oli myös tilapäisnäyttely jonkun tanskalaisen tekstiiliartistin töistä.

Ikijonne ja skedemuija; olemme selkeästi noin kolmekymppisen naisen perikuvia ja sovellumme erinomaisesti Latinalaisen Amerikan naismalliin.. 😀

Reina Rojan kuolinnaamio.

Prekolumbiaaninen aikakausi.

Espanjalaisten invaasion jälkeen.

San Cristóbalin alueen naisilla on mustat villasta tehdyt hameet päällä.

Tekstiilimuseossa oli kauniisti kirjailtuja vaatteita. Jokaisella kylällä ja heimolla on oma tyylinsä ja värinsä vaatetuksessa. Osa tekstiileistä toi mieleeni Karjalan.

Kävimme Ainan kanssa myös lähituottajien markkinoilla, missä oli kaikkea ihanaa myynnissä. Ihana tietää, että tuotot menevät suoraan riistetyille tuottajille.

Luonnollinen pakkausmateriaali <3

Ihana sympaattinen ravintola

Juttelin Facebookissa meksikolaisen tuttavani kanssa ja hän suositteli käymään TierrAdentro-ravintolassa, joka tukee zapatisteja ja ihmisoikeuksia yleisesti. Kävimmekin ravintolassa kahteen otteeseen ja paikka oli todella viehättävä. Katosta roikkui olkilamppuja ja punaisia tähdenmuotoisia valoja, jossa luki EZLN. Seinillä oli infotauluja eri ihmisoikeustapauksista, kuten Palestiinasta ja pakistanilaisesta Malalasta.

Ravintolassa työskennellyt vanhempi nainen tuli juttelemaan pöytäämme pitkäksi aikaa ja kyselimme paikan taustoista. Nainen kertoi itse olevansa Kolumbiasta, mutta asuneensa jenkeissä 45 vuotta. Viisi vuotta sitten hän oli tutustunut meksikolaiseen tyyppiin, joka oli houkutellut naisen työskentelemään ravintolaan, ja sillä tiellä hän oli.

TierrAdentro palkkaa pelkästään alkuperäiskansa-taustaisia nuoria töihin, opettaa heille työntekoa ja espanjaa sekä avaa polkua tulevaan työelämään. Mikä ihana mentaliteetti! Enkä muuten ole missään juonut yhtä hyvää kuumaa minttukaakaota kuin tuolla 🙂 Söin ekana päivänä Viva México -nimisen pizzan ja toisena päivänä äärimmäisen hyvää kanakeittoa.

Ravintolan yhteydessä on myös muutama käsityökauppa, joiden yrittäjiltä ei peritä lainkaan vuokraa, joten tulot menevät suoraan pienkäsityöläisille. Ostelin kaupoista jotain pientä, kuten suklaata ja kahvia.

Tutustuimme ravintolassa myös kahden miehen bändiin ja he tulivat juttelemaan kanssamme myöhemmin. Toinen meksikolaisista miehistä kertoi tietävänsä saamelaiset, sillä hän oli asunut Norjassa vuoden verran. Hän myös tiesi Suomi-sanan 😀

Katutaidetta ja aktivismia

San Cristóbalissa on myös erillisiä zapatistikauppoja, joista kävin ostamassa mm. tarroja läppärin kanteen, valokuvaprintin EZLN-sissistä yms. Sain puheillani myös tilapäisen matkakumppanini kiinnostumaan zapatistiliikkeestä ja hän osteli myös kaikkea sälää aiheeseen liittyen. Kerroin hänelle Meksikon vallankumouksesta, alkuperäisasukkaiden tilanteesta, Latinalaisen Amerikan vastarintaryhmistä, Pohjois-Koreasta, saamelaisista yms. Naureskelimme että olen istuttanut poliittisen aktivismin siemenen hänen päähänsä eikä siltä tieltä sitten ole enää paluuta 😀

Keskusaukion laidalla on iso graffitiseinämä, johon on kiinnitetty myös väkivaltaa vastustavia iskulauseita, Berta Cáceresin kuvia, kuvia tuomituista väkivaltarikollisista ja infoa heidän uhreistaan. Kaupunki on todellinen aktivismin keskittymä, eli oikein erinomainen vaihtoehto kaltaisilleni matkaajille. Voin todella suositella!

Majoitus

Mitä tulee majapaikkaamme (Rossco Backpackers Hostel), oli se oikein kiva hacienda-tyylinen vanha rakennus. Majoituin 6 hengen naisten dormissa. Sänky vaan oli todella kova ja hartiani menivät aivan jumiin jousilla nukkuessa. Yhtenä iltana eräs puoliksi intialainen mies hieroi niskaani jotain ayurveda-salvaa, mikä auttoikin jonkun verran. Minulla on tiikeribalsamia mukana ja olen hieronut sitäkin iholle. Eilen oli jäätävä päänsärky ja hieroin balsamia ohimoille ja särky hellitti. Haluan kuitenkin käydä hierojalla täällä Oaxacassa.

Raha- ja pankkiasiat

En ole yhtään enää perillä budjetistani tai rahankäytöstä. Olen ostellut vaatteita ja muuta turhaa sekä antanut ainakin 100€ kerjäläisille, mutta toisaalta en ole tehnyt kaikkia päiväretkiä mitkä oli suunnitelmissa. Jouduin muuten käymään Chiapasissa pari kertaa pankissa, sillä automaatti antoi 500 peson setelin, enkä viitsinyt ostaa sillä mitään (ostokseni ovat pääsääntöisesti pieniä, alle 100 peson suuruisia).

Kuun vaihteessa ja puolessavälissä kannattaa välttää pankkiasiointia, sillä silloin Meksikossa on palkanmaksupäivä ja pankeissa on jäätävät jonot. Eräänäkin päivänä jono mutkitteli pitkälle ulos asti. Setelin rikkomisen takia ei kuitenkaan tarvinnut mennä jonon perälle, vaan pääsin jonottamaan ”pikatiskille”.

Kannattaa myös hieman vertailla, mistä automaatista nostaa rahaa. HSBC taitaa olla kaikkein kallein ja se velottaa yli 80 pesoa jokaisesta nostosta, kun taas Santanderin automaatit ottavat vain reilu 30 pesoa. Muita vaihtoehtoja on mm. BBVA Bancomer ja Banamex.

Pikkujonot pankissa.

Oaxacassa

Saavuin siis eilen maanantaina tänne Oaxacan osavaltion pääkaupunkiin Oaxaca de Juareziin. Tulin ADOn luksusluokan bussilla, missä penkit taittuivat mukavasti ja lisäksi penkissä oli jalkatuki. Jalkatilaa oli niin paljon että sain jalat suoriksi. En tiennyt bussin olevan niin mukava, ja se oli oikein miellyttävä yllätys. Bussi lähti klo 20 ja sen piti saapua perille 9:30 seuraavana aamuna, mutta olimmekin perillä jo klo 7. Nukuin vain pieniä pätkiä bussissa, joten olin ihan poikki kun saavuin perille. Aina tuli tuntia aiemmalla bussilla, koska emme saaneet paikkoja samaan bussiin.

Majoitukseen

Istuimme aamulla terminaalissa jonkun kolme tuntia ja mietimme mitä teemme. Aina on ollut viikon kipeänä, joten emme jaksaneet lähteä kaupungille pyörimään. Otimme taksin ja ajoimme hostelleille (emme saaneet majapaikkaa samasta paikasta täyteen buukkauksen takia). Pääsin kirjautumaan sisään vasta kolmelta, mutta sain jättää kamat respaan ja menin aulan sohvalle torkkumaan. Huoneeseen päästyäni menin ensimmäisenä suihkuun ja sitten sänkyyn makaamaan. Majoitun Hostal Chocolatessa.

Bussissa oli hyvät oltavat.

Koskettava kohtaaminen kadulla

Illalla tuli kuitenkin nälkä, joten lähdin vielä ulos etsimään OXXOa. Matkalla näin kadulla jonkun nuorennäköisen naisen pienen vauvan kanssa kerjäämässä rahaa. En voinut kävellä ohi, vaan pysähdyin juttelemaan hetkeksi. Nainen oli 22-vuotias Maria ja hänen sylissään oli vain 4 kk:n ikäinen Michelangelo (jos oikein sain selvää nimestä).

Vauvalla oli todella paha huulesta nenään ulottuva halkio ja suussa joku metallinen kehikko tukemassa kitalakea. Olisin halunnut kaapata vauvan syliin ja käydä tyhjentämässä pankkitilin, että saisin tarjottua pienokaiselle lääketieteellisen korjausoperaation. Annoin naiselle 50 pesoa ja jatkoin matkaa kauppaan.

En kuitenkaan saanut parivaljakkoa mielestäni ja tunsin syvää sympatiaa nuorta äitiä ja pientä vauvaa kohtaan. Suretti, että niin pieni ihmisen alku joutuu olemaan aamusta iltaan saasteisella kadulla. Kävin nostamassa käteistä ja menin takaisin naisen ja vauvan luo. Istuin alas ja kyselin hieman lisää naisen taustoista ja oliko hän esim. yksinhuoltaja. Onneksi hänellä kuitenkin kertomansa mukaan oli myös mies tukenaan.

Kerroin olevani Suomesta ja että reppureissaamisen ohessa haluan auttaa edes hieman paikallisia ihmisiä. Annoin Marialle vaivihkaa 500 peson setelin ja ujon nuoren naisen kasvoille levisi epäuskoinen hymy. Toivottavasti siitä on edes hieman apua. Katsoin kaupassa hintoja, niin vauvan vaippapaketti maksaa 60 pesosta ylöspäin, joten saa sillä edes jotain.

Katsoin myös Oaxacan hintatasoa, ja viidelläsadalla pitäisi saada kustannettua ison asunnon kuukauden sähkö-, vesi- ja lämmityskulut. Toivotin äidille ja vauvalle kaikkea hyvää, silitin vauvan poskea ja taputin Mariaa olalle ja jatkoin matkaa. Toivon, että he pääsevät joskus kadulta pois ja vauva saisi joskus korjausleikkauksen, mikä Suomessa olisi ihan rutiinitoimenpide..

Yleisiä reissufiiliksiä

En ole kuvaillut oikein mitään täällä, joten lisäilen kuvia Oaxacasta seuraavaan postaukseen, kunhan saan sen joku päivä aikaiseksi. Nyt lähden kaupungille moikkaamaan Ainaa. Kello on 15:15 ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Eilisiltana oli rankkasade ja kaupungista katkesi sähköt joksikin aikaa.

Tajusin myös, että olen hävittänyt taskulamppuni johonkin. Muistan, että se oli vielä Playalla ja ehkä Belizessä, mutta sen jälkeen en ole nähnyt sitä missään. Onneksi puhelimessa on taskulamppu, sillä sähkökatkot ovat enemmän kuin todennäköisiä täälläpäin maailmaa. Mutta niihinkin on jo tottunut.

Reissua on muuten enää kolme viikkoa jäljellä ja mietin jo kauhulla paluuta Suomeen. Miten sitä taas selviytyykään pienen sulkeutuneen kaupungin elämästä ja ilottomista ihmisistä.. Kuten aiemminkin kirjoitin, pitää vain toivoa, että saan jostain töitä edes muutamaksi kuukaudeksi, jotta voin säästää rahaa ja palata tänne mahdollisimman pian <3

Nyt ei enää kaduta, että jouduin lähtemään Guatemalasta. Meksiko on aina Meksiko, ja olen iloinen että rakastuin Chiapasiin yhtä paljon kuin Mexico Cityyn. Ainoastaan Playa del Carmen on ollut pettymys tämän matkan aikana. Muuten Meksiko ja meksikolaiset ovat puhdasta kultaa 🙂

Pikainen kuva hostellin edustalta.

Hostellin aula.

#meksiko #oaxacacity #oaxaca #sancristobaldelascasas #chiapas