Kannattaako kriisimaiden boikotointi?

Maailman katseet on suunnattu tällä hetkellä Turkkiin maan Syyrian kurdialueelle aloittaman hyökkäyksen takia. Turkki on toki aiemminkin ollut suurennuslasin alla muun muassa kurdien kohtelun ja pakolaistilanteen vuoksi. Kurdeja kohdellaan huonosti, kurdien työväenpuoluetta pidetään terroristijärjestönä, ja Lähi-idän pakolaisilla käydään kiristyskauppaa Euroopan kanssa yrityksenä saada EU-jäsenyys ja viisumivapaus maalle. Nykyisen presidentin arvomaailmasta ei löydy tilaa sukupuolten väliselle tasa-arvolle, vaan naisen tehtävä on vain toimia synnyttäjänä ja kotiäitinä. Sananvapautta kavennetaan kovin keinoin. Hyvin tyypillinen tilanne länsimaisen vapaan demokratian ulkopuolella ympäri maailman.

Kurdien uutta vuotta, newrozia juhlimassa vuonna 2016.


Median esiin nostamat paholaiset

Mutta Turkki ei ole ainoa maa, joka on aiheuttanut kohua, närkästystä, vihaa ja pelkoa. Yleensä otsikoissa komeilee tietyt maat vuodesta toiseen. Niihin lukeutuvat muun muassa Saudi-Arabia, Kiina ja Pohjois-Korea. Välillä ajankohtaisten tapahtumien myötä lehtien palstatilaa saavat muutkin ihmisoikeus- ja tasa-arvorikkomuksista arvostelua keränneet maat, kuten vaikkapa nyt yleisurheilun MM-kisojen aikaan Qatar tai menneiden vuosien euroviisu-järjestäjämaat Azerbaidžan ja Israel.

Venäjän arvostelu on jo tuttua kauraa, eikä seksuaalivähemmistöjen kohtelu ole siellä juurikaan muuttunut parempaan suuntaan arvostelun ja kritisoinnin myötä. Venezuelan yhteiskunnallista tilaa kauhistellaan; uutistoimistot levittävät dramaattista videomateriaalia tyhjyyttään huutavista kauppojen hyllyistä ja maasta pois virtaavista siirtolaisten virroista. Iranista maalaillaan kuvaa Lähi-idän terrorivaltiona, joka median mukaan tuntuu sotkeutuneen alueen kaikkiin sotiin ja kiistoihin. Vähintään Iranin ydinohjelmaa puidaan tuon tuosta. Myanmar oli monta vuotta tapetilla rohingya-muslimeihin kohdistuneen ”etnisen puhdistuksen” takia.

Miten turismiboikotti vaikuttaa?

Yllä vain muutama esimerkki maailmaa ahdistaneista ja suututtaneista tapahtumista. Näiden teemojen myötä nousee aika ajoin esiin boikottiliikkeet kyseisiä maita kohtaan. Viimeisimpänä netissä on voinut törmätä kuviin ja kehotuksiin, missä vaaditaan Turkin matkailun boikotointia. Tätä samaa keinoa kohdistetaan yleensä myös Pohjois-Koreaan. Onko matkailijoiden harjoittamasta boikotista sitten mitään hyötyä ja miten se käytännössä edes vaikuttaa?

Yksiselitteistä vastausta ei tähän ole, kuten ei maailman kriisien ratkaisuunkaan. Boikotointi voi tuoda itselle hyvän olon; ”olen tehnyt moraalisesti oikean ratkaisun olla tukematta tuon maan hallintoa”. Mutta kohdistuuko turistien matkailublokki sitten oikeasti maan poliittiseen tai sotilaalliseen johtoon? Eipä juuri. Kärsijöinä ovat ennen kaikkea tavalliset kansalaiset, joiden yritystoiminta hiipuu turistien puuttumisen vuoksi. Moni edellä mainituista maista on muutenkin köyhiä, joten pienetkin heilahtelut ruohonjuuritason bisneksissä aiheuttavat perheille suuria taloudellisia ongelmia.

Miten esimerkiksi Alanyan loman peruminen vaikuttaa Erdoğanin suunnitelmiin Syyrian sodassa? Niimpä, sillä tuskin on mitään vaikutusta. Sen sijaan kokonaisten lomalentojen peruuttaminen vaikuttaa suoraan hotellien ja ravintoloiden omistajien elämään, tavallisiin turkkilaisiin, joiden elinkeino on täysin riippuvainen turismista. Luuleeko joku, että jos turismi hiipuu, maan hallinto yhtäkkiä alkaa syytämään korvaavaa toimeentuloa työttömäksi jääneille yrittäjille ja heidän työntekijöilleen?

Boikotointia tapahtuu myös suuressa mittakaavassa. Ymmärrän periaatteessa, miksi esimerkiksi YK, EU ja USA ovat asettaneet pakotteita ja tuontitulleja joillekin maille, mutta niidenkin vaikutukset ovat aina hyvin kaksijakoiset. Tottakai pidemmällä tähtäimellä maan hallitus saattaa taipua julkisen talouden romahtamisen alla, mutta näissäkin pakotteissa ensisijaisia kärsijöitä ovat maiden tavalliset kansalaiset. Eikä pakotteita välttämättä edes ole asetettu kohdemaan olojen parantamiseksi, vaan pelkästään sen takia, että vastapuoli saisi tahtonsa läpi. Tästä esimerkkinä on lähes kaikki Yhdysvaltojen asettamat Kiina-, Iran-, Kuuba-, Venezuela- ja Pohjois-Korea-pakotteet.

Case: Pohjois-Korea

Katsotaan Pohjois-Koreaa vastaan asetettuja erittäin laajoja pakotteita ja tuontikieltoja tarkemmin. Pakotteiden takia maan hiljalleen kohenemassa ollut talous on painumassa jälleen alaspäin, öljyn ja ruuan puute on heikentänyt normaalien ihmisten elämänlaatua, ja mikä pahinta, avustusjärjestöt ovat joutuneet lopettamaan toimintansa, koska pakotteiden ja rahaliikenteen kontrolloinnin takia avun vienti perille on käytännössä mahdotonta. Onko tämä show lopettanut Pohjois-Korean ydinaseohjelman? Ei ole, eikä tule lopettamaan. Sen tietävät kaikki, ketkä ymmärtävät hiemankin Pohjois-Korean takana olevaa ideologiaa ja maan historiaa.

Lue täältä pitkään maassa vaikuttaneen Fidan kokemasta takaiskusta.

Pohjois-Korean turistiboikotti ja pakotteet osuvat kaikkein kovimmin tavallisiin korealaisiin, sillä omavaraisuutta tavoittelevassa jucheaatteeseen perustuvassa yhteiskunnassa lähes kaikki palvelut on tuotettu valtion toimesta. Näin ollen tilaa joustovaraa tuovalle yksityisyrittämiselle ei juurikaan ole. Onneksi sekin on alkanut nostaa päätään viime vuosina maan uudistuttua jonkin verran. Erityisesti naiset ovat perustaneet epävirallisia pienyrityksiä, mitä kautta kaupataan esimerkiksi itse kasvatettuja vihanneksia tai myydään erilaisia palveluja. Valtio katsoo tätä läpi sormien, mikä on hyvä edistysaskel, mutta kokonaista kansakuntaa se ei auta. Valtion suuren roolin takia myös armeijan koko on valtava. Pohjois-Koreassa ei ole esimerkiksi rakennusfirmoja, vaan armeijan sotilaat hoitavat kaikki rakennustyöt.

Kuten moni tietää, Pohjois-Koreaan ei voi matkustaa omatoimisesti, vaan matkailijan tulee liikkua oppaan kanssa lähes koko ajan. On tavallista, että oppaille tuodaan tuliaisia ja maksetaan tippiä päivittäin. Tämä on heidän pääasiallinen tulonlähteensä, joten mitä arvelette, että tapahtuu, mikäli turismi loppuu maasta? Turismin kautta ihmiset saavat myös tietoa ulkomaailmasta, jonka lisäksi matkailun laajeneminen Pjongjangin ulkopuolelle on lisännyt modernimman rakennuskannan ja infran pystyttämistä maahan. Turistikohteiden avaaminen Wonsaniin ja Masikryongiin vaatii myös lisää uusia oppaita, ja tätä kautta matkailusta hyötyvä ihmisjoukko kasvaa.

Yhdessäoloa Pohjois-Koreassa vuonna 2005. (Kuva: Suomi-Korea-seura)


Minua melkeinpä ärsyttää ihmiset, jotka – vaikkakin varmaan hyvissä aikeissa – arvostelevat matkailijoita, jotka ”rahoittavat diktatuuria ja hirmuhallintoa”. Tuntuu, ettei tuon jankuttajat välitä lainkaan siitä, mitä vaikutuksia boikotilla ja pakotteilla on viattomiin ihmisiin.

Boikotin muita vaikutuksia

Voidaan ajatella, että jos ihminen luukuttaa boikotin puolesta, on hän edes jollain tasolla kiinnostunut maan ihmisoikeustilanteesta ja näin ollen kuuluu ns. valveutuneisiin ja lähtökohtaisesti hyväntahtoisiin ihmisiin. Mitä sitten tapahtuu, jos nämä asioista perillä olevat ihmiset lopettavat matkailun arveluttaviin maihin? Jäljelle jää tietenkin ne tuhannet ja miljoonat turistit, joita ihmisoikeudet ja globaali hyvinvointi ei kiinnosta pätkän vertaa. Eivät he lopeta matkustamista sen takia, että joku marginaalissa oleva vastuullista matkailua kannattava porukka on päättänyt boikotoida Turkkia, Pohjois-Koreaa, Kiinaa, Meksikoa ja kaikkia muita maita, missä tapahtuu ihmisoikeusloukkauksia.

Massaturismia Meksikossa. Kuvan ihmiset eivät liity juttuun.


Kun tämä valveutunut porukka lakkaa tuomasta hyvää kohdemaahan, lopettaa paikallisten ihmisten palveluiden käyttämisen, kuihduttaa poissaolollaan eko- ja vastuulliseen matkailuun keskittyvät pienyritykset, jää jäljelle massaturismi, jolle kelpaa mikä tahansa palvelu, kunhan halvalla saa ja itselle tulee hyvä mieli. Ei perusturistia kiinnosta, onko meksikolaisen baarin pyörittäjä huumejengin pomo tai se, kuinka alistettuja naiset on thaimaalaisissa seksibaareissa. Kun on tietoinen asioista, voi omalla toiminnallaan yrittää vaikuttaa alhaalta päin paikallisiin ihmisiin. Jokainen kohtaaminen jättää jonkinlaisen jäljen ihmisen muistiin. Sinä itse voit vaikuttaa, millaisen jäljen jätät kohdemaahan ja siellä asuviin ihmisiin.

Kun näitä asioita punnitsee vaakakupeissa, ei boikotti tunnu enää niin yksiselitteisen hyvältä vaihtoehdolta.

Veteen piirretty viiva

Toinen asia mikä pistää usein silmään, on joidenkin maiden hyväksyminen matkailukohteeksi huolimatta siitä, miten paikallisia kohdellaan ja millaisia rikkomuksia kyseinen maa kohdistaa viattomiin ihmisiin joko omalla maaperällään tai kaukomailla. Näistä esimerkkinä otettakoon vaikkapa Israel, joka on Lähi-idän suosituimpia lomakohteita. Vain pieni joukko järjestöjä, jotka puolustavat palestiinalaisia, arvostelevat Israelin tekemiä jatkuvia ihmisoikeusloukkauksia. Euroviisujen aikaan satunnaiset julkkikset osoittivat tukensa euroviisuboikotille, mutta siihen se sitten jäikin.

Entäpä USA. Moni kyllä arvostelee Trumpia sekä paheksuu Yhdysvaltojen maailmanpoliisiroolia ja etelärajalla tapahtuvaa siirtolaisten kaltoinkohtelua. En silti ole koskaan nähnyt missään kehotuksia siitä, että Yhdysvaltoihin suuntautuvaa turismia pitäisi boikotoida. Sama hiljaisuus loistaa poissaolollaan, kun matkailukohteena on Egypti, Sri Lanka, Intia, Australia, Unkari, Puola, Arabiemiraatit tai Filippiinit – kaikki maita, joissa tapahtuu kritisoitavia rikkomuksia joko ihmisoikeuksia, tasa-arvoa tai sananvapautta kohtaan.

Voikin kysyä, onko maailmassa yhtään maata, missä ei tapahtuisi jonkinasteisia vääryyksiä, ja missä menee se raja, mikä antaa oikeuden vaatia jonkun maan boikotointia? Mikä tekee jostain toisesta maasta hyväksytymmän kohteen matkustaa?

Miksi esimerkiksi Pohjois-Korea listataan maihin, joihin ”en koskaan matkustaisi!”, mutta silti Kiinaan voi lähteä hyvillä mielin ostelemaan krääsää, joka on tuotettu ihmisoikeuksia polkevissa hikipajoissa ja missä sananvapautta rajoitetaan joka päivä? Miksi Eilatiin on hienoa matkustaa rantalomalle, vaikka Israelin rajojen sisällä palestiinalaisia kidutetaan päivittäin, mutta Alanyaan tai Kappadokiaan matkustaminen tukee ainoastaan Erdoğanin hallintoa ja riistää kurdeja?

Kuva Arabikansojen ystävyysseuran jäsenlehdestä.


Miksi on oikeutettua matkustaa Dubaihin nauttimaan luksushotelleista ja joka paikassa pulppuavista suihkulähteistä? Eikö sillä ole väliä, että samaan aikaan maan oma väestö kärsii vesipulasta, ja lasisten pilvenpiirtäjien rakentamiseen käytetty varastettu hiekka aiheuttaa köyhien saarivaltioiden huuhtoutumisen mereen jossain kauempana?

Ja jos vieläkin kuvittelee, että suurin osa maailmasta ja niistä omista suosikkikohteista toimii hyväksyttävästi, voi olla hyvä katsoa tätä ihmisoikeusraporttia.

Myös Panama City on rakennettu orjatyöllä. Pilvenpiirtäjien rakentaminen on vaatinut hiekan varastamista ympäri maailman.


Kuulen jatkuvasti kritiikkiä omista valinnoistani

Olen joskus aiemminkin kirjoittanut, että minua on itseänikin arvosteltu siitä, että olin aikeissa matkustaa Turkkiin (minne nyt kesällä matkustinkin). Kun käytin paikallisia palveluja, ostin päiväretkiä ja vuokrasin pyöriä perhehotellin pitäjältä, syydinkö rahaa pelkästään Turkin hallinnon kukkaroon? Jos olisin jättänyt matkani tekemättä ja suunnannut vaikka Kroatiaan, olisiko Turkki jättänyt hyökkäämättä kurdeja vastaan?

Olen kohdannut kritiikkiä myös Meksikossa, kun poseerasin kuvassa armeijan sotilaiden kanssa. Tuin kuulemma tällä tavoin alkuperäiskansojen riistämistä. Ehkä sotilaiden kanssa poseeraaminen ei ollut kaikkein neutraalein teko, minkä olen reissuillani tehnyt. Mutta pyyhkiikö se pois sen seikan, että suuren osan 10 viikon matka-ajastani tuin paikallisia pienyrityksiä ja avustin alkuperäiskansojen edustajia sekä etelämeksikolaista kouluprojektia rahallisesti? Eikö sillä ole mitään väliä, että vietin aikaani tutustuen alkuperäiskansoihin, hankkimalla paikallisilta tietoa ihmisoikeustilanteesta ja kirjoittamalla siitä blogiin ja sanomalehteen informatiivisia artikkeleita? Ei. Ainoastaan sillä on väliä, että seisoin tuntemattomien sotilaiden kanssa 10 sekuntia samassa valokuvassa ja jatkoin sitten matkaani.

Juttutuokio Tz’utujil-mayojen kanssa.


Yksi paha pyyhkii kaiken hyvän pois

Kolmas pysyvä aihe, mistä olen saanut ehkä eniten kritiikkiä, on kuulumiseni Pohjois-Korean ystävyysseuraan. Olen istunut kohta kuusi vuotta Suomi-Korea-seuran hallituksessa ja vastaan muun muassa seuran jäsenlehden taitosta ja muusta painetusta materiaalista. Olen osallistunut lukuisille messuille ja tapahtumiin, missä olemme kertoneet tietoa Pohjois-Koreasta ja seuramme toiminnasta. Lähes kaikkialla muualla paitsi matkamessuilla tulee seuran pisteelle aina joku tuomitsemaan meidät henkilökohtaisesti ”diktatuurin tukemisesta”.

Olen tavannut ainakin 30 pohjoiskorealaista, jotka ovat ihan normaaleja ihmisiä, aivan kuten mekin. Ei minulla ole mitään intressiä vahingoittaa heidän elämäänsä. Olen iloinen, että he haluavat avoimesti vaihtaa näkemyksiä ja ylläpitää ystävyyttä meidän suomalaisten kanssa.


Korea-seura on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton ja kannatamme ydinaseriisuntaa koko Korean niemimaalla sekä Korean niemimaan rauhanomaista yhdistymistä. Se on ollut seuran missio jo kohta 50 vuotta. Meillä on kummikoulu Pjongjangissa, minkä toimintaa seuraamme ja tuemme. Seuran jäsenet pääsevät tutustumaan kouluun ja myös muihin paikkoihin, mihin normaaleilla turistireissuilla ei ole tilaisuutta päästä. Seuramme on ollut mukana toimittamassa suuren määrän lääketieteellisiä oppikirjoja Pohjois-Koreaan, mikä on auttanut maata kehittymään lääketieteen saralla. Olemme tukeneet ruoka-avun toimittamista ja vieneet henkilökohtaisesti perille humanitaarista apua. Tämä kaikki kuitenkin on merkityksetöntä noille kritisoijille, koska ”tuemme vankileirejä ja Kimien dynastiaa”.

Kummikoulumme Pjongjangissa. (Kuva: Suomi-Korea-seura)


Jos lopettaisimme seuran toiminnan, toisiko se rauhan Korean niemimaalle? Poistaisiko se nälänhädän Pohjois-Koreasta? Ei tietenkään. Se päättäisi ainoastaan avustustoiminnan Mirae-koulussa, lopettaisi kulttuurinvaihdon ja ystävyystoiminnan maidemme väliltä, supistaisi Pohjois-Korean saamia turistituottoja, kun seura ei enää tekisi jokavuotista jäsenmatkaa maahan.

Illanviettoa pohjoiskorealaisten ja japanilaisten kanssa Espoossa.


Oman mielipiteen avartaminen voi tehdä ihan hyvää

Joskus ihmisten mustavalkoisuus raivostuttaa. Tottakai ymmärrän kritiikin jossain määrin, mutta se ei mene jakeluun, että nähdään vain se oma mielipide, oma kapeakatseinen suhtautuminen asiaan. Ei tämä maailma ole mustavalkoinen. Vaikka itsekin olin nuorena hyvin idealistinen ja jopa naiivi, ymmärrän nykyään, ettei ole olemassa yhtä oikeaa totuutta. Kaikki ihmiset maapallolla eivät elä samojen normien mukaan, mitkä meille täällä länsimaissa on itsestäänselvyyksiä.

Mitään sellaista ideologiaa ei ole olemassa, mikä toimisi koko maapallon väestöön. Se ei toimi myöskään pakottamalla – ei kommunismiin eikä demokratiaan, ei kristinuskoon eikä islamiin. Vaikka minä kannattaisin resurssipohjaista taloutta ja haluaisin, että kaikkialla olisi ilmainen terveydenhuolto ja koulutus, ja että kaikki maailman ihmiset eläisivät sovussa ja auttaisivat toisiaan, tiedän, ettei tuollaista utopiaa tule tapahtumaan koskaan. Tosiasioiden hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita, että hyväksyisin esimerkiksi Turkin sotatoimet tai islaminuskoisten maiden tasa-arvon puutteen.

Tottakai minäkin tuomitsen ihmisoikeusloukkaukset, kansanmurhat, ihmisten näännyttämisen pakkotyöhön, ylimitoitetut sotilasvoimat, sodat ylipäänsä. Mutta se, että sulkisin silmäni, boikotoisin jotain maata tai pelkästään osoittaisin syyttävällä sormella tiettyjä tahoja, ei muuta asioita miksikään. Siksi en myöskään aio syrjiä mitään maata turismimielessä. Aion jatkaa matkustelua niihin maihin, mihin koen tarvetta, ja koettaa samalla muuttaa edes jotain omalla käytökselläni. Pyrin kansalaisaktivismilla ja järjestötoimintaan osallistumalla vaikuttamaan ympäröivään maailmaan ja levittämään tietoa ihmisille.

Jos sinä haluat toimia toisin, kuten boikotoida jotain maata, olet sen toki vapaa tekemään. Kenenkään ei onneksi ole pakko matkustaa mihinkään. Mutta kannattaa miettiä asia loppuun asti ja pohtia, tuoko se oikeasti sen lopputuloksen, mihin olet toimillasi pyrkinyt.

Aiheesta lisää mm. Tarinoita Maailmalta -blogissa, jossa mietitään Saudi-Arabiaan kohdistuvaa matkailua. Kannattaa käydä lukemassa!

Turkin vastaisessa mielenosoituksessa Rojavan eli Syyrian kurdialueen puolesta viime vuoden maaliskuussa.


Mielenosoitus naisten oikeuksien puolesta Guatemalassa.


Maailma tarvitsee vuoropuhelua, ei yksipuolista uhkailua ja kiristystä.


#ihmisoikeudet #pohdintaa #vastuullinenmatkailu

0 views0 comments