Juhannus metsässä – Ensimmäistä kertaa yksin telttailemassa karhuista huolimatta
Vietin lapsuudessani lukemattomia öitä teltassa ympäri Suomea eri leirintäalueilla, mökeillä ja saarissa, joihin pysähdyimme yöksi venereissuilla. Aikuisena yön yli retkeily on ollut to do -listalla jo vuosia. Ostin teltan ja makuupussin kolme vuotta sitten aikeenani lähteä retkeilemään lähiluontoon. En kuitenkaan saanut aikaiseksi joko töiden takia tai siksi, etten viitsinyt lähteä raahaamaan pyörällä kantamuksiani maastoon. Alkuviikosta päätin, että juhannusaatoksi lähden johonkin, tuli mitä tuli.
Olin käynyt pari päivää aiemmin katselemassa sopivia paikkoja, mitkä löysin tutkailtuani Vedenjakajareitistön karttoja. Luulin kiertäneeni jo kaikki mahdolliset laavut ja taukopaikat viime vuosien aikana, mutta sitten huomioni kiinnittyi kartan eteläisimpään pisteeseen, jota en ollut aiemmin noteerannut ollenkaan. Olin kyllä kuullut Tuopun maastopyöräreiteistä, mutta luulin niiden olevan ihan eri suunnassa. Etsintäkierroksella päädyin vahingossa harhailemaan väärään metsään, kun en katsonut kartasta, missä olen. Mutta löysinpähän samalla kauniin koivulehdon saniaisineen keskeltä kuivaa kangasmetsää.
A post shared by Cilla Maria | Sunset sunrise (@cillamaria8) on Jun 17, 2020 at 5:32am PDT
Jatkoin tuolta matkaa, ja päädyin vihdoin oikeaan paikkaan, Pikonniemeen, joka sijaitsee Pyhityllä Ruokojärven rannalla. Retkipaikkaan on kaupungista matkaa noin 10 kilometriä ja sinne menee vain paikoin huonokuntoinen metsätie, joten ajattelin että tuolla saan varmasti olla rauhassa. Paikka vaikutti muutenkin juuri sopivalta ensimmäiseen soolotelttailuun, sillä siellä on grillipaikka, puuliiteri, puucee ja laavu. Paikka on tosi siisti eikä mitään ole hajotettu. Myös puuceen kunnosta pidetään huolta ja seinällä on lista, mitä milloinkin on käyty tsekkaamassa.
Vähän kyllä hirvitti paikan syrjäisyys ja täällä esiintyneet lukemattomat karhuhavainnot. Osa karhuista on tullut ihan kaupunkiin asti tonkimaan ihmisten roskiksia. Googlasin netistä tietoa, mutta en saanut selkeää vastausta telttailun turvallisuudesta, joten päätin kysyä asiaa paikalliselta riistanhoitoyhdistykseltä. Toiminnanjohtaja kertoi, että telttailun pitäisi olla ihan turvallista, sillä ei karhuja jokaisen mättään takana ole, vaikka niistä onkin paljon havaintoja, ja että normaalisti karhu väistää ihmistä. Päätin ottaa riskin ja lähteä matkaan.
Suunnittelin, että otan viinipullon mukaan, jolla saisin hälvennettyä enimmät kuumotukset. Pyysin Viinimaan edustajalta suositusta luonnossa hengailuun ja kanasalaatin kanssa nautittavaksi. Hän suositteli Sancrispinon luomuvalkoviiniä, jota myydään kätevästi 0,25 ja 0,5 litran kartonkipakkauksissa. Erinomainen vaihtoehto luontoretkelle! Alkossa oli vain noita isompia tonkkia, joten ostin sitten sellaisen. Viini on muuten myös vegaaneille sopiva.
Pyrin ottamaan ekologisuuden myös muissa retkitarpeissa huomioon, ja ostin puiset kertakäyttöaterimet, jotka pystyy polttamaan tai hautaamaan maahan käytön jälkeen (toki olisin voinut ottaa myös oikeat välineet). Papstar, joka tuotteita valmistaa, on saanut FSC-sertifikaatin kestävän metsänkäytön tukemisesta. Lautanen ja kahvikuppi puolestaan valikoitui suomalaiselta Orthexilta, joka aiempien muoviastioiden sijaan tuottaa nykyään myös sokeriruo’osta tehtyjä astioita. Ne ovat aivan muovin veroisia, kevyitä ja todella kestävän tuntuisia.
Kävin ostamassa vielä ilmatäytteisen retkipatjan ja evästä, pakkasin kamat ja hyppäsin skootterin selkään. Meinasin ensin pystyttää teltan ihan järven rantaan, mutta maassa kulki isojen muurahaisten reitti, joten päädyin kasaamaan teltan laavun sisälle, jonne se mahtui erinomaisesti. Ajattelin laavun tuovan myös jonkinlaista suojaa, ettei kukaan (karhu tai murhaaja 😀 ) pysty minua ainakaan takaapäin yllättämään. Karhujen lisäksi nimittäin myös Bodomin ja Tulilahden telttamurhat kummittelivat mielessä.
Saavuin retkipaikalle noin neljän maissa juhannusaattona ja aloin heti kasaamaan leiriä. Kun olin saanut teltan pystyyn, kuulin järveltä ääniä, ja pian rantaan pelmahtikin nelihenkinen perhe kanootteineen. He alkoivat grillaaamaan muina miehinä, ja kysyivät olenko yöpymässä siellä. Perheen äiti vielä kyseli, että enkö pelkää karhuja, ja kertoi karhuista, jotka olivat tonkineet heidän mökin liepeillä roskiksia jonkun matkan päässä.
Odottelin noin tunnin, että perhe jatkaa matkaansa, ja aloin sitten itsekin grillaamaan valmiilla tulilla. Paistoin chorizoa sekä basilikalla ja oliiviöljyllä maustettuja tomaatteja ja punasipulia. Olin ottanut matkaläppärin mukaan ja irkkailin pöydän ääressä luonnon äänistä nauttien. Pieni annos ei kauaa nälkää pitänyt, joten söin vielä kana-taco-salaatin ja avasin viinin.
A post shared by Cilla Maria | Sunset sunrise (@cillamaria8) on Jun 19, 2020 at 9:25am PDT
Kiertelin lähimaastoa ja kuvailin kaunista metsää ja suopursuja. Yhtäkkiä aloin kuulla ylimääräisiä ääniä ja meinasin saada sydänkohtauksen, kun metsästä ilmestyi maastopyöräilijä. Mies varmaan säikähti minua yhtä paljon ja polki tuhatta ja sataa ohi. Kohta tyyppi ajoi uudelleen ohitseni sinne mistä oli tullutkin. Mietin, saanko olla loppuillan yksin vai tuleeko sinne vielä enemmänkin porukkaa.
Varmuuden vuoksi kävin karhujen varalta viemässä ruuanlaitosta syntyneet roskat muovipussissa kauemmas leiristä, mistä ottaisin ne mukaan lähtiessäni.
Juttelin siskon kanssa pitkään puhelimessa ja kumosin lopun viinin. Datailin vielä hetken ja menin sitten telttaan makoilemaan. En kuitenkaan viitsinyt vielä käydä nukkumaan, joten lähdin joskus 23 maissa vielä käveleskelemään metsätietä pitkin. Näin puiden välistä oranssina hehkuvan auringon hyvin matalalla, joten ajattelin lähteä katsomaan auringonlaskua niemenkärjen toiselle puolelle. Sinne ei käsittääkseni mennyt tietä, joten rämmin reiteen asti ulottuvien suopursujen ja sammalmättäiden läpi rantaa kohti. Mielessä kävi hämähäkit ja punkit, mutta pienessä viinihiprakassa en jaksanut välittää, vaan taivaan väriloisto vei voiton.
Kannatti tosiaan mennä, sillä auringonlasku oli todella kaunis ja värikäs. Ihailin maisemaa tovin ja lähdin sitten kömpimään takaisin teltalle päin. Solmin etuseinät sivuille ja jätin vain hyttysverkko-oven paikoilleen, jotta pystyin katselemaan teltasta edessä levittyvää järvimaisemaa. Datailin vielä hetken ja katsoin muutaman Youtube-videon, kunnes nukahdin. Heräilin pitkin yötä kylmyyteen, nälkään, lintujen lauluun ja tuulen tuiverrukseen. Kolmen maissa oli pakko laittaa lisää vaatetta päälle, sillä avonainen teltta hohkasi kylmää tuulta sisään. Suljin telttakankaan ja jatkoin unia.
Viideltä heräsin siihen, kun joku eläin ryskäsi laavun takana. Äänet eivät kuitenkaan kuulostaneet karhun ääniltä, joten ajattelin siellä olevan ehkä kettu, näätä, supikoira tai vastaava pieneläin. Minulla oli ihan hirveä nälkä, joten kävin hakemassa vähän ajan päästä kylmälaukusta lohileivän, ja join haaleaa kahvia. Kylmälaukku piti hyvin kaikki ruuat kylmänä neljän kylmäkallen ansiosta, mutta teräksinen vesipullo ei pitänyt kuumuutta noin pitkää aikaa. Aamupalan jälkeen nukahdin vielä pariksi tunniksi. Heräsin seitsemän jälkeen ja avasin taas etuoven, jotta pystyin ihailemaan maisemaa. Katsoin myös Ruudusta Sykkeen kaksi uutta jaksoa, söin jugurtin ja join loput kahvista, joka oli jo ihan kylmää.
Makoilin vielä tunnin pari sängyssä, kunnes aloin viimein pakkailemaan kamoja ja purkamaan teltan. Jos evästä olisi ollut enemmän mukana, olisin voinut jäädä telttaan loikoilemaan pidemmäksikin aikaa. Toisaalta oli kiva päästä kotiin syömään ja lämpimään suihkuun. Kun olin saanut teltan pakattua, alkoi olla jo todella heikko olo, joten söin hieman suolaa ja join loput vichystä. Tein vielä viimeisen vilkaisun paikkaan, ettei sinne jäänyt mitään jälkiä oleskelustani, ja lähdin ajelemaan kotiin päin.
Tuli tässä samalla todistettua, että aina ei tarvitse sijoittaa montaa sataa euroa retkeilyvarusteisiin. Minulla on itselläni vain Tokmannin Vaeltaja-sarjan teltta ja makuupussi, ja ne ajoivat hyvin asiansa lähiretkeilyn aikana. Ehkä johonkin oikealle vaellukselle kannattaa hommata monipuolisemmat välineet, mutta minä pärjäsin näillä erinomaisesti. Myös tuo Pavillo Roll & Relax -retkipatja oli tosi mukava nukkua ja piti ilmat hyvin sisällä. Patja täytetään erikoisesti pussilla, josta ilma puhalletaan patjan sisään. Täyttämiseen ei mennyt kuin pari minuuttia.
Telttaretki oli tosi mukava kokemus, ja olen ylpeä itsestäni, että uskalsin lähteä yksin metsään karhupelosta huolimatta!
— Millainen juhannus sinulla oli? Jätä kommenttia alle 🙂
