Jäppilän Kivinen – Nimensä mukainen erämaajärven kierros

Vuoden sisään on tullut kierreltyä tavanomaista enemmän lähialueen polkuja ja luontokohteita. VedenjakajaReitistöä on tullut koluttua useampaan otteeseen, mutta myös geologisia kohteita on ollut listalla. Esimerkkinä mainittakoon Kivikuru Sorsakoskella, Linnakivi Mataramäessä sekä Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa, puhumattakaan nyt Kolista.

Kivikuru sijaitsee linnuntietä vajaa kuusi kilometriä Kiviseltä pohjoiseen ja kuuluu samaan geologiseen luonnonsuojelualueeseen.

Lokakuisena viikonloppuna lähdimme siskoni ideoimana kiertämään siskon ja äitin kanssa Varkauden ja Pieksämäen välillä sijaitsevan Jäppilän jääkauden aikaisia maisemia. Olen ajanut satoja kertoja bussilla Kivilammen tienristeyksen ohi, mutta en ollut koskaan käynyt itse järvellä aiemmin. Kivilampi sijaitsee noin 15 kilometriä Varkaudesta Jäppilään päin.

Kyseessä on vuosituhannen vaihteessa lanseerattu Savonmuan Inari -hankkeen entinen retkeilyreitti, joka mutkittelee luonnonsuojelualueella. Kivilampeen istutettiin kirjolohta ja nieriää, Metsähallitus rakennutti laavuja, ja alueen oli tarkoitus houkutella kalastajia, metsästäjiä ja retkeilijöitä. Sitten hanke näivettyi ennen kuin se pääsi edes alkuunsa. Reitti metsittyi, pitkospuut upposivat suohon, ja viime vuosien aikana laavutkin purettiin. Infrasta on jäljellä vielä pari nuotiopaikkaa, harvarakenteinen maja sekä puucee. Länsirannan parkkipaikalla on lisäksi grillikatos ja toinen vessa.

Jätimme auton länsirannalle ja suuntasimme kohti metsää. Päätimme kiertää koko järven, jolloin reitille tulee yhteensä pituutta noin 5,5 kilometriä, riippuen vähän siitä, kuinka rannassa kulkee. Maasto on hyvin vaihtelevaa ja se on luokiteltu haastavaksi. Patikointiin tarvitsee vedenpitävät kengät, mielellään kumisaappaat, joten ihan millään lenkkareilla sinne ei kannata lähteä.

Alue on samaa geologista muinaisjäännettä Kivikurun kanssa, joten kivikkoisuus on hallitseva tekijä. Kun katsoo maastokarttaa, näkyy siitäkin, että järven ympärys on täynnä louhikkoa tarkoittavaa kolmiorykelmää ja väärinpäin olevia T-kirjaimia kivien merkkinä. Myös itse Kivilammessa on suuria lohkareita, osa pinnalla, osa pinnan alla. Tämä kannattaa ottaa huomioon, mikäli on aikeissa lähteä veneilemään.

Kuva: Maanmittauslaitos/Karttapaikka

Louhikon lisäksi kulkua haastavoittaa maaston korkeuserot. Jääkausi on muovannut maanpintaa kumpuilevaksi. Länsirannalla puusto on pääosin havumetsää, varvikkoa ja jäkälämättäitä. Ihan reitin alussa polku on vielä jotakuinkin havaittavissa, mutta melko pian merkit ihmisen kulkemasta reitistä kuitenkin katoaa suohon ja kivikkoon. Toisaalta sillä ei ole mitään merkitystä, kunhan seuraa vaan lammen rantaa, niin pääsee ennen pitkää takaisin alkuun.

Suuren louhikon ja joen ylittämisen jälkeen saavuimme ensimmäiselle taukopaikalle järven eteläpohjukkaan, joka on ehkä 1/3 kohdassa reitin pituudesta. Joimme kahvit ja söimme eväät. Ihailimme jonkin aikaa maisemia ja jatkoimme sitten matkaa.

Tässä vaiheessa reitin pituuden alkoi ymmärtää. Kun järveä katsoo parkkipaikalta, näyttää se aika pieneltä. Totuus on kuitenkin toinen, sillä vesialue mutkittelee niemen notkelmien taakse, jonka lisäksi maasto tekee etenemisestä hidasta. Kalliot olivat paikoin liukkaana syksyisen ilman jäljiltä, ja kivenjärkäleiden keskellä oli paljon suuria onkaloita, joihin itsekin astuin pariin otteeseen.

Siirtyessämme itärannan puolelle, muuttui maasto suuremmalta osin suoksi ja märäksi koivikoksi. Toki louhikkoa oli aika ajoin edessä, mutta pohjamaa oli hyvin vetistä. Ohitimme jossain vaiheessa itärannan nuotiopaikan, jossa sijaitsee toinen puuceistä. Itärannalle pääsee ilmeisesti autolla metsätietä pitkin.

Suon siimeksessä mutkitteli myös ojia, joiden ylittäminen oli välillä hankalaa. Jouduimme mm. kapuamaan kaatuneiden kelojen avulla ojien yli, eikä ylitys aina onnistunut siitäkään huolimatta. Itse koetin riskillä hypätä yhden ojan yli, mutta suo upottikin jo kaukaa ojan reunalta sen verran, että upposin polvea myöten veteen. Onneksi olin ottanut varasukat mukaan, ja repussa oli lisäksi muovikassi, jonka käärin kuivan sukan ympärille ja työnsin märän lahkeen alle. Kaadoin enimmät vedet kumikengästä ja jatkoimme matkaa.

Pari muutakin vastoinkäymistä sattui, sillä sankassa metsänpohjassa kulkiessamme paksut oksat ja karahkat raapivat välillä jalan verille, yksi oksa lävisti housuni pohkeen kohdalta, siskon retkeilyhousuihin tuli palkeenkieli, äitiltä repesi takista sauma ja sisko sai vielä haavan käteensä. Maastossa sai siis oikeasti rämpiä 😀

Onneksi hirvikärpäsiä ei enää tuohon aikaan ollut ensimmäistäkään. Vuosi sitten kun kävin miehen kanssa Kivikurussa, löysin kotiin palattuamme hiuksista yhden hirvikärpäsen. Hirvenmetsästyskausi alkoi muuten tuona samana päivänä, ja kuulimmekin joitain kiväärin laukauksia patikoinnin aikana.

Alkaessamme saapua hiljalleen takaisin lähtöpisteeseen, muuttui maasto hieman kuivemmaksi ja puusto alkoi olla kuusivoittoista. Kaiken kaikkiaan maisemat olivat todella kauniit läpi reitin, ja syksyn väriloisto etenkin varvikossa teki alueesta oikein ihastuttavan. Paikka näyttää olevan erinomainen marjametsä, ja siellä oli edelleen runsaasti mustikoita, puolukoita ja juolukoita, tosin vetisiä jo tähän aikaan. Laitoimme merkille myös ihanan suopursun tuoksun, joka leijaili monin paikoin ilmassa.

Meillä meni lopulta vajaa kolme tuntia koko reissuun tauon kanssa, mutta vaikka kulku olikin paikoin vaikeaa, ei se tuntunut yhtään raskaalta. Keskittyminen oli jatkuvasti prioriteettilistan kärjessä, joten matkan pituutta ei ehtinyt edes ajatella. Tuollaisessa maastossa oli myös kiva liikkua, sillä se antoi haastetta eri lihaksille kokonaisvaltaisesti, ja minulla olikin jalat kipeänä seuraavana päivänä.

Pitää lähteä joskus kesäaikaan kiertämään tuo reitti uudelleen, jolloin järvenseutu on entistä rehevämpää ja vehreämpää. Myös maasto lienee silloin hieman kuivempaa. Jäi vaan mietityttämään, miksi näin hieno  ja monipuolinen kohde hylättiin. Erämaajärven kierros tarjoaa haasteita kokeneemmillekin retkeilijöille, ja jos taas jalat tai kunto ei kestä kivikossa loikkimista, pääsee nuotiopaikoille myös autolla. Liekö VedenjakajaReitistö koskaan haaveillut Kivisen kunnostamisesta ja liittämisestä esimerkiksi Kivikurun reittiin? Siinä voisi olla potentiaalia alueen henkiin herättämiselle 🙂

— Millaisissa luontokohteissa sinä olet viime aikoina kierrellyt? Onko Suomen muinaiset geologiset kohteet tuttuja?

#geologisetkohteet #kivilampi #Savo #Pieksämäki #itäsuomi #jäppilä #savonmuaninari #kivinen #Varkaus