Jälkikatsaus ja mitä maksoi 2½ kuukautta Keski-Amerikassa?
I REISSUN VIIMEINEN OSA: Mexico City
Olen nyt ollut vajaan viikon Suomessa ja totuttelen tässä pikkuhiljaa rytmin kääntöön. Viimeisenä päivänä Mexico Cityssä menin vielä kaupungille nauttimaan lähtöpäivän tunnelmista. Zocalolla oli Palestiina-tapahtuma (II Juicio Popular), johon suuntasin. Teemana oli sekä palestiinalaisten kohtelu Israelissa, mutta pääasiassa Latinalaisen Amerikan sotilasmiehitys. Sain kuulla, että Israelin armeija on kouluttanut Meksikon armeijaa ja että Meksiko käyttää puolustuksessaan mm. israelilaista sotakalustoa. Olin pöyristynyt tästä tiedosta. Itse boikotoin Israelia, sillä kyseinen valtio sortaa alueen alkuperäisiä asukkaita, palestiinalaisia, aivan kuten alkuperäisasukkaat Meksikossa tulevat riistetyksi vuosikymmenestä toiseen.
Tapahtumassa oli puheita, videoinfoa sekä meksikolaista ruokaa. Paikalla oli satoja osallistujia, suurin osa alkuperäisheimoihin kuuluvia meksikolaisia. Tapahtuman järjesti Meksiko ja Kolumbia yhteistyössä, mutta osallisina oli myös muita Latinalaisen Amerikan maita sekä toimijoita Lähi-idästä. Seminaari oli järjestetty pääosin vapaaehtoisvoimin ja esimerkiksi ruuanvalmistus ja -jakelu hoitui hyväsydämisten vapaaehtoistyöläisten toimesta.
Sukkaostoksilla 😀
Juttelin hetken tapahtumajärjestäjien kanssa ja jatkoin matkaani Centron kaduille. Koska nilkka turposi aiemmin niin pahasti pitkän bussimatkan aikana, kävin kyselemässä apteekista tukisukkia, mutta minut ohjattiin apuvälinekauppaan. Myyjät eivät puhuneet ollenkaan englantia, joten jouduin selvittämään ostoaikeitani espanjaksi. Yllättävän hyvin se sujuikin. Myyjä kysyi kengän numeroani, eikä hän tiennyt mikä 39 on Meksikon koossa.
Onneksi Adduissa on kengän sisällä kokotaulukko, joten katsoin että EU39 on jenkkien koossa 8 ja ilmoitin lukeman myyjälle. Hän olisi halunnut myydä minulle L-koon sukat, mutta selitin, että nilkkani on niin kapea että M riittänee. Lopulta myyjä haki mittanauhan ja siinä sitten mittailin jalkaani eri kohdista ja luettelin myyjälle lukemia, veinticuatro, treinta y tres.. Onneksi osaan sentään numerot 😀 Päädyin ostamaan M-kokoiset ja se oli hyvä valinta. Sukista oli oikeasti hyötyä lennon aikana.
Uber testissä
Lento lähti vasta 21:05, joten mitään kiirettä kentälle ei ollut. Menin kaupungilla kuljeskelun jälkeen takaisin hostellille ja kysyin respasta, onko heillä mitään kyytipalvelua. Nainen sanoi, ettei ole ja että kannattaa tilata uber, koska takseihin ei voi luottaa. Tuo oli jo kolmas kerta Panamán ja San Josén lisäksi, kun paikalliset kehottivat tilaamaan uberin ennemmin kuin taksin.
Tilasin uberin joskus viiden maissa ja matka meni hiljaisissa merkeissä. Kuski pyysi minua kiinnittämään turvavyön, mutta muuten uber-kuskit eivät paljoa juttele ellet itse aloita keskustelua. Aloin kuitenkin itse jutustelemaan niitä näitä ja kuski kyseli mielipiteitäni meksikolaisesta ruuasta, eri kaupungeista, matkastani yleisesti, Suomesta jne. Katselin ikkunasta graffiteja ja koetin ikuistaa mieleeni vielä viimeisiä muistoja meksikolaisten katujen näkymistä. Saavuin kentälle aivan liian aikaisin, mutta olipahan aikaa tehdä vielä viime hetken suklaaostoksia ja käydä syömässä.
—
II PALUUMATKA ALKAA
Lentoyhtiöistä
Nukuin aika huonosti paluulennolla, mutta väsymys ei silti ollut mitenkään erityisen suuri. Lento meni kohtalaisesti, joskaan en ole tyytyväinen KLM:n jumbojetteihin. Jo aiemmilla Meksikon reissuilla koin KLM:n lennon paljon huonompana, kuin AeroMexicon tai Lufthansan vastaavan. Jalkatilaa ei ole yhtään ja lisäksi edessä olevan penkin alla on joku metallinen rakenne estämässä jalkojen oikaisun yhtä aikaa suoriksi.
Istuin keskipenkillä koneen keskellä ja kone oli ääriään myöten täynnä, joten en saanut paikkaa vaihdettua. Lippu oli sellainen, etten saanut edes rahalla ostettua haluaamani paikkaa. Ihmettelen tätä suuresti, sillä kyseessä ei kuitenkaan ollut mikään ilmainen lippu. Haluan antaa pisteet kuitenkin KLM:n CO2-kompensaatio-ohjelmalle, johon voi maksaa oman osuutensa lipun oston yhteydessä.
KLM:n ateriatarjonta on ihan hyvää keskitasoa, ja tarjottavat sentään on ilmaisia, toisin kuin Finnairilla tai Volariksella – KLM:llä saa ilmaisen välipalan ja juomat myös Euroopan sisäisillä lennoilla. Miinuspisteitä se saa kertakäyttöisistä ruokailuvälineistä, kun taas Lufthansalla ja AeroMexicolla käytetään metallisia välineitä ja kestomuovisia astioita salaateille ja jälkiruuille.
Leffatarjonta oli aika suppea, katsoin vain yhden korealaisen kauhuleffan matkan aikana. Saatavilla oli myös KLM:n rentoutuskuunnelma, mutta itseäni häiritsi siinä se, että jokaisen tehtävän jälkeen jouduit painamaan kaukosäätimestä nextiä. Lufthansalla oli samantyylinen ohjelma, mutta siinä ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin kuunteluun, ja näin ollen sait nukahdettua helpommin. Mitä tulee mannertenvälisiin lentoihin, on AeroMexicon lennon jälkeen ollut kaikkein levollisin olo, sillä uudentyyppisen koneen matkustamo on eri lailla paineistettu ja helpottaa jetlagia. Lisäksi koneessa on värillinen tunnelmavalaistus.
KLM:n ateria parin vuoden takaa.
Lufthansan ateria vuoden takaiselta Meksikon lennolta.
Ja lopuksi samantyylinen ateria AeroMexicon helmikuiselta lennolta.
Lufthansan nukahtamista helpottava kuunnelma.
AeroMexicon Boeing 787-9 Dreamliner.
Olen ollut lentokoneessa yli 30 kertaa ja paras lentokokemus tähän mennessä on ollut ehdottomasti AeroMexicolla ja Lufthansalla. Vertailukohteena tosin on vain Finnair, TUI, KLM, Aeroflot, AirBaltic, Avianca, Volaris sekä edesmennyt Air Finland. Qatar Airwaysista olen kuullut paljon hyvää, mutta omakohtaisia kokemuksia ei ole. Netissä huonoja arvosanoja ovat saaneet mm. Iberia Airlines, Air France ja United Airlines. Meinasin ensin ostaa lennon Finnairin ja Iberian yhdistelmällä, mutta arvostelujen lukemisen jälkeen päädyin KLM-AeroMexico yhdistelmään, ja olen ihan tyytyväinen päätökseen. Sainpahan yhden ilmaisen yön Hollannissa.
Jälleen kerran Damissa
Meksikosta palauttuani minulla oli siis vuorokauden välilasku Amsterdamissa. Otin tarkoituksella pidennetyn layoverin, sillä en olisi päässyt enää myöhään illalla Helsinki-Vantaalta kotiin Itä-Suomeen. Pehmeä lasku Damissa teki muutenkin ihan hyvää; ei tarvinnut suoriltaan siirtyä Mexico Citystä pieneen suomalaiseen kaupunkiin, vaan sain potea järkytyksen Eurooppaan saapumisesta hieman värikkäämmässä kohteessa.
Menin junalla kentältä päärautatieasemalle ja kävelin siitä hostellille alle kilometrin matkan. Pidän todella paljon Amsterdamista, ja vaikka ensin suunnittelin, että menen vain suoraan hostelliin nukkumaan, en tietenkään voinut jättää välistä kuljeskelua Damin kaduilla. Kävin syömässä ja hengasin vähän aikaa Dam squarella. Kaupungissa oli tosi vahva poliisimiehitys, sillä illalla oli Mestarien liigan matsi Ajaxin ja Juventuksen välillä. Jos olisin tiennyt sen aiemmin, olisin saattanut hommata liput matsiin, mutta tuossa vaiheessa oli jäljellä enää 900 €:n hintaisia päätykatsomon paikkoja, joten jätin väliin.
Menin vielä johonkin headshopiin ja kävin ostamassa kannabissuklaata, joka on ihan sallittua Suomessa. Majoituin punaisten lyhtyjen alueella Shelter City Hostelissa, mikä oli sinänsä huvittavaa sijainnin kannalta, sillä kyseessä on joku kristillinen hostelli, missä ei ole edes yhteisiä makuusaleja miehille ja naisille. Paikka ei ollut edullisin mahdollinen (29 €/yö sis. aamupalan), vaan valitsin sen hyvän pistemäärän ja juna-aseman läheisyyden takia. Olin niin uupunut aikaerosta, että nukahdin jo ennen kahdeksaa, enkä jaksanut välittää, vaikka huoneessa ramppasi ihmisiä sytyttelemässä valoja ja paiskomassa ovia.
Viranomaisten syynissä ja paluu Suomeen
Torstaiaamuna KLM:n lento oli Damista lähdettäessä melkein tunnin myöhässä, mutta ehdin onneksi seuraavaan junaan Helsingissä. Niin joo, se muuten pitää mainita, että heti kun pääsin Eurooppaan, alkoi vastoinkäymiset lentokentällä 😀 Keski-Amerikassa kaikki meni ok:sti enkä joutunut mihinkään erikoistarkastuksiin, mutta Schipolin kentällä Hollannissa automaattinen passinlukija ei tunnistanut passiani ensimmäisellä kerralla, joten jouduin lisätarkastukseen, missä virkailija tarkasti passini suurennuslasilla, että se on varmasti aito.
Suomeen tullessa ei ollut mitään ongelmaa, laukku tuli nopeasti enkä joutunut syyniin. Oli myös ihan ok sää, joten kerrankaan ei tarvinnut tulla räntä- tai vesisateen keskelle. Torkuin junassa hetken ja saavuin kotiin alkuillasta. Mies oli asemalla vastassa ja kotona odotti puhdas, siisti asunto, kukkia ja hyvää suomalaista kotiruokaa, mitä olikin ollut jo vähän ikävä <3
Kun tulin kotiin, vein ensitöikseni kamat suoraan kylpyhuoneeseen ja pesin kaikki vaatteet 60 asteessa. Ihme kyllä mikään ei kutistunut. Repun, laukun ja muut kamat (jopa läppärin), mitä ei voinut pestä, vein vakuumipusseissa 85-asteisen saunan ylälauteille vajaaksi kolmeksi tunniksi. En halunnut ottaa mitään riskiä, että kamojen mukana olisi tullut jotain ylimääräistä kotiin. Laitoin Panamassa ollessa sähköpostia tuholaistorjujalle, ja hän sanoi, että riittää kun kamat vie jätesäkissä vähintään 60-asteiseen saunaan kahdeksi tunniksi.
Fiiliksiä kotonaolosta
En ole päässyt vielä normaaliin unirytmiin, vaan olen mennyt nukkumaan vasta joskus 01-03 välillä ja herännyt 10-12 maissa. Iltaisin ei väsytä yhtään, sillä elimistö laahaa 8 tuntia jäljessä. Mitään sen pahempaa jetlagia ei kuitenkaan ole ollut, enkä ole ollut samalla tavalla ärtynyt ja rättipoikki, kuin aiemmilla kerroilla, kun Meksikon reissu on kestänyt vaan alle viikon. Ei ole mitään järkeä käydä maapallon toisella puolella vain kääntymässä, vaan siellä pitää olla kerralla pidempi aika.
Kotiinpaluu on silti sujunut yllättävän helposti. Tuntuu ”normaalilta” olla kotona, vaikka en voinut edes kuvitella sitä ollessani vielä reissussa. Välillä kyllä tulee olo, että haluaisi vain lähteä takaisin Meksikoon, mutta olen koettanut työntää orastavaa haikeutta taka-alalle, joten eiköhän tämä tästä. Olen vain chillannut sohvalla, katsonut 38 jaksoa putkeen SYKEttä ja eilen imuroin ja tiskasin.
Kävimme sunnuntaina miehen porukoilla, ja oli ihan mukava poistua kotoa. Miehen vanhemmat olivat taannoin Vietnamissa ja saimme myös heiltä tuliaisiksi kahvia (sivettikissaversiota). Nyt on kahvivarastot täynnä. Pistäydyimme tietenkin myös äänestämässä ja tapasin siellä ohimennen erään työntekijän työpaikaltani. Onneksi tässä on kuitenkin vielä reilu pari viikkoa, ennen kuin on palattava työelämään ja kohdattava ihmispaljous. Tosin en mene kassalle tai ruokasaliin, vaan salaattivuoroon, joten ei tarvitse ihan heti sosialisoida satojen ihmisten kanssa.
Kun kuulin Schipolin kentällä joidenkin puhuvan suomea, se kuulosti todella ”väärältä”. Myös Helsingissä suomen kuuleminen ja puhuminen tuntui oudolta, mutta on siihenkin jo mukautunut tässä muutaman päivän aikana. Jännä muuten huomata miten nopeasti aivot muokkautuvat ei-äidinkieleen. Huomasin matkan aikana, että ajattelin välillä englanniksi. Lisäksi kun olin postaamassa kuvia Instaan, aloin usein automaattisesti kirjoittaa kuvatekstiä englanniksi.
Mitä tulee keittiöalan töihin, on elintarvikealalla työskentelevän toimitettava negatiivinen salmonellatodistus ennen töihin paluuta tai töiden aloittamista. Soitin perjantaina terveyskeskukseen ja pyysin lähetettä labraan. Kysyin samalla, eikö olisi viisasta ottaa myös muita testejä, koska olen kuitenkin ollut niin pitkään epähygieenisissä oloissa ja olen menossa valmistamaan kuumentamattomia ruokia. Hoitaja kysyi neuvoa vanhemmalta hoitajalta ja sain vastaukseksi, että voidaan samasta näytteestä katsoa salmonellan lisäksi myös kampylo-, shigella- ja yersiniabakteerit. Luin myös netistä, että nuo on yleisimmät testit salmonellan lisäksi. En usko, että olen saanut noista tartuntaa, mutta esimerkiksi salmonella voi olla täysin oireeton.
—
III JÄLKIKATSAUS: Mitä tekisin toisin?
Reittivalinta. Jos nyt saisin aloittaa kaiken alusta, tekisin muutaman asian täysin eri lailla. Vaikka matkan etukäteissuunnittelusta olikin paljon hyötyä, en välttämättä suunnittelisi nyt kaikkea niin tarkasti ennakkoon. Koska aika oli rajallinen, oli sen puolesta hyvä noudattaa jonkinlaista aikaikkunaa, mutta toisaalta sen takia en voinut viipyä pidempään missään kohteessa.
Playa del Carmen oli täysin huti valinta, ja jos nyt voisin päättää, menisin suoraan Tulumin kaupunkiin siksi aikaa, että ehdin vierailla Tulumin raunioilla. En myöskään menisi enää uudelleen Panamaan. Maa oli todella epäkiinnostava kulttuurihistoriallisesti, kaikki oli liian kallista, ihmiset eivät olleet mukavia, miehet ahdisteli liikaa eikä ruoka ollut mitenkään erityistä – toki annan tämän tuomion pelkästään Panamá Cityn perusteella. Myös Costa Rica on vähän niin ja näin. Olihan se San José toisaalta ihan kiva kohde ja maana Costa Rica on todella kaunis, mutta mitenkään erityisellä tavalla en sitä jäänyt ikävöimään. Hintataso oli kallis, minkä kyllä tiesinkin ennakkoon. Jos joskus menen uudelleen Costa Ricaan, haluan ehdottomasti kohteeksi jonkun kansallispuiston tai Tyynenmeren rannikon.
Belize taas oli ihan bueno, joskin kallis, mutta ruoka oli hyvää, ja ikävöin edelleen siellä tapaamiani ihmisiä. Pidänkin heihin yhä yhteyttä. Guatemalaan menen ehdottomasti joskus takaisin ja Meksikosta nyt ei mitään tarvitse sanoakaan – olenhan ehtinyt jo etsiä jopa vuokrattavaa huonetta tai asuntoakin Mexico Citystä.. Aion seuraavalla pidemmällä reissulla ottaa peruskohteeksi taas CDMX:n ja tehdä siitä lyhyehkön reissun nyt käymättä jääneisiin El Salvadoriin, Hondurasiin ja Nicaraguaan. En sinällään kadu reittivalintaani, onpahan nuo eteläisen Keski-Amerikan maatkin nyt koettu. Tietää myös sen, että ensi kerralla pääsee halvemmalla, kun pysyttelee Costa Rican pohjoispuolella.
Vaatteet. Toinen asia missä tein virheen, oli ylipakkaus. Karsin vaikka kuinka monta kertaa reppua tyhjemmäksi, mutta silti otin liikaa tavaraa ja vaatetta mukaan. Pari t-paitaa, yksi kevyt mekko, yhdet legginsit, muutamat alusvaatteet ja sukat, yksi pitkähihainen, yhdet kengät ja sandaalit riittää. Turhaa oli raahata mukana ainakin farkkuja, toisia legginsejä, monia paitoja, takkia sekä ballerinoja, sillä päädyin kulkemaan lähinnä sandaaleissa. Heitin Belizessä kastuneet ballerinat lopulta roskiin Meksikossa.
Ostin matkan varrelta myös uusia t-paitoja, legginsit, parit kengät, alusvaatteita ja mekon. Reppu oli liian täynnä ja jouduinkin ostamaan weekend-kassin matkan aikana ja laittamaan repun ruumaan. Osa packing cubeista oli turhia ja olisin voinut niiden tilalle ottaa vakuumipusseja. Kävinkin ostamassa tyhjiöpusseja lisää Panamassa.
Kosmetiikka. Hygieniatarvikkeiden kanssa on vähän siinä ja siinä. Toisaalta on sama ottaa Suomesta mukaan meikinpoistoliinat, hammastahnat sun muut, sillä joudut joka tapauksessa ostamaan ne kohteessa. Minähän jouduin jo menomatkalla heittämään puolet nesteistä pois, sillä Helsinki-Vantaalla minun käskettiin siirtää nesteet puolen litran pussiin, vaikka oikea raja on yksi litra. Olen tästä edelleen vihainen ihan vain periaatteen takia, sillä virkailija teki väärin ja paljon tuotteita meni täysin hukkaan. No, selvisin silti yhdellä aurinkorasvalla ja yhdellä hyttysmyrkyllä. Levitin aurinkorasvaa lähinnä vaan niskaan, kaulaan, korviin, kasvoille ja jalkapöytiin, koska en kulkenut juurikaan vähissä vaatteissa enkä varsinkaan ottanut aurinkoa tai makoillut rannalla.
Olisin matkan aikana kaivannut kuivashampoota, minkä jouduin heittämään pois Guatemalassa, sillä edes 60 ml:n aerosoleja ei saanut viedä Aviancan lennolle. Otan seuraavalla kerralla tuputettavan jauhemaisen hiuspuuterin mukaan. Ostin matkaa varten shampoo- ja soap leaveseja, jotka osoittautuivat aika huonoksi valinnaksi. Monesti ulkomailla suihkun vedenpaine on niin huono, ettei hiuksia saa pestyä kunnolla eikä etenkään nuo shampoolehdykät huuhtoudu kunnolla hiuksista. Päädyin kuitenkin välillä pesemään saippualehtisillä vaatteita lavuaarissa.
Osa meikeistä oli ihan turhia, vaikka karsinkin ennen matkaa jo enimmät pois. Esimerkiksi täysikokoinen Makeup Revolutionin luomiväripaletti oli aivan turha, enkä jaksanut käyttää sitä enää loppuaikana, vaan kävin ostamassa yhden yksittäisen vaalean luomivärin. Tropiikissa on lähes turha meikata, sillä kosteudessa meikit leviää ja meikkivoide ainakin on ihan turhuutta. Käytin joinain päivinä pelkkää kulmakynää ja ripsiväriä.
Lääkkeet. Otin aivan turhaan keltakuumerokotteen, sillä sitä ei kyselty Panamasta poistumisen jälkeen. Myös malarialääkitys oli täysin turha, koska missään ei ollut merkittävää määrää hyttysiä. En edes avannut Malarone-pakettia koko reissun aikana, mutta siinä on käyttöaikaa jäljellä vielä viisi vuotta, joten aion säästää lääkkeet. Sain matkan aikana ainoastaan pari polttiaisen puremaa Guatemalan viidakossa Lake Atitlanilla, mutta esimerkiksi Tikalissa ei ollut ollenkaan häiritseviä hyönteisiä. Onneksi en sentään ottanut moskiittoverkkoa mukaan!
Minulla oli aivan liikaa kaikkia allergia-, särky- ja flunssalääkkeitä mukana, myöskään ripulilääkkeille ei onneksi ollut mitään käyttöä. Pari särkylääkettä ja yhden lihasrelaksantin taisin syödä matkan aikana, mutta pääasiassa käytin lihasjumeihin ja päänsärkyyn tiikeribalsamia.
Nesteytysporetableteista sen sijaan oli hyötyä Guatemalassa ja Belizessä, kun olo oli tukala helteen ja ilmankosteuden takia eikä ollut yhtään ruokahalua. Annoin elektrolyyttejä myös ripulista kärsineelle matkakumppanilleni. Kortisonivoide oli ihan hyvä olla mukana, kun märät sandaalit hankasivat ihon vereslihalle ja silloin kun käsivarsissa oli aurinkoihottumaa. Kävin ostamassa matkan varrella desinfiointiainetta, mitä olisi ehkä kannattanut tuoda mukana pieni suihkepullollinen. Käsidesiä en käyttänyt, vaan pesin käsiä saippualla.
Kamera. Tämän puuttumista kaduin monesti matkan aikana. Ostin reissua varten uuden puhelimen, koska kuvittelin, että siinä olisi ollut parempi kamera kuin vanhassa luurissani. Kamera oli ihan ok-laatuinen johonkin instakuviin, mutta etenkin blogiin olisin kaivannut parempilaatuisia kuvia. Minulla on Canonin järkkäri, mutta en olevinaan jaksanut raahata sitä mukaan matkalle, eikä siihen ole kunnollista yleisobjektiivia tällä hetkellä. En ole viime vuosina enää harrastanut kuvausta eikä minulla ole enää edes Lightroomin lisenssiä.
Seuraavalle reissulle ostan kyllä uuden linssin ja otan järkkärin mukaan, vaikka onhan sen kanniskelussa tietenkin omat hankaluutensa ja riskinsä.
Kielipolitiikka. Lähdin reissuun vain espanjan alkeilla aikeenani opetella lisää matkan aikana. Toisin kuitenkin kävi, sillä samalla kun tutustuin muihin reissaajiin, huomasin koko ajan puhuvani heidän kanssaan englantia. Pelkäsin etukäteen etten selviäisi heikolla espanjalla, mutta sain kuitenkin kaiken tarvittavan hoidettua.
Ensi kerralla pitää hakeutua enemmän paikallisten seuraan, sillä se on paras keino pakottaa itsensä puhumaan paikallista kieltä. Myös matkan aikana kannattaa opiskella vaikka Duolingosta ja petrata etenkin sanavarastoa ja verbejä. Paikalliset kyllä ymmärtävät vaikket puhuisikaan kieliopillisesti täydellistä espanjaa, kunhan sinulla vaan on sanoja, millä voit selittää asiasi edes sinne päin. Kannattaa myös ladata puhelimeen Google Translatorin offline-versio, tajusin tämän vasta kun matka oli jo pitkällä.
—
Raha-asiat
Olen suht analyyttinen ja rationaalinen ihminen, joten ennen matkaa tein tarkan Excel-taulukon tulevista kuluista, ja se pitikin näiltä osin suht hyvin paikkaansa. Ainoat muutokset tulivat siihen, kun yhtäkkiä Mexico Cityn seminaari siirrettiinkin eri ajankohtaan ja jouduin muuttamaan matkareittiäni sen takia. En alunperin meinannut mennä ollenkaan Chiapasiin, mutta thänk god pääsin kokemaan senkin osavaltion! Jouduin kuitenkin ostamaan uuden lentolipun Oaxacasta CDMX:ään, mutta se maksoi vain noin 70 € ylimääräistä (oikeasti alle 50 €, mutta ostin paremman istumapaikan ja maksoin Cielito Limpio -luonnonsuojelumaksun).
Panamassa jouduin vaihtamaan hostellia kesken kaiken, mutta siitä ei tullut kovin paljoa lisäkustannuksia, sillä sain 26 dollaria hyvitystä hostellista, josta lähdin kesken kaiken pois. Belizessä tuli runsaasti ylimääräistä rahanmenoa, koska jouduin sairaalaan, piti ostaa lääkkeitä ja tarvitsin myös uudet veneliput maihin Caye Caulkerista.
Missä olisin voinut säästää?
Olisin päässyt paljon halvemmalla, jos olisin ottanut aina sen halvimman majoituksen ja varannut pelkästään makuusalipaikkoja. Halusin kuitenkin välillä majoittua privaattimajoituksessa ja valitsin majapaikkani lähinnä Bookingissa olevien kuvien perusteella, en niinkään arvostelujen tai hinnan mukaan. Tosin en kelpuuttanut mitään majapaikkaa, jos pistemäärä oli alle 8,5/10.
Lennoista en valinnut kaikkein halvinta, vaan valitsin esimerkiksi AeroMexicon jonkun tuntemattoman Aeromarin sijaan. Lentoihin vaikutti myös lähtö- ja saapumisaika sekä välilaskuttomuus. Suomi-Meksiko-Suomi lento oli reilu 900 €, mutta lennon olisi saanut noin 600 eurolla, jos olisi ottanut toisen välilaskun Jenkeissä ja ostanut lipun joltain oudolta matkatoimistolta. Ostan omat lentolippuni aina lentoyhtiöiden sivuilta ja se maksaa ylimääräistä. Mutta jos tulee jotain ongelmia tai reklamointia, on asian selvittäminen helpompaa kuin jonkun pöytälaatikkofirman kanssa. Pientä lisähintaa lentoihin toivat myös vapaaehtoiset CO2-kompensaatiomaksut.
Maiden väliset bussit otin ykkös- ja luksusluokasta – en luksuksen kaipuun takia, vaan koska niiden aikataulut tuntuivat houkuttelevammilta. Säästöä olisi tullut myös, jos olisi kokkaillut itse ruokaa eikä käynyt lähes joka päivä ulkona syömässä. Valitsin monesti myös ravintolan, vaikka katukeittiössä olisi ollut halvempaa.
Tein matkan aikana ns. turhia ostoksia eli ostin lisää vaatteita, parit kengät, muistikortin, uuden popsocketin ja muuta ylimääräistä. Ostin datapaketin paikallisiin prepaid-liittymiin Meksikossa, Guatemalassa ja Panamassa. Lähettelin postikortteja ja herkuttelin myös aika usein; kävin ostamassa jäätelöä, suklaata, juustokakkua, erikoiskahveja yms. mihin ei olisi ollut oikealla budjettimatkalla tarvetta tai varaa. Toin Suomeen muun muassa tekstiilejä, käsitöitä, kahvia, suklaata ja mausteita.
Myös alkuvalmistelut olivat ns. ylimääräisiä. Mutta koska kirjoitin esimerkiksi blogia, en halunnut lähteä matkaan ilman uutta läppäriä, ja tämä 17″ kone olisi ollut aivan liian iso ja painava. Ruoka- ja käyttörahabudjetin olisi voinut helposti puolittaa, sillä moni on ottanut budjetiksi noin 10 euroa päivä (ilman majoituksia). Takseissa ja ubereissa olisi voinut niin ikään säästää, jos olisi käyttänyt pelkästään julkisia kulkuneuvoja. Lisäksi hävitin Guatemalassa rahapussin ja siinä oli reilun parinkympin edestä rahaa.
Olin matkalla 2½ kuukautta tai 10 viikkoa, kävin viidessä eri maassa ja yövyin 11:ssä eri kaupungissa, jonka aikana tein 9 maksullista päiväretkeä tai vierailua merkittäviin kulttuurikohteisiin, näiden lisäksi osa museoista tai kohteista oli ilmaisia. Kävin Guatemalassa myös futismatsissa.
Tässä pääpiirteittäin menot karkeasti eriteltynä:
Etukäteisostot (lääkkeet, rokotteet, reppu, uusi läppäri ja puhelin, varavirtalähde sun muut): 685 €
Matkakulut (lennot, junat, bussit ja veneet maiden/kaupunkien välillä): 1 788 €
Taksit, metrot ja uberit kaupunkien sisällä: 230 €
Majoitukset: 836 €
Pääsymaksut ja päiväretket: 88 €
Sairaala- ja lääkekulut matkalla: 496 €
Prepaid-liittymät: 52 €
Käyttörahat (ruoka, ostokset): about 1 200 € eli noin 17 €/päivä
Yhteensä: 5 375 €
Miten rahoitin matkan?
Olen tilastojen mukaan köyhä, ja moni tuttavani kysyikin ennen reissua, kuinka paljon kaikki tulee maksamaan. Ylitin budjetin noin tonnilla, mutta jos en olisi joutunut sairaalaan ja olisin elänyt säästeliäästi, olisin päässyt 4-5 tonnin tavoitteeseen. Matkakulujen lisäksi maksoin asunnon vuokraa ja vesilaskut Suomessa kolmen kuukauden ajalta (noin 820 €), mutta niitä ei ole tässä tietenkään mukana.
Vakuutusta en myöskään laske mukaan, koska minulla on jatkuva matkavakuutus muiden vakuutusten ohessa. Yhteensä OP Pohjolan terveys-, henki- ja matka- sekä matkatavaravakuutukset on vuodessa noin 300 €. Kotivakuutus meillä on muualta. Säästin matkaa varten vajaan vuoden ja sain lisäksi viime vuoden joulukuussa veronpalautuksia 1 288 €.
Olen matalapalkka-alalla töissä, ja olin syksyn pelkästään osa-aikatöissä plus liiton rahoilla, joten tuloni olivat viime vuonna verottomana noin 1 100 – 1 800 € kuukaudessa. Asumme puolisoni kanssa pienellä paikkakunnalla, jossa eläminen on halpaa ja täällä voi kävellä tai ajaa pyörällä joka paikkaan. Miehellä on auto, mutta itselläni ei ole edes ajokorttia.
Pienten asumismenojen ansiosta voin säästämisestä huolimatta ostaa kaupasta mitä ruokaa haluan enkä joudu kituuttamaan. Tiedän, ettei näin olisi vaikkapa pääkaupunkiseudulla asuessa, missä en luultavasti pystyisi säästämään ollenkaan. Meillä ei myöskään ole lapsia tai lemmikkejä, en käytä enää alkoholia, käy baareissa tai polta tupakkaa, enkä muutenkaan käy oikein missään Helsingissä tapahtuvia järjestöhommia lukuunottamatta. Nuo ovat kaikki syitä, miten pystyn säästämään helposti myös pienistä tuloista.
Elin monta vuotta kädestä suuhun, sillä jouduin maksamaan kuukaudessa vähintään 500 € ulosottovelkoja ja perintätoimistojen laskuja, jotka olivat syntyneet opintolainoista sekä siksi, etten nuorena osannut hoitaa raha-asioita ja vietin muutenkin railakasta elämää. Maksoin ulosottoa 5-6 vuotta ja pääsin vihdoin veloista eroon Suomen 100-vuotis itsenäisyyspäivänä joulukuussa 2017. Olin jo aiemmin päättänyt, että sitten kun joskus saan nuo 20 000 euron velat maksettua, ostan itselleni palkinnoksi matkan Latinalaiseen Amerikkaan. Ja koska olin elänyt pitkän matkaa aikuisuuttani oikeasti köyhyydessä (mm. opiskelujen aikana tulot olivat 399 €/kk), tuntuu nykyään jopa matalapalkka-alan ansiot suurelta.
Vastuullisuus ja haittojen minimointi
Voin aiemmin mainittujen tekijöiden myötä auttaa kuukausittain myös Perussa asuvaa World Visionin kautta saatua kummityttöä. Tämän lisäksi olen ollut kuukausilahjoittajana Suomen luonnonsuojeluliitossa, vaihtelevasti WWF:llä, SPR:llä, Solidaarisuus-järjestössä, Survival Internationalissa, Amazon Watchilla, Amnestyllä ja Kirkon ulkomaanavussa. En ole lahjoittanut kaikkiin yhtä aikaa, mutta kuukausittain lahjoituksiin on mennyt noin 50-100 €.
Tuo päti myös reissun aikana, sillä annoin matkan aikana kerjäläisille ja yhteen kouluprojektiin noin 200 euron edestä rahaa – ja sen takia blogini on matkakertomusten ohella myös paatosta mm. alkuperäisasukkaiden ja kodittomien tilanteesta. Koska ihmisoikeusasiat ja kansalaisjärjestöt ovat prioriteettilistallani kärkipäässä, halusin myös matkan aikana tukea paikallisia ihmisiä ja matkustaa haittoja minimoiden.
Tiedän, ettei nämä asiat kiinnosta kaikkia ja se on yksi osa matkakuluista, missä pystyy säästämään. En moralisoi ihmisiä, jotka eivät halua maksaa ylimääräistä lentolipuista tai antaa rahaa kadun asukeille. Jokainen tekee rahoillaan mitä haluaa, vaikkakin olen sitä mieltä, että överirikkaiden kuuluisi antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. En myöskään pidä itseäni mitenkään parempana ihmisenä antaessani osan tuloistani kehitysyhteistyöhön. Se on asia, joka on minulle tärkeää ja tekee minut itseni iloiseksi.
Keräjäläisiä autan siksi (myös kotimaassa), että koen sen velvollisuudekseni ja koska nykyään pystyn siihen taloudellisesti. Myös minua on autettu silloin kun elin köyhyydessä. Välitän aidosti luonnosta ja maapallon kohtalosta, mutta tunnen tottakai myös syyllisyyttä lentomatkoistani, ja varmasti osittain koetan ostaa itselleni paremman omantunnon maksamalla noita lentojen kompensaatiomaksuja. Koetan kuitenkin arjessa elää suht ekologisesti, ja näin ollen lentäminen maailman ääriin onkin pahin rike, mitä harrastan.
Vaikka matkustelu aiheuttaakin omantunnon pistoksia, en silti aio luopua lentämisestä, koska haluan nähdä maailmaa ja tutustua henkilökohtaisesti erilaisiin ihmisiin ja kulttuureihin. Haluan myös vierailla muinaisissa arkeologisissa kohteissa ennen kuin kaikki on tuhottu maantasalle. Olen valmis maksamaan korkeampaa hintaa, mikäli lentomatkustamiseen tulee veronkiristyksiä, ja on mielestäni osittain matkailijoiden velvollisuuskin huolehtia jälkien siivoamisesta. Uudemmmat koneet saastuttavat vähemmän, ja ehkäpä lisämaksuilla ja veronkiristyksillä jossain vaiheessa kehitetään myös ympäristöystävällisempiä polttoaineita ja tekniikkaa.
Kaiken lisäksi matkailu avartaa, etenkin jos viitsii lähteä lomaresortin ulkopuolelle ja tutustua paikalliseen elämään, yhteiskuntaan ja ihmisiin. Vaikka matkalta tullessa tili olisikin tyhjä, olet henkisesti taatusti rikkaampi kuin ennen matkalle lähtöä.
