Huh Helsinkiä ja ensifiilikset Köpiksestä (matkustus koronan aikana)
Jooh, lähdin eilen junalla Helsinkiin, eikä VR:llä ollut tietoakaan turvaväleistä tai muustakaan hygieniasta. Olin lähes täyden vaunun ainoa ihminen, jolla oli maski naamalla. Myöhemmin näin vielä pari muuta, jotka olivat suojautuneet. Ihmiset yski ja köhi estoitta muiden päälle, ja muutama nenänkaivajakin oli liikenteessä.
Koska vaunussa oli hirveä mekkala uhmaikäisen lapsen raivareita kuunnellessa, ajattelin lähteä ravintolavaunuun kahville. Istuin tyhjään pöytään ja nautin hiljaisuudesta. Olin ehtinyt ottaa kahvista pari huikkaa, kun jonkun ventovieraan miehen oli pakko ängätä samaan pöytään kaljalle, vaikka muitakin vapaita pöytiä olisi ollut. Join kahvin ykösellä tyhjäksi ja lähdin takaisin paikalleni.
Loppumatka meni hammasta purren, mutta vihdoin olin perillä raastavan kolme ja puolituntisen jälkeen. Majoituin design-hostelli The YARDissa, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa. Yllätyin iloisesti, sillä en muistanut, että olin upgradennut huoneen parempaan.
En tehnyt illalla enää mitään, vaan makoilin sängyssä ja selailin huoneesta löytynyttä luksushostelleja esittelevää kirjaa. Siellähän oli tuttuja paikkoja, kuten The Yard itse, sekä Wienistä löytyvä majoitus, jossa olin viime syksynä, ja nyt tämä Kööpenhaminan.
Helsingissä hostelli oli melko tyhjä ja meitä oli kuuden hengen naisten dormissa vain kolme majoittujaa. Ihmiset pitivät turvavälejä väljyydestä huolimatta. Juttelin tanskalaisen naisen kanssa, joka opiskelee Mikkelissä. Hän kertoi majoittuvansa usein täällä Köpiksen hostellissa.
Lue lisää: Designia Suomen ainoassa viiden tähden hostellissa
Heräsin aamulla klo 3:45, söin vähän aamupalaa ja lähdin kohti juna-asemaa. Aukaistuani hostellin ulko-oven, järkytyin pahemman kerran, sillä en ollut tajunnut, että on sunnuntaiaamuyö ja baarista tulevia ihmisiä kadut täynnä! Sotku ja epäjärjestys oli sanoinkuvaamaton. En ole nähnyt edes Costa Rican San Joséssa samanlaista siivoa kaduilla, vaikka sielläkin oli roskaa huonoimmilla alueilla.
Mannerheimintie oli täynnä lasinsirpaleita, oksennusta, ruokaa, roskia, maassa istuvia ihmisiä, ympäriinsä heiteltyjä skuutteja, ja joka paikassa oli hirveä älämölö. Kävelin rivakkaasti kulmat kurtussa asemalle ja koetin väistellä eteen horjuvia humalaisia. Menin aseman Ärrälle ostamaan kahvia, ja meinasin myöhästyä lähijunasta jonkun pippurisumutetta naamallensa saaneen miehen takia, joka yritti ostaa vettä ja röökiä siinä onnistumatta.
A post shared by Cilla Maria | Sunset sunrise (@cillamaria8) on Aug 1, 2020 at 6:57pm PDT
Sain lopulta kahvini ja kiirehdin junaan. Myös juna oli täynnä humalaisia ihmisiä ja vaunussa haisi spurgu. Ihmiset huusivat ja huudattivat musiikkia, äityipä joku pariskunta myös riitelemään. Katsoin ikkunasta ulos nousevaa aamuaurinkoa ja toivoin, että olisin pian perillä.
Lentokenttä oli miltei autio, ihmisiä istuskeli siellä täällä. Suurimmalla osalla oli maski päässä, mutta tottakai joukossa oli myös niitä, jotka kuvittelevat olevansa kaikkien sääntöjen yläpuolella. Kävin ostamassa kahvin ja menin portille odottelemaan boardingia.
Jotenkin ei ollut yhtään reissufiilistä, sellaista kivaa tunnetta, mikä yleensä on, kun tietää pääsevänsä matkalle. Ehkä se johtui siitä, etten ollut fiilistellyt matkaa muutenkaan etukäteen, kun en tiennyt, pääsenkö edes lähtemään. Ja kyllähän tämä vallitseva tilanne vie osan hyvästä olosta pois, kun ei voi olla vapaasti ja huoletta.
Boarding alkoi myöhässä, mutta meni pääosin ihan hyvin. Portilla kysyttiin majoitusvarausta ja muistutettiin kuuden päivän minimimatka-ajasta. Kone täytettiin peräosasta lähtien, joten pääsin ensimmäisten joukossa koneeseen. Tietenkin mukaan mahtui myös niitä, keitä piti odottaa viimeiseen asti, ketkä eivät osanneet olla ajoissa portilla, ja niitä, ketkä jäivät kaivelemaan laukkua hattuhyllyltä, vaikka takana oli muitakin tulossa koneeseen ja vaikka monta kertaa oli kuulutettu, että laukut pitäisi laittaa edessä istuvan penkin alle.
Vaikka suurempaa reissufiilistä ei ollut, oli kuitenkin ihana kokea pitkästä aikaa lentokoneen lähtökiihdytys. Kone oli ehkä puolillaan, ja suurimmalla osalla ei ollut ketään vieruskaveria. Itselläni oli tyhjänä koko penkkirivi ja molemmat takanani olevat rivit myös. Tavoistaan poiketen Finnair jakoi ilmaiseksi kaikille juomista ja Elovena-keksit. Otin kahvia ja hyvää mustikkamehua. Kone oli myös puhtaan oloinen, mistä pisteet Finnairille.
Lento sujui joutuin, ja pian olimmekin jo perillä. Kööpenhaminaan lentää reilu 1½ tuntia, joten kone saapui paikallista aikaa ennen kahdeksaa. Ihmisiä kehotettiin pysymään paikallaan, kunnes oman penkkirivin numero ilmoitetaan. Tietenkin koneen etuosa nousi sillä sekunnilla ylös kaivelemaan hattuhyllyä ja tuppautumaan kohti koneen keulaa. Olihan heidän pakko päästä ulos heti eikä kohta. Pian tuli kuitenkin kuulutus, että koneesta poistutaan takaoven kautta, joten karma kosti samoin tein hätähousuille.
Lentokentällä oli passintarkastus ja samalla kysyttiin uudelleen majoitusvarausta. Kenttä oli melkein tyhjä, eniten oli virkailijoita visiirit naamalla seisoskelemassa tyhjänpanttina. Näin myös ständin, missä olisi saanut mennä vapaaehtoiseen koronatestiin. Saatan testauttaa itseni paluumatkalla, kun saavun Suomeen, vaikka eihän siitä testistä oikein hyötyä ole vielä tuossa vaiheessa.
Seuraavaksi etsin lippuautomaatin, että pääsen kaupunkiin. Oli tarkoitus mennä metrolla, mutta menin vahingossa junaan. Kysyin konduktööriltä käykö sama lippu, ja kävihän se. Juna oli lähes tyhjä sekin. Jäin pois Kööpenhaminan päärautatieasemalla, ja suuntasin siitä pienen hortoilun jälkeen metroon. Minulla oli edelleen maski naamalla, ja sain oudoksuvia katseita niiltä harvoilta matkustajilta, keitä metrossa näin. Täällä Tanskassa ei maskeja juurikaan näy katukuvassa.
Noh, ajoin sitten Nørrebrohon, jossa odotti ensimmäinen majoitukseni. Minulla oli ollut koko ajan jotenkin huonot fiilikset, ja intuitio ei tykännyt hyvää. Heti astuttuani ulos metroasemalta, tunsin miten ankeus ja luotaantyöntävyys ympäröi minut. Katukuva oli likainen, ruma, ränsistynyt ja surkea. Joka paikassa oli rakennustyömaita ja kaduilla epämääräisiä vaneriviritelmiä. Pululaumoja lenteli sakeana, ja minua ärsytti kaikki.
En meinannut ensin löytää hostellia, vaan kävelin liian pitkälle. Käännyin takaisin ja löysin vihdoin perille. Samoin tein kun astuin hostellin oleskeluaulaan, tiesin, etten tulisi viihtymään siellä. Paikka oli paljon rumempi mitä kuvissa, ja jotenkin todella epäsiistin oloinen ja hippimäinen. Check in olisi ollut vasta klo 15, mutta kysyin, voiko repun jättää lokeroon siksi aikaa. Olin menossa lokeroille, kun satuin vilkaisemaan aulassa roikkuvia korituoleja. Olen 99% varma, että näin luteen yhdessä tuolissa, ja se oli viimeinen niitti. Onneksi en ollut ehtinyt laskea reppua selästäni.
Lähdin inhon vallassa pois ja peruin majoituksen Bookingin sovelluksella, vaikka siitä ei saanutkaan enää rahoja takaisin. Menetin 45 euroa turhan takia, koska hostelli ei suostunut hyvitykseen, mutta ainakaan ei tarvinnut jäädä sinne läävään. En suosittele siis Urban Camperia, enkä kyllä koko aluettakaan, vaikka sitä mainostetaan netissä trendikkääksi kulttuurien sulatusuuniksi. Meillä on näköjään trendikkyydestä hieman eri mielikuvat..
Varasin samalla uuden majoituksen luksushostelli Steel Housesta, jonne minun piti saapua alunperin vasta ylihuomenna. Olisi pitänyt kuunnella jo kotona intuitiota, ja varata heti kaikki kuusi yötä tänne. En edes tiedä, paljon uusi majoitus maksoi, mutta en jaksanut välittää. (Näemmä kuusi yötä kustantaa 1020 DKK eli vajaa 140€).
Katsoin lentokentältä ostamaani metrolippua. Siinä oli vielä hieman aikaa jäljellä, joten kiiruhdin jälleen metroon ja ajoin takaisin rautatieasemalle. Metrossa liikuskeli harva se asema tarkastajia, ja kyttäsin kelloa, sillä lipusta oli aika loppumassa. En halunnut testata kuinka paljon saa sakkoa liputta ajelusta. Saavuin perille minuuttia ennen kuin lippu umpeutui 😀
Kävelin asemalta hostellille, joka sijaitsee aika lailla keskustassa. Tästä alueesta lähtikin heti paremmat fiilikset, eikä hostelli herättänyt huonoja tuntemuksia. Kävin viemässä repun säilytykseen ja lähdin kuljeskelemaan kaupungille. En oikein tiennyt, minne mennä, joten kävelin vain ympäriinsä. Kävin hakemassa KFC:stä kanawrapin ja kahvin, ja menin torille syömään. Wräppi tai Twister oli yhtä hyvää, mitä muistelin sen olleen Keski-Amerikassakin. Kiertelin kaupungilla vajaa pari tuntia, ja lähdin takaisin hostellia kohti, sillä en jotenkin innostunut nähtävyyksiä katselemaan.
Jossain vaiheessa sitkeä ampiainen lähti seuraamaan minua, ja olin varmaan erikoinen näky huiskiessani käsillä ilmaan ja juostessani pieniä pyrähdyksiä tien yli ja takaisin. En tiedä miksi ampiainen olisi irrottautunut minusta tien toisella puolella, mutta seilasin laidasta laitaan kuin humalainen konsanaan. Lopulta lähdin puolijuoksua eteenpäin ja meinasin jo ottaa skuutin ja ajaa karkuun, mutta sitten ampiainen hävisi johonkin. Muut hyönteiset ei ole niin pahoja, mutta ampiaisia ja hämähäkkejä pelkään.
Saavuin takaisin hostellille. Kävin kysymässä respasta, voinko yhdistää kaksi erillistä varausta, ja se onnistui. En siis joudu onneksi vaihtamaan sänkyä varausten välissä, ja kaiken lisäksi nainen kirjasi minut sisään jo kahta tuntia etuajassa, joten pääsin heti suihkuun ja sänkyyn lepäämään.
Tämä hostelli vaikuttaa kivalta ja viihtyisältä, mutta siisteydessä voisi olla toivomisen varaa. Olin jo kyllä lukenut netistä etukäteen, että huoneet on pölyisiä, mutta ainakin yleisilme on miellyttävä ja sänky uudehko. Minulle on jäänyt sellaiset traumat Panaman ludehostellista, että tutkin nykyään ensitöikseni kaikki paikat ja eritoten sängyn, ennen kuin avaan reppua tai asetun taloksi.
Lue lisää: Painajaismainen Panamá
Nyttenkin syynäsin patjan saumat ja tyynyliinan sisältä, mutta en onneksi löytänyt mitään epäilyttävää. Ainoastaan lakana oli likainen, ja näytti siltä kuin siinä olisi pinttynyttä hiusväriä. Aiempi matkustaja-minä ei olisi tehnyt mitään, mutta tämä on kuitenkin sen verran kallis majapaikka, että kävin pyytämässä siivoojalta uuden lakanan ja vaihdoin sen itse.
Kävin suihkussa pesemässä matkapölyt pois ja vaihdoin jo yöpaidan päälle, vaikka kello oli vasta vähän yli kaksi 😀 En meinannut ensin lähteä tänään enää mihinkään. Minulla on koko viikko aikaa, eikä mitään erityistä ohjelmaa mitä haluaisin tehdä, joten enköhän ehdi kierrellä kaupunkia ihan tarpeeksi tulevina päivinä.
Päädyin kuitenkin tuossa edellisen lauseen jälkeen käymään vielä kaupassa, sillä ulkona syöminen on ihan superkallista, kuten kaikki muukin täällä. Ruokaostokset maksoivat parikymppiä. Kävin istuskelemassa ja syömässä keittiössä ja kuuntelin samalla, kun espanjaa puhuvat majoittujat luukuttivat Ozunaa.
Tällä hetkellä tässä kuuden hengen naisten dormissa on yksi majoittuja lisäkseni. Kanssani majoittuva argentiinalainen nainen on ollut Tanskassa working holidayllä ja lähtee huomenna takaisin kotiin. Edit: Tänne tuli äsken kaksi muutakin naista, huoh. Huoh siksi, että varaan aina dormin ja ärsyynnyn myös aina, kun sinne tulee muitakin majoittujia 😀 Erityisesti minua ärsyttää saksalaiset ja hollantilaiset, koska he huutavat aina kovalla äänellä.
Huoneen yhteydessä on suihku ja vessa, ja näitä huoneita on todella paljon kuudessa kerroksessa, joten iso majoituskompleksi tämä on. Alakerrassa on useampia oleskeluauloja, ravintola, yhteiskeittiö, uima-allas, leffahuone, kuntosali ja datailuhuone, eli ihan tässä majapaikan alueellakin saa kyllä ajan kulumaan! Kirjoittelen vielä lopuksi hostelliarvostelun tästä paikasta.
Mutta sellaiset oli reissun ensimmäiset vaiheet 😀 Jos nyt ihan totta puhutaan, niin olisin ehkä voinut elää onnellisena ilman tätä reissuakin ja varsinkin säästänyt pitkän pennin, mutta pakko oli päästä johonkin. Kuten edelliseen postaukseen kirjoitin, ei minulla ole koskaan ollut mitään suurta hinkua Pohjoismaihin, joten mitään palavaa rakkautta en ainakaan vielä ole Tanskaakaan kohtaan onnistunut kehittämään.
Toisaalta en minä tätä paikkaa vihaakaan, joten ollaan jo paremmalla puolella 😀 Yleensä nimittäin ensivaikutelma ei muutu, ja vihasuhde on pysynyt voimissaan ainakin Panama Cityn, Wienin ja Kaunasin kohdalla. Mutta äsken kun kävin kaupassa, oli minulla jo paljon parempi mielikuva Kööpenhaminaa kohtaan kuin aamulla.
Luultavasti tulen viihtymään loppupeleissä ihan hyvin, kunhan saan (toivon mukaan) nukuttua ensi yön kunnolla ja pääsen aloittamaan uuden viikon puhtaalta pöydältä. Tiedän, että täällä on paljon kivoja paikkoja, ja löydän varmasti mieluisia alueita ja kiinnostavia nähtävyyksiä. Teksti saattoi kuulostaa todellista tympeämmältä, mutta se on kirjoitettu osittain mustalla sarkasmi-ironian kynällä, joten ihan niin kamalaa kaikki ei ole ollut, miltä saattaa vaikuttaa 😀 Voi myös olla, että käyn vielä tsekkaamassa uudemman kerran sen Nørrebron, jos sieltä sittenkin löytyisi jotain kivaa..
Seuraa matkojani reaaliajassa Instagramissa. Postaan sinne yleensä stooreja sitä mukaa, kun jotain tapahtuu.
Köpis-sarjan muut postaukset:
Nørrebron kaksi puolta – Kaupunginosa ansaitsi uuden mahdollisuuden
Koronatestiin lentokentällä (Matkustaminen tällaisena aikana)
Tivoli, Assistens, satumainen puutarha.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa 2
Linnat, merenneito, Kastellet, Nyhavn.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa I
Sunnuntaina Kööpenhaminaan: Kaksijakoiset mietteet tulevasta reissusta