top of page

Elämyksellistä matkailua ja lähiruokaa Punkaharjulla

Yhteistyössä: Hotelli Punkaharju ja Aurinkolaukka

Kotimaanmatkailu on ottanut tuulta alleen koronakevään jälkeen, ja moni kotimainen yrittäjä onkin saanut kesän aikana kohennettua yritystoimintaansa suomalaisten matkailijoiden ansiosta. On hienoa, että ihmiset kotimaassa eivät lopettaneet matkailua tyystin, vaan antoivat tilaisuuden oman maan tarjonnalle. Moni on kertonut yllättyneensä, miten upeita paikkoja meillä täällä kotimaassa onkaan.

HOTELLI PUNKAHARJU

Olen itse Itä-Suomesta kotoisin ja asunut täällä oikeastaan koko ikäni. Mutta vaikka olenkin saanut lapsuudesta lähtien aimo annoksen kotimaan nähtävyyksiä ja olen Punkaharjullakin käynyt, oli sentään täälläkin vielä jotain, joka lisäsi minut muiden yllättyneiden joukkoon. Nimittäin Hotelli Punkaharju.

Häpeäkseni myönnän, etten ollut ennen tätä kesää koskaan käynyt edes hotellin pihapiirissä, ellen sitten joskus lapsena perheen kanssa. Olin kyllä lukenut aiemmin, että hotellia luotsaa tätä nykyä mallimaailmasta tuttu Saimi Hoyer, ja esimerkiksi Niinistön ja Putinin tapaaminen vuonna 2017 järjestettiin Hotelli Punkaharjulla, mutta en tiennyt sen tarkemmin, millaisesta paikasta on kyse.

Hotellin palveluita ja aktiviteetteja on kehitetty aivan uudelle tasolle. Hotelli Punkaharju ei tarjoa pelkästään majoitusta ja ravintolapalveluita, vaan konsepti rakentuu kokonaan elämyksellisen matkailun ja lähiruuan ympärille – juuri samoja teemoja, mitä itsekin opiskelen parhaillaan restonomi-koulutuksessa. Minua kiinnosti tämä yhteistyö siis myös ammatillisesta näkökulmasta.

Sieniretkellä osaavassa seurassa

Näin syksyn korvalla Saimi, vannoutunut sienten ystävä, on ottanut asiakseen järjestää Punkaharjulla sieniviikonloppuja ja -risteilyjä Saimaalla. Pääsinkin mukaan syksyn ensimmäiselle sieniviikonlopulle, missä päivämme alkoi yhteisellä sieniretkellä Kerimäen metsiin. Ryhmässämme oli parisenkymmentä osallistujaa, joten sienikoreihin päätyi pari-kolmetuntisen retken aikana kirjava skaala erilaisia sieniä.

Yllätyin siitä, miten paljon erilaisia sieniä onkaan niin pienellä alueella! Oma sienituntemukseni rajoittui ennen tätä reissua kantarelliin, suppilovahveroon, korvasieneen ja punaiseen kärpässieneen, joten reissu opastuksineen tuli tarpeeseen.

Suppilovahveroita löytyi yllätyksellisesti jo elokuun puolenvälin tienoilla.


Nokirouskusta en ollut aiemmin kuullutkaan.


Moni keräsi sieniä kotiin viemisiksi, osa taas lahjoitti metsän herkut hotellin keittiölle, osa sienistä päätyi sieninäyttelyyn. Me keräsimme ystäväni kanssa myös mustikoita. Saimin lisäksi meitä johdatti ja opasti metsässä sieniasiantuntijat biologi Jarkko Korhonen sekä Tea von Bonsdorff, joka toimii Luonnontieteellisen Keskusmuseon suojelusuunnittelijana. Molemmat ovat kirjoittaneet sieniin ja sienestykseen liittyviä kirjoja.

Tea von Bonsdorff kertomassa faktatietoa Suomen sienilajeista.


Laadukasta lähiruokaa luonnon antimista

Ulkona reippailun jälkeen alkoi olla jo nälkä, ja suuntasimme takaisin Hotelli Punkaharjulle, jossa meitä odotti villiyrttiguru Sami Tallbergin loihtima lähiruokalounas. Sienten ympärille koostuva ateria antoi etukäteen aivan vääränlaisen odotuksen. Mitä ihminen nyt kuvittelee syövänsä sieniviikonloppuna; sienirisottoa, sienisalaattia, sienikastiketta? Ehei! Lautasella oli paljon muitakin luonnon antimia ja sienet vain täydensivät kokonaisuuden.

Palkittu kokki, villiyrttiguru Sami Tallberg kertomassa aterian komponenteista.


Aluksi herättelimme ruokahalua (jos sille mitään herättelyn tarvetta nyt edes oli) rapeakuorisella maalaisleivällä, jonka päälle sai sipaista mm. salviahummusta. Leipä oli niin herkullista, ettei voinut tyytyä vain yhteen palaan. Alkupaloina tarjoiltiin kylmäsavusiikaa ja pikkelöityä mäntyä, mustasta couscousista tehtyä sieni-taboulehia sekä yrttisalaattia. Pääruokana oli viiden sienen pataa, rapeaa sipulia ja hiillosperunoita. Sienet eivät ottaneet ylivaltaa annoksissa, vaan lautasella maistui paljon muitakin makuja.

Rapeaa leipää ja yrttisiä levitteitä.


Siikaa ja mäntyä.


Saimin ja Samin sieni-tabouleh.


Viiden sienen pata ja hiillosperunat.


Minua kiehtoo tuo, että niinkin erikoisesta asiasta, kuin männystä oli onnistuttu tekemään maukas aterian osa. Jos en olisi tiennyt, olisin veikannut sen olevan ehkä jotain nauriille tai retiisille sukua olevaa juuresta. Jäin myös miettimään, miten kukaan ylipäänsä keksii kokeilla noin yllättäviä juttuja. Arvostan, sillä ilman tuollaisia visionäärejä meiltä jäisi monet maut kokematta. Tai eihän mänty mikään uusi ruoka ole, mutta tuo nyt oli hieman eri asia, kuin pula-aikojen pettu 🙂

Viininä Fattoria Paganon falanghina-rypäleistä tehty valkkari.


Jälkiruuaksi tarjoiltiin vielä kosmista teevaahtoa ja mustikoita kahvin kera. Teevaahdon pohja oli kookosvaahtoa, johon oli lisätty myös hedelmäisiä ainesosia. Vaahto itsessään maistui nimensä mukaisesti teelle ja oli sopivan kevyt jälkiruoka, ei yhtään liian makea. Makujen täyteläisyyden lisäksi on tärkeää, että pöydässä on myös silmänruokaa, ja se tosiaan toteutui tässä menussa. Ruoka oli kaunista!

Kosminen teevaahto.


Makunautintojen ohessa kuuntelimme sieniviikonlopun teemaan sopien pienen esittelyn suomalaisesta sieni- ja hyötykasvikuivurista. Jokunen vieras kertoi ottaneensa samaisen kuivurin mukaan viikonlopulle, jotta metsän antimet saataisiin samoin tein säilöntäkuntoon. Lue lisää: Orakas

Kai Hakala esittelemässä suomalaista hyötykasvikuivuria.


Kulttuuria ja viihdettä kauniissa ympäristössä

Mahat täynnä nautiskelimme vielä hetken hotellin kauniista sisustuksesta. Salin katossa roikkuu näyttävät puiset valaisimet, jotka on tehty varta vasten Hotelli Punkaharjulle. Huomasin valaisimissa samanlaisen ornamentin, mitä esiintyy mm. hotellin ikivanhoissa ikkunoissa.

Hotelli on tosiaan remontoitu muutama vuosi sitten, ja se noudattelee menneisyyden henkeä. Noin merkittäviä rakennuksia ei muutenkaan saa uudistaa miten lystää, vaan kaiken pitää mennä säännösten mukaan vanhaa kunnioittaen. Mutta vaikka ilmeessä näkyy mennyt aika, on sisustukseen onnistuttu tuomaan myös moderni ja viihtyisä vivahde.

Pienet yksityiskohdat tekevät hotellista mielenkiintoisen ja kauniin. Esimerkiksi aulan oleskelutilan katossa roikkuvat vanhoista suomalaisista design-maljakoista tehdyt valaisimet miellyttävät esteetikon silmää. Värimaailma on luonnonläheinen ja harmoninen. Seinillä on suomalaista taidetta, mm. Johanna Oraksen maalauksia.

Oras järjestää hotellilla myös taidekursseja, mikä on vain yksi esimerkki hotellin runsaasta aktiviteettitarjonnasta. Musiikkia, luontoa, muotinäytöksiä, joogaa, neulontaa, lämmintä yhdessäoloa ja paljon muuta on luvassa ympäri vuoden, joten kannattaa ottaa hotellin Facebook-sivut seurantaan, niin pysyt perillä ajankohtaisesta tarjonnasta. Monipuolisten aktiviteettien ideana on, että jokaiselle löytyy varmasti jotain mielenkiintoista.

Majoitusta kannattaa katsoa hyvissä ajoin, sillä nyttenkin hotelli ja Keisarinnan huvila olivat täyteen buukattuja, ja metsähuoneista vain yksi oli tuolloin vapaana. (Alla lisää majoitusvaihtoehdoista.)

Pieni katsaus hotellin historiaan

Punkaharjun tarina ulottuu kauas aikoihin, kun olimme Venäjän vallan alla. Kauniit harjumaisemat sitä vastoin ovat koristaneet maisemaa jo kauan ennen ihmistä, sillä tämäkin Suomen kansallismaisema on muodostunut jääkauden maanmyllerryksessä. Venäjän aikana aluetta kuitenkin alettiin suojella, ja harjumaisemat ovatkin nykyään osa Punkaharjun luonnonsuojelualuetta, kruununpuistoa.

Suojeluhankkeen myötä metsään rakennettiin toki myös kaksi metsänvartijanmökkiä, joista toisen yhteydessä kulkijoiden, kauppiaiden ja kiertolaisten oli mahdollista majoittua reissuillaan. Rakennus laajeni hiljalleen, mutta tuo 1840-luvulla rakennettu osa on edelleen käytössä ja nykyään osana Hotelli Punkaharjua. Tämä tekeekin hotellista Suomen vanhimman majapaikan.

Hotellin pihapiiristä, pienen kävelymatkan päästä löytyy myös Keisarinnan huvila, jonka yhdeksän huonetta on nimetty aikanaan siellä yöpyneiden henkilöiden mukaan. 500 metrin päässä hotellilta on tarjolla pieniä punaisia mökkejä eli metsähuoneita, joissa pääsee majoittumaan rauhallisissa metsämaisemissa veden äärellä. Itse hotellirakennuksessa on 11 viihtyisää huonetta.

Keisarinnan huvila.


Sympaattiset metsähuoneet.


AURINKOLAUKAN HARJUTALLI

Vaellusta islanninhevosilla

Hotellilla vietetyn ajan jälkeen lähdimme takaisin luontoon, mutta otimme tällä kertaa suunnaksi Aurinkolaukan harjutallin, jossa hevoset laiduntavat kesäisin (talvella talli palvelee vajaan 20 kilometrin päässä Hiukkajoella). Harjutalli sijaitsee pienen matkan päässä hotellilta, ja siellä meitä jo odottikin hevosnaiset Soile Lötjönen ja Leena Paaskoski. Paikalla oli lisäksi muutaman cosplay-hahmon ryhmä, sillä Aurinkolaukka järjestää perinteisen ratsutoiminnan lisäksi teemaleirejä ja tapahtumia.

Ulkona odottelivat myös illan ratsumme, joista minulle valikoitui kaunis ja rauhallinen Odin. Kaikki muut olivat kokeneita ratsastajia ja minullakin hatara kokemus issikoista, mutta kävimme silti tallin pihassa läpi perusteet, miten Aurinkolaukan hevoset ovat tottuneet tottelemaan ohjeita jne. Sen jälkeen suuntasimme neliratsukkona Punkaharjun metsiin ja ihailimme puhdasta rehevää loppukesän luontoa.

Soile on tallin emäntä ja hevoslauman johtaja.


Aurinkolaukan islanninhevoset ovat hyvin rauhallisia ja hyväkäytöksisiä. Hevoset sopivat hyvin myös sellaisille, joilla ei ole minkäänlaista kokemusta ratsastuksesta. Ohjaajat pitävät koko ajan huolen siitä, että kaikilla on turvallista ja mukavaa hevosen selässä, ja myös siitä, että ratsastaja istuu oikein, jottei hevoselle aiheudu turhaa kuormitusta. Koin pieniä bonus ilonhetkiä siitä, kun sain Odinin tölttäämään hetken aikaa. Pari vuotta sitten issikkavaelluksella silloinen hevoseni meni vain ravia, ja köröttelin pomppien ratsun selässä.

Aurinkolaukka on toiminut pioneerinä aivan erityisen luontohankkeen saralla, sillä se oli ensimmäinen talli, joka sai Metsähallitukselta luvan tuoda hevoset luonnonsuojelualueelle. Kesä- ja syyskuukausina hevoset saavat vaeltaa läpi luonnonsuojelumaaston, toki luontoa kunnioittaen. Vaellukset kulkevat tiettyjä polkuja pitkin, ja hevoset on jopa opetettu tekemään tarpeensa vain tietyille alueille. Kävimme leppoisien hevosten kanssa myös hotellin terassilla katsomassa maisemia mäen laelta.

Toinen ohjaajamme, Leena on hevoshommien lisäksi tutkinut paljon Punkaharjun historiaa ja muun muassa kirjoittanut Keisarinnan huvilan huoneiden esittelytaulut. Parituntinen issikkavaelluksemme mutkitteli osittain historiankertomuksen maisemissa, ja pysähdyimme välillä kuuntelemaan asiantuntevaa opastusta alueen menneisyydestä. Olin vaelluksen päätteeksi aivan mykistynyt kaikesta tiedosta, jota saimme Leenalta kuulla.

Kiitos kivasta metsävaelluksesta Òðinn frá Ægissiðu II <3


Hotellin ja Aurinkolaukan lisäksi ympäristö kätkee sisälleen mitä mielenkiintoisimpia tarinoita entisaikojen ihmiskohtaloista ja elämäntavoista. Alueelta löytyy esimerkiksi sodassa palvelleiden veteraanien ja lottien hoivakoti, jolla on alueen muiden rakennusten tavoin pitkä historia. Kirkkaan Pihlajaveden rannassa taas pitää majaansa Inkeritalo ja sen vohvelikahvila.

Hoitokoti Finlandia.


Punkaharjulla on paljon muutakin nähtävää, kuten esimerkiksi metsämuseo Lusto, missä emme ehtineet tällä kertaa käydä. Vaikka Saimaan aluetta kehutaan usein, ansaitsee Punkaharju mielestäni erityismaininnan. Maisema on hyvin uljas ja luonto jotenkin epätodellisen vehreää johtuen alueen monipuolisista metsätyypeistä, joista itselleni rakkain on ehkäpä tuo rehevä lehtometsä sananjalkoineen.

— Postaus on toteutettu yhteistyössä Hotelli Punkaharjun ja Aurinkolaukan kanssa. Kiitos yhteistyöideasta ja tapaamisten järjestämisestä kuuluu ystävälleni Jenni Mustoselle, joka toimii islanninhevoskouluttajana myös Aurinkolaukalla. Osallistuminen sieniretkelle, lounaalle ja issikkavaellukselle saatu yhteistyön merkeissä. Suurkiitokset päivästä Jennin lisäksi Saimille, Samille, Soilelle, Leenalle ja kaikille muille mukana olleille!

Lue lisää nettisivuilta ja ota seurantaan somessa:

Hotelli Punkaharju | IG @hotellipunkaharju | FB Hotelli Punkaharju Sami Tallberg | IG @samitallbergAurinkolaukka | IG @aurinkolaukka | FB Vaellustalli Aurinkolaukka – Issikkavalmennukset: IG @jennikirsimaria

#Aurinkolaukka #HotelliPunkaharju #Punkaharju #Saimaa

0 views0 comments
bottom of page