Blogi 2 vuotta + Kooste vuoden 2020 matkoista

Matkabloggaamisen taivalta alkaa olla takana nyt kaksi vuotta. Aika on juossut ihan uskomattoman nopeasti, ja kahteen vuoteen on mahtunut myös yllättävän paljon. Viime vuonna yksivuotispostauksen aikaan minulla tosin oli paljon enemmän kerrottavaa kuluneesta matkailuvuodesta. Tätä vuotta taas on leimannut, no, tiedätte kyllä mikä. Mutta onneksi edes muutama matka onnistui alkuvuoden peloista huolimatta.

Alla oleva otos kuvaa mielestäni erinomaisesti tätä vuotta. Se tunne, kun istut viimein lentokoneessa ja tajuat, että kauan odotettu matka todellakin onnistuu. Ikkunasta aamuauringon säteet valaisevat matkustamon kullan väriseksi, kuin joku häikäisevä palkintopokaali konsanaan 😀

Blogin puolelta olisi voinut odottaa hiljaista vuotta, mutta matkojen vähyydestä huolimatta julkaisin yli 60 postausta. Suurin osa teksteistä käsitteli jollain tavalla matkailun ympärille kietoutuvia aiheita. Postaustahti on tasoittunut tänä vuonna noin yhteen postaukseen per viikko. Koen sen olevan itselleni sopiva julkaisutahti. Huomasin myös, etten välttämättä enää jaksa postata reaaliajassa, vaan esimerkiksi Madeiralla oli niin tiivis ohjelma, etten iltaisin enää halunnut keskittyä läppärin tuijottamiseen.

Koronavuosi on vaikuttanut luonnollisesti lukijamääriin, jotka ovat pudonneet alkuvuodesta noin kolmanneksella. Palaavien lukijoiden määrä ja sivustolla vietetty aika on kuitenkin kasvanut.

Mutta mennään sitten itse matkailuvuoteen.

 

Matkailuvuosi 2020

TAMMIKUU

Vuosi alkoi sillä, että olin viettämässä viimeisiä päiviä Lapissa, jonne olin lähtenyt edellisvuoden marraskuussa töihin. Tämä uusi vuosikymmen vaihtui Saariselän Aurora-tuvalla rauhallista revontulivyötä ja avaruuden tähtitarjontaa tuijotellen. Tammikuussa kävin edellisviikkojen tapaan samoilemassa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Uusiin kokemuksiin kertyi myös avantouinti Sodankylässä Kiilopäällä.


  1. Inari-Saariselkä: Vuosi vaihtui värikkäissä merkeissä

  2. Saariselkä-Sodankylä: Vahtamapään vaellus ja avantouintia Kiilopäällä

Matkalla kotiin yövyin Oulun Lapland Hotelissa, mikä oli oikein mukava kokemus. Erityisenä jäi mieleen hotellin kaunis sisustus ja herkullinen aamupala.


  1. Lapland Hotels Oulu – Pohjoisen luonnon tunnelmaa kaupunkihotellissa

Myöhemmin samassa kuussa oli Matka 2020 -messut, joille osallistuin ensimmäistä kertaa bloggaajana ja missä pääsin testaamaan seinäkiipeilyä. Samalla Helsingin matkalla osallistuin Year in Clarion season 2 -julkkaribileisiin hotelli Clarionissa. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa muita bloggaajia 🙂 Ja edelleen samalla reissulla kävin Fööni-vapaalentotunnelissa simuloimassa laskuvarjohyppyä.


  1. Year in Clarion Season 2 -julkkaribileet

  2. Aktiviteettejä Helsingissä – Testissä Fööni-vapaalentotunneli

  3. The YARD – Designia Suomen ainoassa viiden tähden hostellissa

Tammikuu olikin uusien kokemusten kuukausi, ja aloitti hyvin tämän uuden vuosikymmenen, jolle olin suunnitellut kerääväni mahdollisimman paljon uusia kokemuksia.

HELMIKUU

Talvi kului lähiympäristön polkuja tutkiessa.


  1. Vedenjakajareitistö – Esteettömiä ja monipuolisia luontoreittejä Savon sydämessä

MAALISKUU

Maaliskuussa tajuntaan alkoi iskostua se, ettei tästä vuodesta tulisi normaali matkailuvuosi eikä normaali millään muullakaan mittakaavalla mitattuna. Jouduin perumaan Meksikon matkan, ja samalla peruuntui myös tuleva Irlannin reissu.

Maaliskuussa matkailtiin lähialueilla, ja retkeilimme muun muassa Astuvansalmen kalliomaalauksille. Kalliomaalausten näkeminen omin silmin kirjautui yhdeksi uudeksi kokemukseksi listalleni. Myös Vedenjakajareitistön kohteita tuli kierrettyä entistä tiuhemmin.


  1. Historian jalanjäljillä: Tuhansia vuosia vanhat Astuvansalmen kalliomaalaukset

KESÄKUU

Juhannuksena otin härkää sarvista ja toteutin pitkäaikaisen haaveeni lähteä yksin telttailemaan. Vietin juhannusaaton metsässä järven tuntumassa viiniä siemaillen, läppärillä dataillen ja luonnonrauhasta nauttien. Telttailu ei ollut uutta, mutta se oli, että uskalsin karhuista huolimatta lähteä yksin korpeen.


  1. Juhannus metsässä – Ensimmäistä kertaa yksin telttailemassa

HEINÄKUU

Toinen pitkäaikainen haaveeni toteutui heinäkuussa, kun pääsin pitkästä aikaa monen, monen vuoden jälkeen Kolille. Vietimme veljenpoikien synttäreitä Kolin kansallispuistossa ja kiersimme huippujen kierroksen. Emme tosiaankaan olleet ainoita, jotka olivat nauttimassa kauniista kesäpäivästä Suomen kansallismaisemissa.


  1. Synttärit Pielisen rannalla ja kiva kesäpäivä Kolin upeissa maisemissa

ELOKUU

Elokuussa se sitten viimein tapahtui: vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka. Olin suunnitellut ja perunut suunnitelmia jo useaan otteeseen, mutta sitten kesätyön päättymisen ja koululle töihin palaamisen väliin jäi 11 päivää vapaata, jolloin päätin suunnata suht extempore kuudeksi yöksi Kööpenhaminaan. En ollut totta puhuen koskaan aiemmin ollut kiinnostunut Tanskasta, mutta se oli ainoita uusia kohteita, joihin pystyi matkustamaan ja jossa en ollut vielä käynyt.


  1. Huh Helsinki ja ensifiiliksiä Köpiksestä

  2. Linnat, Merenneito, Kastellet, Nyhavn.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa 1

Reissu oli ihan mukava, mutta mitään paloa en Tanskaa kohtaan missään vaiheessa tuntenut. Kiva oli kuitenkin nauttia Kööpenhaminan tyhjistä nähtävyyksistä ja kierrellä kauniissa puistoissa. Parhaat muistot jäivätkin Tanskan puutarhaseuran puutarhasta Haveselskabets havesta, ikivanhasta Assistensin hautausmaasta sekä vapaakaupunki Christianian rehevistä asuinalueista.


  1. Tivoli, Assisten, satumainen puutarha.. Kiertelyä Kööpenhaminassa osa 2

  2. Nørrebron kaksi puolta – Kaupunginosa ansaitsi uuden mahdollisuuden

  3. Vapaakaupunki Christiania – Vaihtoehtoelämää huumekaupan varjossa

Myöhemmin elokuussa pääsin blogiyhteistyön merkeissä tutustumaan kuvankauniiseen Hotelli Punkaharjuun ja Saimi Hoyerin järjestämään sieniretkeen, jonka jälkeen nautimme hotellilla erittäin hyvin kootun lähiruokaillallisen. Samalla reissulla pääsin parin tunnin hevosvaellukselle Aurinkolaukan ihanilla islanninhevosilla.


  1. Elämyksellistä matkailua ja lähiruokaa Punkaharjulla

SYYSKUU

Syyskuussa oli taas aika tutustua uusiin lähikohteisiin. Kävimme äitin ja siskon kanssa kiertämässä erittäin haastavan maastokierroksen, joka toi hyvää liikuntaa restonomin verkko-opintojen täyttämiin päiviin.


  1. Jäppilän Kivinen – Nimensä mukainen erämaajärven kierros

LOKAKUU

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna lähdimme veljen kanssa Vantaan kautta Madeiralle. Meidän piti ensin lähteä Kyprokselle, mutta suunnitelmiin tuli viime hetkellä muutos. Madeiran reissu oli kuitenkin paljon osuvampi vaihtoehto, sillä se tarjosi niin paljon luontokokemuksia, joita kumpikin kaipasimme. Lokakuussa majoituin ensimmäistä kertaa elämässäni Airbnb:ssä.

MARRASKUU

Marraskuusta kaksi viikkoa kului Madeiralla samoillen. Paluumatkalla vietimme layoverin Lissabonissa, jossa ehdimme lähteä kaupungillekin pyörimään. Toinen yön yli stoppi oli Frankfurtissa, sillä Lufthansa muutti viime tipassa lentojamme.

Marraskuussa uusien kokemusten listalle ilmaantui mm. vuorenvalloitus, kun huiputimme Madeiran korkeimman vuoren. En ollut koskaan aiemmin myöskään nähnyt oikeaa isoa vesiputousta tai kulkenut sellaisen takaa. Portugalista on postauksia vielä tulossa, joten jäähän kuulolle, jos aihe kiinnostaa 🙂


  1. Tervehdys Madeira! (Miten meni lento, jouduimmeko koronatestiin jne.)

  2. Kiertelyä Pohjois-Madeiralla – Kyliä, ravintoloita, hienoja maisemia

  3. Patikointia Madeiran itäkärjessä ja kaupungin vilinää Funchalissa

  4. Madeira on luontomatkailijan paratiisi: Laurisilva ja levadat

  5. Pico do Arieiro ja Pico Ruivo – Madeiran korkeimpien vuorten huiputus

Loppuvuodelle ei ole mitään tiedossa, enkä ole suunnitellut ensi vuoden matkojakaan. Poikkeuksellisesti en lähde tänä jouluna edes Varkauteen kotipaikkakunnalle, koska Pieksämäen koronatilanne on huonontunut merkittävästi viime viikon aikana. Peruin myös järjestötapaamiset Helsingissä. Jotenkin minusta tuntuu, että Suomessa on turvattomampaa, koska täällä ei ole maskipakkoa, kuten esimerkiksi Madeiralla tai Lissabonissa.

Tämän vuoden matkasaldoksi jääkin kotimaan kohteiden lisäksi nyt nämä kolme ulkomaata, joista Tanska ja Portugali olivat minulle uusia. Saksassa olin käynyt aiemminkin, mm. viime syksynä Berliinissä.

 

Tulevaisuuden haaveita

JOS ensi vuonna saisi matkustaa avoimemmin, haluaisin suunnata tietenkin Meksikoon, jonka reissu jäi nyt tänä vuonna väliin. Meksikossa on valloitettavana vielä lukematon määrä osavaltioita, joissa kaikissa haluan joskus vierailla. Olen tähän mennessä käynyt viidessä, ja niitä on 32. Jos Meksikon reissua saisi pidennettyä, kävisin myös kiertämässä Nicaraguan, Hondurasin ja El Salvadorin, jotka jäivät väliin viime vuoden Keski-Amerikan reissulla.

Toinen, hieman lähempänä oleva kohdevalinta olisi Marokko, mihin olen halunnut jo pitkään. Myös Balkanin kiertomatka kiinnostaa. Sintraakin olen miettinyt, mutta todennäköisesti en ihan heti ole palaamassa Portugaliin, vaan suuntaan ensin uusiin kohteisiin. Olen sen verran maabongari, että haluan käydä vähintään 50:ssä maassa tämän vuosikymmenen aikana. 23 maata siis tavoitteena, mutta se voi hyvinkin jäädä vaan tavoitteeksi. Katsellaan tarkemmin sitten 9 vuoden kuluttua!

Ensi syksylle on varattuna vasta Kyproksen reissu, joka siirtyi tältä syksyltä. Koska Pohjois-Kyprokselle ei enää pääse, olemme saarella näillä näkymin vain viikon. Pääasiallinen tarkoitus onkin lähteä sukeltamaan Kyproksen kirkkaisiin vesiin.

Ja jos sitten puhutaan näistä epärealistisista haaveista, suuntaisin Iraniin, Syyriaan, Afganistaniin, Sri Lankalle, Kaakkois-Aasian reppureissulle, Keski-Aasian kiertomatkalle, Tansaniaan ja Uuteen-Seelantiin. Myös Jordania ja Libanon kiinnostelee, puhumattakaan Palestiinasta.

Etelä-Amerikkakin on ikuisuushaave, mutta en usko, että minulla on saumaa lähteä sinne ihan lähivuosina, koska se matka tarkoittaa monen kuukauden poissaoloa ja paksua lompakkoa. Jos joskus sinne asti pääsen, en aio suunnata sinne pelkästään all-time favoriteni eli Machu Picchun takia, vaan aikomuksena olisi kiertää Perun lisäksi ainakin Brasilia, Chile, Ecuador ja Kolumbia. Venezuela kiinnostaa myös, mutta saapa nähdä, onko maasta mitään enää silloin jäljellä.

Voi maailma, kunpa olisit pian taas avoin.

#blogisynttärit #matkailuvuosi2020

0 views0 comments