Balkanin road trip 4: Adrianmeren rannikko (Montenegro)
Montenegron pohjoisosista ajelimme hiljalleen alaspäin kohti Adrianmerta ja Kotorinlahtea. Pysähdyimme matkalla keskelle pimeintä vuoristoa ihailemaan ja kuvailemaan Linnunrataa, joka näkyi melko selkeästi valosaasteettomassa ympäristössä.
Linnunrata tallentui yllättävän huvin Xiaomin luuriin, mutta tarkennusta oli vaikea saada kohdalleen pilkkopimeässä.
Montenegron pimeät vuoristotiet tuntuivat välillä jopa vaarallisilta. Vastaan ajoi mm. pyöräilijä ilman minkäänlaisia valoja, enkä ymmärrä, miten hän ylipäänsä näki polkea eteenpäin eikä suistunut alas vuoristoteiltä. Vastaan tuli monta kertaa myös autoja meidän kaistalla. Kuskit ottivat uskomattoman typeriä riskejä lähtiessään ohittamaan pilkkopimeällä mutkaisella tiellä.
Myös huonokuntoisia käryttäviä rekkoja ja kuorma-autoja näkyi jonkin verran. Jouduimme ajamaan aina jonkin aikaa hirveässä vanhan dieselin hajussa, ennen kuin kohdalle sattui turvallinen ohituspaikka. Pääsimme onneksi ehjin nahoin perille Kotorissa sijaitsevaan majapaikkaan.
Olin varannut meille kattohuoneiston Airbnb:stä. Asuntoa ei ensin meinannut löytyä oudon katujärjestelyn takia, mutta vihdoin tunnistimme talon kuvista. Asunto sijaitsi aivan Kotorin vanhankaupungin muurin vieressä.
Kämpässä oli kaksi kerrosta ja tilava parveke.
Kotorin poukamassa
Kulutin ensimmäisen päivän opiskelujen parissa, koska en ollut saanut reissulla vielä mitään aikaiseksi. Oli pakko tehdä taloushallinnon tehtäviä ja ensimmäinen tentti pois alta. Sain myös erittäin puuduttavia ja tylsiä ruotsin tehtäviä eteenpäin. Vihdoin iltapäivällä koulujutut oli valmiina, joten lähdimme ulos kävelylle.
Päätimme kiivetä Kotorin linnoitukselle, jonne johtaa jälleen kerran äärimmäisen jyrkkä kivinen tie. Otin pienen viinipullon mukaan, koska ajattelin, että voisin nauttia lasillisen auringonlaskua katsellessamme. Linnoitukselle oli 8 euron pääsymaksu, mikä kielii siitä, että Kotor on jo ottanut turismin tuomat hyödyt haltuun.
Linnoitusta on vaikea erottaa tuolta vuorelta, sillä se sulautuu taustaan niin hyvin.
St. Giovannin linnoitusta alettiin rakentaa 800-luvulla.
Linnoitukselta aukesi upeat maisemat Kotorinlahdelle.
Olimme aivan hiestä märkänä kiivetessämme vihdoin viimeisiä pätkiä ylös 280 metriä merenpinnan yläpuolella kohoavalle linnoitukselle. Huomasin kuitenkin, että kuntoni oli kohentunut selkeästi vuoden takaisesta, kun läähätin naama punaisena Madeiran jyrkillä kaduilla. Aloitin heinäkuun lopulla salilla käynnin, ja olen treenannut myös aerobista kuntoa.
Emme olleet ainoita Kotorin linnoituksella, mutta mitään suurempaa tungosta siellä ei onneksi ollut. Kannatti kyllä kiivetä hiestä huolimatta, sillä luonto antoi parastaan upean pinkin auringonlaskun myötä. Pimeyden laskeuduttua lähdimme hipsimään takaisin alas. Loppumatkasta oli pakko avata kännykän taskulamppu, sillä katuvaloja ei vuoren rinteeltä pahemmin löytynyt.
Kiertelimme hieman vielä vanhankaupungin muurien suojissa, mutta emme päätyneet menemään mihinkään ravintolaan. Ihailin hetken Kotorin kissoja, ja lähdimme sitten kämpille.
Kotor on kuuluisa kissoistaan, ja niiden leikkauttamiseksi ja madottamiseksi on tehty paljon työtä mm. turisteilta saatujen avustusten turvin. Kissoja on ollut aiemmin vielä enemmän, mutta nyt niiden kantaa on onnistuttu rajoittamaan hieman. Kissat olivat myös hyväkuntoisia, eikä mitään laihoja likaisia reppanoita.
Kotorin kissoille on perustettu jopa oma IG-tili ja hashtag #kotorkitties 🙂
Jumalauta, missä auto!?
Seuraavana päivänä päätimme lähteä käymään ajelulla Adrianmeren rannikkoa pitkin. Ajoimme Budvaan, joka on tunnettu rantakohde. Paikka oli melkoinen turistirysä, eikä herättänyt suurempaa kiinnostusta. Kiertelimme rannalla ja suuntasimme vanhaankaupunkiin. Emme olleet saaneet autoa parkkiin mihinkään, sillä kaikki parkkipaikat oli täynnä, joten jätimme auton muiden autojen lomaan kadun varteen.
Budvan rantakadulla oli merellinen tunnelma.
Kun tulimme takaisin muutaman tunnin päästä, oli edessä epäuskoinen näky: autoa ei näkynyt missään.
Päässä raksutti sata ajatusta yhtä aikaa. ”Onko auto varastettu? No tuskin keskellä kirkasta päivää. Miten pääsemme takaisin Pohjois-Makedoniaan ilman autoa? Onneksi autossa ei ollut läppäriä eikä muitakaan arvotavaroita. Mistä lähden etsimään bussiaikatauluja Kotoriin? Pitää soittaa Hertzille ja kysyä neuvoa. Onko viereisessä hotellissa valvontakamerat, mistä näkyisi jotain?”
Pohdimme hetken tilannetta epätodellisen tunteen vallassa, kunnes päätin suunnata viereiselle basaarialueelle kysymään, josko joku myyjistä olisi nähnyt jotain. Kävelin erään naisen luo ja kysyin, tietääkö hän mitään.
Yhteistä kieltä ei ollut sanaakaan, mutta elekielellä sain selitettyä, että auto on kadonnut. Onneksi auto on yleismaailmallinen sana, ja nainen ymmärsi mitä tarkoitin. Hän teki päivittelevän ilmeen ja näytti kädellä, että auto olisi nostettu pois. Tajusimme heti, että auto on hinattu muualle.
Budvassa ei itse asiassa edes ollut tällaista hinauskylttiä. Kuva on Petrovicista.
Koetin saada naisesta selkoa, että mistä voimme kysellä auton perään, ja hän alkoi piirtää karttaa. Pyysin näyttämään Google Mapsista, ja pian saimmekin osoitteen. Pyysin vielä yrityksen nimeä, joka auton oli vienyt. Nainen kirjoitti nimen paperille ja perään ”120-150 €”. Kiitimme avusta ja lähdimme suuntaamaan kohti ilmoitettua osoitetta, joka oli noin kilometrin päässä.
Kun saavuimme paikalle, huomasimme olevamme poliisilaitoksen pihassa, ja siellähän automme olikin bemarien ja muiden yhtä epäonnisten koslien keskellä. Poliisilaitoksella sentään puhuttiin englantia. Vastassa oli ystävällinen vanhempi naispoliisi, joka luetteli meille rikoksemme. Autoa ei olisi saanut jättää kadulle.
Kysyin, onko tämä kovinkin yleistä turisteille, johon poliisi vastasi, että tätä tapahtuu päivittäin myös paikallisille, koska kaupungissa on aivan liian vähän parkkitilaa. Valtio ja sen yhteistyökumppanina toiminut hinauspalvelu olivat ilmeisesti keskineet hyvän tulonlähteen.
Päädyimme pulittamaan 105 euroa, eli saimme hieman alennusta, koska haimme auton samana päivänä. Summa tuntui pieneltä sen rinnalla, että auto oli kunnossa ja naarmuton. Poliisi varmaan ihmetteli, kun naureskelimme vain veljen kanssa huonolle tuurillemme. Pyysin kuitenkin lopulta nöyränä anteeksi ”hirveää rikostamme”, ja poliisi vain käski olemaan jatkossa varovainen ja toivotti hyvää loppumatkaa.
105 euroa köyhempänä.
Matka jatkuu Bariin
Emme antaneet tilanteen lannistaa, vaan lähdimme ajelemaan kohti Baria, joka sijaitsee alempana Adrianmeren rannikolla. Pysähdyimme Sveti Stefanin edustalle lounaalle kivaan näköalaravintolaan, joka kuului Hotel Adrovicille. Lounaan jälkeen ajoimme suoraan Bariin, joka osoittautuikin paljon kivemmaksi paikaksi kuin Budva.
Hyvät ruuat Sveti Stefanin edustalla Hotel Adrovicin maisemaravintolassa.
Sveti Stefan on pieni luoto Budvan eteläpuolella.
Tällä kertaa jätimme myös auton oikealle parkkipaikalle. Kävimme ensin katsastamassa kauniin serbialais-ortodoksisen kirkon, jota oli suositeltu netin arvosteluissa. Kirkko olikin kaunis. Kävelimme sitten rantaan ihailemaan turkoosia merta. Meno ei ollut yhtä turistinen kuin Budvassa.
Pyhän Jovan Vladimirin kirkko on kaunis ja käymisen arvoinen.
Barin rantabulevardi ei ollut kovin ruuhkainen enää syksyn kääntyessä loppupuolelle, vaikka lämmintä vielä riittikin yli +20 astetta.
Kävimme ostamassa jäätelöt ja menimme pikkukiville istumaan. Ajattelimme ensin jäädä katsomaan auringonlaskua Bariin, mutta tutkittuamme karttaa lähdimmekin ajamaan ennen hämärää takaisin kohti Kotoria. Kartassa näkyi pari kivaa poukamaa, josta arvelimme olevan hyvät auringonlaskumaisemat.
Autolle mentäessä ohitimme futiskentän, jossa oli matsi käynnissä. Olihan sitä jäätävä hetkeksi katsomaan paikallisjoukkueen ottelua. Puitteet olivat mitä mainioimmat, koska taustalla oli jylhät vuoret.
Futismatsi Barissa.
Ensimmäinen auringonlaskupaikka ei ollut otollinen, koska olisimme taas joutuneet jättämään auton tielle. Ajoimme sitten Petrovacin pienelle Lučica-rannalle, josta oli ihan superihanat maisemat.
Poukama oli puiden reunustama, ja merellä nökötti pari pientä saarta tuomassa kontrastia auringonlaskusta neonpunaiseksi värjäytyvälle taivaalle. Pari venettäkin seilasi väriloistossa, mutta muuten ranta oli käytännössä autio. En tiedä, miten ihmiset eivät olleet tajunneet tulla sinne ihailemaan taivaan värikylläisyyttä.
Lučican rannalta oli hyvät auringonlaskunäkymät.
Hengailua Kotorissa
Kotorissa ei mitään sen ihmeellisempää tapahtunut, vaan viisi päivää hurahti siellä melko nopeasti vain jouten ollen. Meidän siellä ollessa Kotorinlahteen muuten saapui vuoden ensimmäinen risteilyalus. Tai ainakin lamppukaupan myyjä kertoi asian näin olevan. Laivan saapumisen huomasi myös siitä, että vanhankaupungin kadut muuttuivat heti paljon ruuhkaisemmiksi.
Laivan parkkeeraus oli huomiota herättävä, sillä sen keula tuli tielle asti.
Rakastan näitä itämaisia lamppuja ja kävin ostamassa yhden.
Aika kului kämpillä, vanhankaupungin kaduilla kierrellen ja ravintoloissa istuen. Kävimme syömässä mm. Little Bay Cuisine & Wine Barissa. Otin ison kala-annoksen, mutta en jaksanut syödä sitä kokonaan.
Paikalla oli kuitenkin kissoja norkoilemassa, joiden suihin kalan rippeet upposivat. Viimeisenä iltana kävimme myös kivassa italialaisessa La Catedral -ravintolassa vanhankaupungin uumenissa. Otimme ensin kahvit, mutta päätimme sitten nauttia vielä pienet Proseccot viimeisen illan kunniaksi.
Little Bay ruoka- ja viiniravintola oli ihan jees.
La Catedralissa oli mukava tunnelma.
Yleisesti ottaen meininki oli aika turistinen ja hinnat korkeammat kuin muualla (Dubrovnikia lukuunottamatta). Vanhassakaupungissa oli myös jo tyrkytystä, eikä kauppojen ohi oikein päässyt ilman, että myyjä yritti tuputtaa tavaroitaan. Tämä söi vähän intoa koko paikasta, mutta minkäs teet.
Muuten kaupunki oli ihan kiva ja kaunis, mutta pakko sanoa, että Montenegron vahvuuksia on ehdottomasti ennemmin pohjoisen luontokohteet! Ja kyllähän tuo Adrianmeren rannikkokin on kaunis, sitä ei voi kiistää 🙂 Kotor ansaitsee muutaman päivän, mutta pidemmäksi aikaa siellä ei tekemistä oikein ole.
Jos on auto alla, kannattaa ehdottomasti kurvailla pitkin rannikkoa ja pitää Kotoria tukikohtana. Budvaan ajaa puolessatunnissa ja bariin alle 1,5 tunnissa. Ja kuuluuhan Kotor toki UNESCOn maailmanperintökohteisiin.
Kotorissa päti suunnilleen samat k-rajoitukset kuin muuallakin Balkanilla: maskit naamalla ravintoloihin ja kauppoihin, ja käsidesillä lotraus ennen sisäänmenoa julkisiin paikkoihin. Ihmiset olivat pääasiassa ystävällisiä ja englannilla pärjäsi hyvin. Adrianmeren rannikon kohteet Montenegrossa sopii perusmatkaajalle aina rantanautiskelijoista lapsiperheisiin, mutta mitään päätähuimaavia aktiviteetteja siellä ei tarjolla ole, toisin kuin maan pohjoisosissa.
Kotorissa ollessa teimme päiväreissun myös Bosnian Serbitasavallan puolelle ja kävimme Kroatiassa. Niistä on tulossa seuraavaksi erillinen postaus.
Oletko käynyt Kotorissa tai muualla Montenegron rannikkokohteissa?
—
Muut postaukset: – Balkanin road trip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia) – Balkanin road trip 2: Pristina ja Prizren (Kosovo) – Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro) – Balkanin road trip 5: Aliarvostettu Trebinje (Bosnia-Hertsegovina) – Balkanin road trip 6: Dubrovnik oli suuri pettymys (Kroatia) – Balkanin road trip 7: Tympeä Durrës, kiehtova Tirana (Albania) – Balkanin road trip 8: Ohrid (Pohjois-Makedonia)
Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa