Balkanin road trip 2: Pristina ja Prizren (Kosovo)
Pohjois-Makedoniasta lähdimme kunnon elokuvatunnelmissa, kun valtatien varsi oli täynnä virkavaltaa. En tiedä, mikä oli homman nimi, mutta jokaisen kaupan, tienhaaran ja huoltoaseman kohdalla oli poliiseja radiopuhelimien kanssa. Viimeisessä risteyksessä ennen Kosovon rajaa oli sotilas rynnäkkökiväärin kanssa.
Matka Kosovon puolelle kuitenkin taittui helposti ja nopeasti. Ainoastaan hieman ennen rajaa oli ihan jäätävä rekkajono. Odottelimme ehkä viisi minuuttia, kunnes edellämme ollut henkilöauto lähti ohittamaan rekkajonoa vastaantulevien kaistalla. Toinen edessämme ollut auto lähti myös, ja niin lähdimme mekin. En tiedä kuinka pitkään olisimme odottaneet, ellei kukaan olisi antanut pontta letkan ohitukselle.
Rajalla oli joitain autoja meidän edellä. Naureskelimme veljen kanssa, että pääsemmeköhän tältä rajalta ilman satunnaistarkastuksia, ja kuin kohtalon iskusta asteli tullimies suoraan meidän autolle ja käski avata takaoven ja peräkontin. Vartija puristeli vähän yhtä reppua ja kurkkasi johonkin muovikassiin, ja homma oli sillä selvä.
Emme meinanneet ensin löytää Prior Hotelia, mutta jätettyämme auton kadulle parkkiin, näkyi kylttikin lopulta. Hotellilla oli todella mukava ja avulias henkilökunta. Tilat olivat myös puhtaat ja vain pari vuotta vanhat. Pienessä hotellissa taisi olla lisäksemme vain yksi tai kaksi muuta majoittujakuntaa.
Hotellimme sijaitsi kaupungin vanhassa osassa, joten tavaroiden purkamisen jälkeen lähdimme vielä vanhankaupungin kujille kiertelemään. Joen toisella puolella on uudempi keskusta. Menimme ensimmäisenä Prizrenin vanhalle kivisillalle, joka olikin ihan hieno näky illan valaistuksessa – kuin Mostarin silta pienoiskoossa. Taustalla häämötti moskeija ja joenvarren ravintolat. Kävimme itsekin testaamassa erään kuvauksellisen turkkilaisen ravintolan. Ruoka oli keskinkertaista, mutta tunnelma hyvä.
Kävimme jalkaisin myös uudemman keskustan puolella ja piipahdimme ostarilla. Kosovossa oli samantyyliset koronarajoitukset kuin Makedoniassa: sisätiloissa maski ja ravintoloihin pääsi sisälle vain koronatodistuksella. Ravintoloista voisin suositella ainakin Ambientia, jossa kävimme syömässä paikallisia lihoja. Kahviloista ykköspaikan vei ehdottomasti Gatsby, joka tarjoaa sekä herkulliset pöydän antimet että kuvauksellisen ympäristön.
Pidin todella paljon Prizrenin tunnelmasta. Kaupunki oli jotenkin unelias ja rauhallinen, vaikka siellä kävikin koko ajan pieni ihmisvirta. Minkäänlaista tungosta ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa, eikä ravintoloissa tarvinnut kauaa jonotella. Sää oli syksyinen, mutta lämmin.
Mekin kävimme Prizrenin suurimmassa moskeijassa, Sinan Pashassa, joka sijaitsee vanhankaupungin keskustassa. Moskeija oli oikeasti rukousten välissä kiinni, mutta talonmiehen virkaa toimittava mummeli päästi meidät sisään ja antoi luvan myös kuvaamiseen. Moskeijan takana on pieni matkamuistomyymälä, jossa pyörähdimme myöskin.
Muun Balkanin tapaan myös Prizrenissä oli paljon suloisia katukissoja. Katukuva on oikeasti aika vanhaa ja ränsistynyttä, mutta tietyllä tapaa se on vain kaunista. Sähköjohtojakin roikkuu sikin sokin pylväistä, kadulla saattaa olla levitettynä iso halkokasa ja vastaan tulla itse rakennettu moottorikulkupeli.
Eräs asia, mikä pisti silmään, oli kaupunkiin ilmestyneet sähköpyörien latausasemat. Vaikka noin yleisesti ottaen Balkanin tien vierustat ovat kuin suuri kaatopaikka, oli ilo huomata, että ympäristöasioiden eteen oli tehty edes jotain. Huomasin Prizrenissä myös jonkin ympäristöasioita ajavan pienen toimiston.
Mutta politikointi sikseen. Itselleni Prizren meni kyllä koko Balkanin roadtripin top vitoseen, ja voisin kuvitella palaavani sinne uudelleen. Ihmiset olivat mukavia, ja palvelutilanteissa pärjäsi pääosin englannilla. Käteistä kannattaa varata mukaan, sillä monissa ravintoloissakaan ei käy kortti. Valuuttana on kuitenkin euro, vaikkei Kosovo EU:hun kuulukaan.
Prizren on yksi niistä kohteista, johon kannattaa suunnata ennemmin kuin myöhemmin. Luultavasti 10 vuoden päästä kaupunki on yhtä turistinen kuin monet muut Balkanin kaupunkikohteista. Sitä myötä hintataso nousee varmasti myös korkeammalle. Tällä hetkellä siellä on vielä aito balkanilainen tunnelma ja hinnat todella edulliset. Esimerkiksi linnoitukselle ei ollut minkäänlaista pääsymaksua, ja se olikin ainoa linna, johon pääsimme reissullamme ilmaiseksi.
Autonkaan kanssa ei rajalla ilmennyt mitään ongelmia, vaikka olin lukenut, että Kosovoon tarvitsisi erillisen vakuutuksen tai ettei autoa peräti saisi viedä ollenkaan sinne. Hertzin kanssa ainakaan ei ollut mitään ongelmia.
Ainoa koettelemus tapahtui, kun lähdimme ajamaan Kosovosta kohti Montenegroa. Autoon syttyi merkkivalo, mikä huoltokirjan perusteella ilmaisi rengaspaineen olevan alhainen. Kaarroimme huoltoaseman pihaan, missä huomasimme toisen takarenkaan olevan hieman vajaa. Huoltoasemalta ei löytynyt ilmaa, vaan bensamies kehotti ajamaan läheisen huoltoliikkeen pihaan.
Koko palvelutilanne kesti ehkä viisi minuuttia ja maksoi 3 euroa 😀 Kiittelimme miestä ja olimme hyvillämme, ettei huoltoasemalla ollut ilmaa, koska olisimme ajaneet sitten puhjenneella renkaalla. Että kaikkea sitä voikin sattua.
Seuraavassa postauksessa jatketaan sitten luontoparatiisiin Montenegron puolelle. Sinne saikin mutkitella aikamoisen neulansilmätien läpi, ja kaiken lisäksi maisemaa verhosi todella sankka sumu. Välillä usvan keskeltä eteen astelivat lehmälaumat, joten varuillaan sai olla auton ratissa.
—
Muut postaukset: – Balkanin road trip 1: Skopje ja Matka-kanjoni (Pohjois-Makedonia) – Balkanin road trip 3: Durmitorin kansallispuisto (Montenegro) – Balkanin road trip 4: Adrianmeren rannikko (Montenegro) – Balkanin road trip 5: Aliarvostettu Trebinje (Bosnia-Hertsegovina) – Balkanin road trip 6: Dubrovnik oli suuri pettymys (Kroatia) – Balkanin road trip 7: Tympeä Durrës, kiehtova Tirana (Albania) – Balkanin road trip 8: Ohrid (Pohjois-Makedonia)
Ps. Seuraa reissujani ja elämää matkojen välillä Instassa