20 rehellistä tarinaa instakuvien takaa
Viime aikoina on ollut paljon puhetta siitä, miten monet somevaikuttajat reissaavat maailman ääriin ensisijaisesti kauniiden instakuvien toivossa. Houkuttelevan kuvamateriaalin perässä juostessa ollaan valmiita rikkomaan sääntöjä, viis veisaamaan luonnonsuojelusäännöksistä ja käytösohjeista.
Kauniit Insta-feedit esittelevät usein pelkkää pintaliitoa, siloiteltuja tarinoita ja niitä onnistuneimpia otoksia. Kuvia manipuloidaan sekä kuvankäsittelyohjelmilla ja filttereillä, että myös kuvanottohetkellä eri keinoin, esimerkiksi peilien avulla. Eikä siinä välttämättä ole mitään pahaa, onhan kauneutta mukava katsella. Mutta monia on myös alkanut ärsyttämään somen luoma valheellinen illuusio maailmasta ja kuva somettajien virheettömästä elämästä.
Onko matkailu pelkkiä täydellisesti aseteltuja smoothie bowleja, ruusun terälehdissä kylpemistä ja viinilasillisia auringonlaskun alla? No ei todellakaan, ja kaikki meistä sen luultavasti tietävät. Myös I’m choosing me:n Henna on käsitellyt aihetta omassa blogissaan.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Feb 22, 2019 at 5:02pm PST
Oma tyylini tämän blogin kirjoittamisessa on rehellinen ja joskus jopa inhorealistinen. Reissatessani haluan tietenkin kuvata instaan kauniita otoksia, sillä arvostan kauneutta ja estetiikkaa. Mutta mielestäni on tärkeää tuoda ilmi myös se toinen puoli; valkohiekkaisen paratiisisaaren toinen pää majoittaa kookosvettä nauttivia päivettyneitä matkaajia, mutta saaren toisen pään mädäntyneelle haiseva rantaviiva puolestaan on täynnä roskaa ja kuolleita meren eliöitä.
Lisäksi suurin osa suosituista kuvauskohteista on täynnä porukkaa, vaikka kuviin rajautuu monesti vain sometilin haltija. Moniin paikkoihin on pitkät jonot, eikä kuvan ottamiseen jää kovin paljoa aikaa, kun joudut antamaan tilaa jo seuraavalle turistille. Harvemmin tätä puolta tulee esiteltyä suosituimmissa IG-profiileissa tai kiiltokuvamaisissa matkablogeissa. On väärin antaa epätodellinen kuva kohteesta, vaikka kuinka haluaisi uskotella itselleen olevansa yksinoikeudella paratiisissa.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Mar 10, 2019 at 4:18pm PDT
Monesti myös unohdetaan, että silmiä hivelevien valokuvien takana on vain ihminen. Ihminen, jolla on tunteet ja myös niitä huonoja päiviä. Ei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka sitä kuinka yrittäisi somessa hehkuttaa. Usein kuva ei kerro mitään kuvaajan sen hetkisestä tunnetilasta tai ajatusmaailmasta. Kuvakulmia harkiten valikoimalla kuva ei myöskään aina kerro mitään todellisesta kuvausympäristöstä. Vaikka sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, se sama kuva myös jättää kertomatta vähintään toiset tuhat sanaa.
Olen valikoinut tähän postaukseen joitain instakuviani ja kerron hieman niiden taustoista, mitä ei välttämättä pelkkää kuvaa katsomalla tulisi ajatelleeksi.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Apr 7, 2016 at 4:16am PDT
Menin innolla brasilialaisen taitelijan näyttelyyn Kiasmassa, mutta kokemus oli valitettavasti pettymys. Ei itse taiteen ja installaatioiden takia, vaan muiden vieraiden. Yritin nauttia verkkokeinussa tilan hiljaisuudesta ja videolta kuuluvasta shamaanin laulusta, mutta pari naista tuli vaihtamaan kuulumisiaan kovaäänisesti huoneeseen välittämättä lainkaan siitä, että muut olisivat halunneet nauttia näyttelystä. Joillain vierailla oli myös kiukuttelevia ja itkeviä lapsia mukana, mikä oli väärin muita maksavia asiakkaita kohtaan. Näyttelyn idea kun nimenomaan oli saada pieni hengähdystauko arjen kiireestä ja tuoda erilaisia aistikokemuksia. Kyllä ärsytti.
Váthyn kaupunkia. #vathy #Samos #greece #mountains
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Oct 9, 2017 at 8:02am PDT
Samoksella ihailemassa Vathyn vanhaa kaupunkia, mutta kuva ei kerro, että selkäni takana oli aivan toisenlaiset maisemat. Vuoren takana nimittäin sijaitsee Samos hotspot eli Euroopan surkeimpiin kuuluva vastaanottokeskus, jossa lukuisat turvapaikanhakijat ja pakolaiset odottavat piikkilanka-aitojen takana päätöstä kohtalostaan.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Mar 14, 2018 at 8:24am PDT
Kuvaa katsomalla voisi luulla, että olen Mexico Cityn Templo Mayorissa nauttimassa kivasta päivästä ja asteekkien historiasta. Oikeasti olin läkähdyksissä, väsynyt ja halusin vain pois kaupungilta takaisin hotelliin. Olimme menossa ensin tuonne museoon, mutta en jaksanut jonottaa, eikä mielenkiinto riittänyt enää monen tunnin museovisiitiin. Kuvat on otettu alueen ulkopuolelta kaiteiden yli. Pääsin onneksi käymään tuolla ajan kanssa seuraavana vuonna.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Apr 2, 2018 at 5:14am PDT
Mongolian pääkaupunki Ulan Bator näyttää kuvissa siistiltä ja modernilta lasisine pilvenpiirtäjineen ja hulppeine palatseineen. Kuvat ei kuitenkaan kerro sitä, kuinka saasteista kaupungissa oikeasti on. Etenkin talvikuukausina kun asukkaat lämmittävät jurtta-asumuksiaan hiilellä, on ilma sakeana pienhiukkasista. Minulle ja toiselle matkakumppanille tuli kurkku heti kipeäksi tuolla. Myös vaatteet, hiukset ja reppu alkoi haisemaan ihan järkyttävälle reissun aikana, ja nenästä tuli mustaa nokea aina kun niisti.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jun 13, 2018 at 11:44pm PDT
Tässä kuvassa olin menossa Helsinkiin Korea-seminaariin ja ostin junasta aamupalaksi herkullisen lohi-pretzelin ja kahvin. Kuvanoton jälkeen otin haukun leivästä ja puolet täytteistä tippui syliini liaten vaatteet kermaviilitahroilla. Samalla reissulla sotkin laivastonsinisen pitsimekon värittömällä kynsilakalla, joten matka oli yksi iso sotkukasa.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jul 16, 2018 at 3:53am PDT
Tämä menee samaan sarjaan kuin ”kauniit smoothie bowlit”. Vaikka tykkäänkin asetella ruuat aina kauniisti esille, en minäkään joka kerta hedelmiä syödessä jaksa tehdä mitään sateenkaaren värisiä mandaloita.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jul 17, 2018 at 11:15am PDT
Rauhallinen hetki yhteydessä luontoon, vai mitä. No kaikkea muuta. Tämän suuren jääkauden aikaisen hiidenkiven ympäristö on kyllä kaunis ja ympärillä vanhaa metsää, mutta myös lukemattomat hyttyset viihtyvät tuolla metsän siimeksessä. Luontohetkestä nauttiminen oli mahdotonta inisevän verenimijälauman keskellä.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Dec 23, 2018 at 8:40am PST
Terveellistä välipalaa hotellin puhtaissa valkeissa lakanoissa. Salaatti olikin pitaleipäsiä lukuunottamatta ihan jees, mutta tuo minttu-sitruunavesi oli niin pahaa, että jäi juomatta. Vesi maistui aivan järkyttävän kitkerälle ja yököttävälle. Aivan kuin olisi syönyt jotain greipin kuoren valkoista osaa. Tuore minttukaan ei ole erityisen hyvää, jos totta puhutaan.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Dec 24, 2018 at 5:02am PST
Olimme miehen kanssa viettämässä jouluviikkoa Amsterdamissa, ja tuona päivänä kaupungilla kuljeskellessamme riitelimme jostain typerästä syystä, mitä en muista enää. Suutuin ja lähdin suutuspäissäni eri suuntaan. Menin yksin syömään johonkin kahvilaan ja tilasin kyseisen aterian. Kun tarjoilija toi tuorepuristetun mehun pöytään, kaatoi hän pullon samoin tein pöydälle. Mehut valui pitkin lattioita, mutta pullo onneksi säilyi ehjänä, ja sain nopeasti uuden juoman tilalle.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jan 20, 2019 at 11:15pm PST
Oli täydellinen kuunpimennys, ja se sattui aamulle, jolloin minulla oli rokotusaika keltakuumetta varten klo 8. Koetin hengen hädässä kuvata pimennystä ja meinasin myöhästyä lääkäristä. Oli -28 astetta pakkasta, ja jalusta aivan jäästä jäykkänä, kun virittelin kuvauskalustoa parvekkeelle. Sormet oli myös ihan jääkalikat, mutta kuvat oli pakko saada. Ärsytti kuitenkin hieman, kun en ehtinyt kuvaamaan pimennyksen täydellisintä osaa.
Hotel lobby in Mexico City 🇲🇽 #selinadowntown #ciudaddeméxico #interiordesign #beautifulrooms
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Feb 5, 2019 at 6:41am PST
Kaunis hostelli Mexico Cityssä. Nopealla vilkaisulla kaikki näytti täydelliseltä ja paikassa oli paljon upeita yksityiskohtia, mistä sai kauniita instakuvia. Mutta todellisuudessa hostelli oli yltä päältä pölyssä, keittiössä vilisi hyönteisiä, avainkortit lakkasivat toimimasta heti jos ne oli liian lähellä puhelinta, dormeissa ei oltu siivottu kunnolla varmaan vuoteen, vessat olivat jatkuvasti tukossa, henkilökunta epäystävällistä ja lisäksi aularavintolassa todella kallista. Viivyin tuolla kuitenkin viikon, joten maailma ei epäkohtiin kaatunut.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Feb 6, 2019 at 8:14pm PST
Seisoin samaisen hostellin parvekkeella eräs ilta yli puoli tuntia ottamassa puhelimella pienen jalustan kanssa long exposure -kuvia. Jalusta oli sen verran heppoinen, että se heilui todella helposti, minkä lisäksi suurin osa kuvista oli epäonnistuneita, koska olin säätänyt valotusajan joko liian pitkäksi tai liian lyhyeksi.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Feb 18, 2019 at 8:43am PST
Oikeasti olisin välillä dataillut mieluummin pehmeässä sängyssä tuulettimen edessä, mutta terassi ja keittiö olivat ainoita paikkoja, missä wifi toimi. Huoneessa ei ollut mitään tekemistä, ainakaan jos mieli päästä nettiin. Keinuissa pehmusteena olleet tyynyt olivat epämiellyttävän tahmeita ja likaisen tuntuisia, sillä ne olivat imeneet sisäänsä varmaan tuhat litraa aurinkorasvaa ja hikeä.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Feb 22, 2019 at 4:35pm PST
Näiden kuvien ottohetkellä mieleni oli todella synkkä ja allapäin. Olin äskettäin saapunut Guatemalaan ja tunsin oloni maailman yksinäisimmäksi, mikä on suht harvinainen tunnetila minulle, koska viihdyn normaalisti yksin. Menin ostarille, ostin suklaapirtelön ja katselin kyynelsilmin maisemia ja ohikulkevia ihmisiä. Jo ensimmäisenä iltana olin itkenyt hiljaa nurkkasängyssä ja itku jatkui vielä myöhemmin, kun puhuin äitin kanssa puhelimessa. Istuin ravintolassa ja itkeä vollotin, vaikka ympärillä oli muitakin ruokailijoita. Onneksi tunne laantui kuitenkin lopulta.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Mar 19, 2019 at 8:22pm PDT
Joo, kyllähän tuo La Calenda -esitys oli ihan kiva, mutta tanssiparaatin päättymisen jälkeen kello oli jo niin paljon, että olisin halunnut vain mennä hostellille lepäämään ja olla omassa rauhassa. Mutta matkakumppani, jonka kanssa reissasin Meksikossa, halusi seurata esiintyjiä vielä artesaanikeskukseen ja mennä katsomaan jotain käsitöitä. Hän raahasi meidät muutenkin joka päivä eri taidekauppoihin ja tekstiilimyymälöihin, missä sitten viivyimme vartin jos toisenkin. Olin välillä aivan lopen kyllästynyt, mutta vastavuoroisesti halusin olla kohtelias ja kunnioittaa myös toisen mielenkiinnonkohteita, vaikka itseäni ei voinut vähempää kiinnostaa jokainen savikuppi ja ryijy.
Finally found my way to beach today. #panama #ciudaddepanama #pacificocean
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Mar 30, 2019 at 1:12pm PDT
Olen haukkunut Panamá Cityä moneen otteeseen ja muistaakseni listannut sen myös hirveimpien matkakohteiden joukkoon, mihin en enää koskaan menisi uudelleen. En jaksa edes luetella, mikä kaikki kaupungissa oli vialla. Yritin monta päivää päästä rantaan, että saisin jonkinlaisen kuvan skylinesta pilvenpiirtäjineen, ja että näkisin edes Tyynen valtameren, mutta joka paikassa oli vain pilvenpiirtäjäviidakko, ja rakennusten edessä vartijankoppeja, mistä minua kiellettiin jatkamasta matkaa. Kaikki ranta-alueet olivat nimittäin yksityisomistuksessa tai luksushotellien varaamia, eikä niiden pihoille niin vain kuljettu. Lopulta kävelin autotien laitaa +34 asteen helteessä ja pääsin vihdoin rannalle, mistä otin pikaisesti muutaman kuvan ja lähdin pois.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Apr 6, 2019 at 6:16pm PDT
Nämä pronssisiivet Costa Rican San Joséssa oikein kutsuivat ottamaan poseerauskuvia. Olin kuitenkin yksin liikenteessä, eikä minulla ollut jalustaakaan mukana tuona päivänä, joten jouduin istuskelemaan puistossa muutaman tovin, että löysin sopivan kandidaatin ottamaan minusta kuvan. Ensin joku nainen otti kuvia, mutta en kehdannut sanoa, etteivät ne miellyttäneet silmääni, joten jäin vielä istumaan penkeille ja odotin uusia tulijoita. Lopulta pari tyttöä tuli kuvaamaan toisiaan, ja tohdin kysyä josko he voisivat ottaa myös minusta pari kuvaa.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jun 4, 2019 at 4:58am PDT
Kuvia katsellessa näkee vain kauniin kukkameren, mutta ei kameran taakse, jossa kuvaaja itkee. Olin todella surullinen tuona päivänä, mutta se ei kuviin välity.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jun 18, 2019 at 10:47am PDT
Tämä vanha telakka Alanyassa Turkissa on harvoja paikkoja, joihin olen mennyt ainoastaan kuvien ottamista ajatellen. Paikka toimii nykyään museona, mutta en ollut kiinnostunut museosta pätkän vertaa, vaan halusin sinne pelkästään kauniiden kuvien toivossa. Kaikista kuvista ei sitten lopulta kuitenkaan tullut edes sellaisia, miten olin ne mielessäni kaavaillut.
A post shared by Cilla Maria (@cillamaria8) on Jun 20, 2019 at 9:41am PDT
Turkin Taurusvuorilla jouduin odottamaan tovin tihkusateessa, että joessa peseytymässä ollut mies sai pesunsa pestyä. En halunnut miestä kuvaan, joten siinä sitten seisoin sateen keskellä ja pidin toisella silmällä huolta, etten jäisi jeepin kyydistä, sillä olimme juuri jatkamassa matkaa.
Mitä tuntemuksia aihe herättää vai onko sinulle se ja sama, millaisia kuvia seuraamissasi someissa ja blogeissa vilisee?