Balkanin postaussaaga alkaa vihdoin tulla päätökseen. Viimeisessä jaksossa olemme takaisin lähtömaassa eli Pohjois-Makedoniassa, kun saavumme Euroopan vanhimmalle järvelle, Ohridiin. Kuten road tripeillä ja muilla kiertomatkoillani on tapana, myös tämä Balkanin reitti muuttui moneen otteeseen ennen reissua, ja lisäsimme Ohridin listalle muistaakseni viimeisenä. Inspiraationa vierailuun toimi 501 luonnonihmettä -kirja sekä erään insta-tuttuni postaukset Ohridista. Airbnb-kämpp

Montenegrosta ajelimme hiljalleen kohti lähtöpistettä eli Pohjois-Makedoniaa, mutta päätimme pysähtyä matkalla kuitenkin Albaniaan yhdeksi yöksi. Rajanylityspiste oli erilainen kuin muualla Balkanilla. Rajavartiostolla oli käytössään elektronisia valvontavälineitä ja rajalla oli myös tullikoiria. Kun olimme päässeet passintarkastuksesta, näimme tienposkessa poliisiauton, jossa luki isolla, että auto oli Yhdysvaltojen lahjoittama. Luin netistä, että USA on lahjoittanut Albania

Serbitasavallasta jatkoimme matkaa ja ylitimme näennäisen rajan Bosnia-Hertsegovinan puolelle, missä emme tehneet kuin yhden pikaisen pysähdyksen, kunnes ajoimme Kroatian rajalle. Kroatian eteläosassa sijaitseva Dubrovnik on kartalta katsottuna helppo kohde ottaa haltuun Montenegron puolelta, mutta todellisuus oli aivan päinvastainen. Kaupungista oli mahdotonta löytää pysäköintipaikkoja. Ajoimme johonkin huitsin nevadaan, mutta jälleen kerran esteeksi pysäköintimaksulle tuli

Montenegron Kotorista on hyvin lyhyt matka naapurimaihin, joten käänsimme eräänä aamuna aikaisin auton keulan kohti Bosnia-Hertsegovinaa, tai oikeastaan tarkemmin sanottuna Bosnian toista puolikasta, Serbitasavaltaa (eli Srpskaa – lausukoon tuon kuka osaa). Ylitimme rajan Ilino Brdon rajanylitysasemalta maan itäosassa ja vastassa olikin ystävällinen vastaanotto. Rajavartija jutteli niitä näitä ja toivotti mukavaa matkaa. Iloinen poikkeus Balkanin jurojen virkailijoiden joukos

Montenegron pohjoisosista ajelimme hiljalleen alaspäin kohti Adrianmerta ja Kotorinlahtea. Pysähdyimme matkalla keskelle pimeintä vuoristoa ihailemaan ja kuvailemaan Linnunrataa, joka näkyi melko selkeästi valosaasteettomassa ympäristössä. Linnunrata tallentui yllättävän huvin Xiaomin luuriin, mutta tarkennusta oli vaikea saada kohdalleen pilkkopimeässä. Montenegron pimeät vuoristotiet tuntuivat välillä jopa vaarallisilta. Vastaan ajoi mm. pyöräilijä ilman minkäänlaisia valoj

Pohjois-Makedoniasta lähdimme kunnon elokuvatunnelmissa, kun valtatien varsi oli täynnä virkavaltaa. En tiedä, mikä oli homman nimi, mutta jokaisen kaupan, tienhaaran ja huoltoaseman kohdalla oli poliiseja radiopuhelimien kanssa. Viimeisessä risteyksessä ennen Kosovon rajaa oli sotilas rynnäkkökiväärin kanssa. Matka Kosovon puolelle kuitenkin taittui helposti ja nopeasti. Ainoastaan hieman ennen rajaa oli ihan jäätävä rekkajono. Odottelimme ehkä viisi minuuttia, kunnes edellä

Aloitimme kaksiviikkoisen Balkanin roadtripin Pohjois-Makedonian pääkaupungista, Skopjesta, johon saavuimme Wizzairin yölennolla 25.9.2021. Lentokone oli lähes tyhjillään, ja pääsimme kentältä ulos noin vartissa. Auton vuokraus Hertzin pisteeltäkin sujui paljon joutuisammin, kuin Europcarilla Madeiralla. Saimme upgraden vain 2 600 km ajettuun autoon, mikä oli mukava yllätys. Majoituksen olin varannut Bookingin kautta. Moderni tornitalo sijaitsi uudella asuinalueella hieman ke

Ah, olen odottanut tätä hetkeä, kun voin laskea työpäivät enää päivissä enkä viikoissa. Takana on 17 raskasta, helteistä ja sateista, mutta toisaalta myös opettavaista työviikkoa. Jäljellä on 10 työpäivää eli käytännössä kaksi viikkoa. Työjuttuja Työporukka vaihtui kesän aikana pariin otteeseen, ja tätä viimeisintä kokoonpanoa tulee kyllä ikävä. Kun olemme rämpineet polvillamme sateen keskellä nyppien multaisilla litimärillä hanskoilla liukkaita nuutuneita kukkia, olemme yhde